”Markkinavoimat hakevat vain itsensä kaltaisia hahmoja, vähän päälle kolmekymppisiä kevytleviteihmisiä, muodikkaita trendejä omaksuneita, epäitsenäisiä, muita matkivia, mielikuvituksettomuuden loukkuun pudonneita, johdateltavissa olevia, sivistymättömiä citymoukkia. Heille on helppo myydä mitä vaan, kun heillä ei ole omaa tahtoa, vaan Markkinavoimat päättää heidän puolestaan.”
Ei, yllä oleva lainaus ei ole arkkipiispa Jukka Paarman joulusaarnasta, vaan katkelma Aarno ”Loka” Laitisen kolumnista Iltalehdessä 29.1.05.
Mutta miksi ei arkkipiispan tai kenen tahansa papin saarnasta? Monet Jeesuksen ja etenkin Johannes Kastajan saarnat näyttäisivät olleen vielä lokaisampia kuin Laitisen teksti.
”Te käärmeen sikiöt, kuka teille on sanonut, että te voisitte välttää tulevan vihan?” ”Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin.” ”Te tekopyhät”, ”Voi teitä te rikkaat”, ja niin edelleen. Esimerkkejä raamatullisista laitismaisuuksista on paljon enemmän kuin kirkon näyttämöllä kiltteilevästä Jeesus ”Hyväpaimen” Nasaretilaisesta voisi päätellä.
Sillä modernissa (valistuksen salaa hapattamassa) kirkossa tiedetään, ettei moinen haukkuminen ja syyllistäminen ole hedelmällistä eikä johda parannukseen ja ”eheytymiseen”. Raamatun henkilöiden puheet sopivat paremmin malliksi lokalaitisten tapaisille sanansuoltajille, joilla ei ole enää mitään hävittävää, kuin sävyisille ja kärsivällisille uskonnon virkahenkilöille, joita on opetettu kuuntelemaan ja ymmärtämään, ja joilla on hävittävää: uransa ja pahimmassa tapauksessa virkansa (ei sentään henkeään).
Sitä paitsi vaativa ja syyttelevä nuotti kasvattaisi jo muutenkin hälyttäviä kirkosta eroamislukuja.
Se taas merkitsisi kirkon vaikutusmahdollisuuksien kaventumista, niin kuin asia kauniisti sanotaan. Tällöin lähellä lymyilee kuitenkin kierre: Voidakseen julistaa voimakasta ja uskonnollisen eetoksen elähdyttämää sanomaa kirkko ei voi tehdä sitä, koska silloin se menettäisi mahdollisuutensa julistaa voimakasta ja uskonnollisen eetoksen elähdyttämää sanomaa.
Raamatusta ja perinteestä on karsittava runsaasti tavaraa että saavutettaisiin ihmisten luottamus ja itsestä profiloituisi myönteinen kuva niin, että edes kirkosta eroamisen kasvu hidastuisi.
Mutta antaako tällä tavoin myönteiseksi ja luottamusta herättäväksi työstetty uskonto enää vastakaikua ihmisten uskonnollisille tunteille? Kirkko voidaan kyllä kokea kohtalaisen tarpeelliseksi instituutioksi, ylläpitäähän se ihan siististi vanhaa perinnettä ja arkkitehtuuria, järjestää konsertteja, tuottaa kauniita perhejuhlia, auttaa kuulemma monia vaikeuksissa olevia ja tukee tsunamissa menehtyneiden omaisia.
Mutta varsinaiset uskonnolliset mieltymykset ja uskomukset poimitaan (tutkimusten mukaan) muualta – sikäli kuin siihen tarvetta on.
Kun perinteestä joudutaan karsimaan/uudelleen tulkitsemaan tarpeeksi paljon aikansa elänyttä jumalakuvaa, teologiaa, moraalia, historiaa ja maailmankuvaa, kirkon profiilin kannalta kielteistä tai nykyään jopa kriminaalia ainesta (lasten kuritus, orjuus, naisen alistaminen yms.), väljähtyykö jossakin vaiheessa myös itse uskonnollinen eetos?
Kaksi tuhatta vuotta sitten kaikki oli kuulemma teologiaa: historia, antropologia, etiikka, kosmologia ja yhteiskuntaoppi. Kun teologia joudutaan nyt etäännyttämään kaikista luetelluista ja paljon muustakin lähinnä vain Jumalan armollisuuden (tsunamin jälkeen tosin väliaikaisesti käsittämättömyyden) vakuutteluksi, onko siinä enää sitä kattavuutta ja näkemyksen voimaa, mikä kantaisi uskontona?
Viime kädessä kysymys kuuluu, onko itse kristillisessä perinteessä enää nykyihmiselle ”uskottavaksi” työstettynä ylipäätään sellaisia aineksia, jotka voisivat vakuuttavasti ylläpitää muuta kuin konsertti- ja perinneuskonnollisuutta. Siinä ei kai sinänsä ole mitään pahaa, mutta jos ihminen on pohjimmiltaan homo religiosus, se ei taida ihan riittää.
Antti Alhonsaari on joskus kysellyt, eletäänkö länsimaissa nyt suhteessa kristinuskoon ilmaston muutoksen vai tilapäisen säänvaihtelun aikaa. Kyselijä itse olisi taipuvainen edellisen vaihtoehdon kannalle. Vaikka kyselijä olisi oikeassa, sen ei pitkällä aikavälillä kai tarvitsisi merkitä mitään kovin kumouksellista. Uskontoja on ennenkin tullut ja mennyt niin kuin kokonaisia kulttuurejakin. Suurempi mullistus olisi se, jos homo religiosus katoaisi.Stimulus