Helsingin seurakuntayhtymän taannoisessa kampanjassa armoa mainostettiin vastaavalla kaavalla pesuainetta. Sopivasti surumielisyyteen vivahtavalla siistillä muovinaamarilla varustettu ”nuori aikuinen” mies (se kirkosta eroavan prototyyppi) puhui armosta selkokielellä tyyliin: ”Ja hei, armo ei ole vain tämän syksyn asia. Yhteys yläkertaan toimii aina. Pidä linja auki.”
Yhteyttä ”yläkertaan” (siis siihen mielikuvaan partasuu-ukosta pilven reunalla) verrattiin myös ilmaiseen puhelinliittymään.
Mainokset banalisoivat melkein aina. Mutta on eri asia banalisoida pesuainetta kuin elämän syviin merkityksiin ja sisältöihin liittyviä kysymyksiä. Antaessaan mainostoimistoille tehtäväksi markkinoida sanomaansa seurakuntayhtymä luovuttaa niille väistämättä myös teologista valtaa, mahdollisuuden ja jopa velvollisuuden muokata mielikuvia sanoman sisällöstä ”myyväksi” – siis banaaliksi.
Nähtyjen markkinointikikkojen käyttö kirkon ”sanoman” levittämisessä tulee Stimuluksen pienessä päässä jotenkuten ymmärrettäväksi vain sitä kautta, että pohjimmiltaan kampanjan pääroolissa on instituutio, joka markkinoi itseään, ei se asia, jonka takia instituutio väittää olevansa olemassa. Seurakuntayhtymän armo-kampanjassa ”sanoma” valjastettiin pikkunätiksi leluhevoseksi, jolla kirkko yrittää ratsastaa vakuuttamaan pääkaupungin katoavia veronmaksajia tarpeellisuudestaan ja nykyaikaisuudestaan.
Mutta jospa me nykystimulukset olemme jo niin materiaalisten arvojen ja kaupallisen median perin pohjin turmelemia, ettei meihin kerta kaikkiaan pure mikään muu kuin akuankka-teologia pölvästeine sarjakuvahahmoineen? Kirkon on siis pakko lähteä mukaan tähän kilpailuun?
Mutta mitä ihmettä minä tekisin tämänkaltaisella ”armolla”? Jäätelötötterö houkuttelee enemmän vaikka se vähän maksaakin. Jäätelönmyyjä on sentään teeskentelemättä omalla asiallaan ja myy sitä mitä lupaa eikä useinkaan aliarvioi minua vaikka aihetta olisi.
Mainoksia katsellessa mieleen juolahti Kauko Tuovisen artikkeli Vartijan viime numerossa. ”Olen turha, eritoten kapitalismin barbariassa, joka riistää ihmiseltä sekä armon että arvon.”
Entä mitenkäs se Roomalaiskirjeen kohta menikään?... Älkää mukautuko tämän maailman menoon…
Kirkon lähtökohdat ovat vasta- ja vaihtoehtokulttuurissa. Luulisi, että mitä enemmän muu maailma pyrkii pinnallistamaan todellisuutta ja välineellistämään ihmistä erilaisten markkinointi-intressien tahdottomaksi aivo-invalidi-kohteeksi, sitä enemmän löytyisi tilaa sille syvyysulottuvuudelle, joka – kaikesta huolimatta tai juuri kaiken takia - lienee edelleen keskeinen sävy olemassaolon kokemuksemme kirjoa.
Kirkkomainoksetkin voisivat muusta roinasta poiketen olla ihmistä kunnioittavia, vedota hänen syvyysulottuvuuteensa ja ajattelukykyynsä?
Aiheisiin sopivia ja oikeasti pysäyttäviä ”isku”lauseita löytyisi mielen määrin ja ylikin esimerkiksi hyvistä aforismikokoelmista, uusimmista mieleen tulee vaikkapa Simo Ylikarjulan toimittama kirja Minä elän tai Markku Envallin kokoelmat, kymmenistä ja sadoista muista puhumattakaan.
Sen tapaisten mainosten manipuloimana jopa aina epäluuloisen Stimuluksen mieleen saattaisi juolahtaa, että kirkolla on sittenkin jotain varteenotettavampaa sanottavaa kuin mainoslinjalta valmistuneiden merkonomien nikkaroimat muovinaamarimiesten puhekuplat. Koekäynti jossain kirkon tilaisuudessa voisi pitkästä aikaa tulla ajankohtaiseksi…
…Mutta todellisuuteen. Stimulus on saanut vihiä, että seurakuntayhtymän seuraavan kampanjan aiheeksi on suunniteltu ”Kiitos”. Mainoksissa, jotka sijoitetaan juuri ennen Kauniit ja rohkeat tv-sarjan jaksoa, Jari Sarasvuon näköisellä naamarilla varustettu henkilö lausuu tiettävästi puhekuplassaan: ”Me julkkiksetkin kiitetään usein Jumalaa!”Stimulus