Filosofi ja kirjailija Heidi Liehu vieraili Erkki Niinivaara -seurassa 30.1.2007 kertomassa taustojaan ja ajatuksiaan Ihana Kristus -kirjansa liepeiltä.
Mielenkiintoisen parituntisen aikana Liehu kertoi pyrkineensä lukemaan Uutta testamenttia mahdollisimman puhtaasti ikään kuin ensimmäistä kertaa, teoksena josta ei ollut kuullut tai lukenut aikaisemmin. Häntä kiehtoi muun muassa Jeesuksen karismaattisuus ja inhimillinen särmikkyys, eräänlainen skitsofreenisuus. Jeesus oli yhtäältä lempeä ja armahtava, toisaalta kiivas, ankara ja tuomitseva. Jeesuksen ja opetuslasten suhde oli myös askarruttanut: tarvitsiko Jeesus oppilaidensa ja tukijoidensa rakkautta kaikkeen siihen, mitä hän varsin uskaliaasti usein teki ja sanoi.
Liehun ”puhtaaseen” lukutapaan ei näyttäisi kuuluneen myöskään historiallinen tai opillinen analyysi, esimerkiksi sen pohtiminen, miten Jeesus kytkeytyi omaan juutalaiseen uskontoonsa ja kulttuuriinsa tai millaisia olivat hänen eskatologiset tai muut oppikäsityksensä ja millainen hänen maailmankuvansa.. Tästä syystä Liehu ei Jeesuksensa nojalla päädy myöskään esittämään lukijoilleen opillisia tai kirkkopoliittisia manifesteja.
Liehun Jeesusta voisi luonnehtia pikemmin historiattomaksi kuin epähistorialliseksi. Sellainen Jeesus voi antaa aineksia esimerkiksi elämäntapaihanteisiin ja arvoihin, mutta uskonnollisen yhteisön kantavaksi keskeishahmoksi (sellaista Liehu ei siis yrittänytkään etsiä) hän olisi varmaan liian ohut. Pitää olla myös ”oppi”, sanoma ja näkemys. Niitä taas on vaikea lähestyä, ellei aseteta myös historiallisia kysymyksiä ja sisältöön liittyviä analyyseja.
Toisaalta Liehun ohut-Jeesus on saanut kirkollisessa mediassa lämpimän vastaanoton. Osaltaan siihen vaikuttaa varmasti se, että kun kuka tahansa ”maallinen” vaikuttaja pohtii kristinuskoon liittyviä kysymyksiä (vaikka ihan vääräoppisestikin), häntä syleillään lämpimästi, onhan hän eräänlainen propagandavoitto kirkolle (vrt. esim. Antti Eskola). ”Katsokaa nyt, me puhumme tärkeistä asioista kun tuokin viisas ja oppinut ajattelija sentään näitä miettii!”
No, vastaavalla tavalla esimerkiksi poliittiset puolueet pyrkivät käyttämään itselleen vähänkin soveltuvia julkkiksia.
Mutta tosiasiallisesti kirkonkin Jeesus on ohentumistaan ohentunut jo kauan ennen Liehua, tosin enemmän epähistorialliseen kuin historiattomaan suuntaan. Keskeisiä elementtejä evankeliumeista on varissut pikkuhiljaa matkan varteen (tunnettuimpina esimerkkeinä helvetti, paruusia ja eskatologia ylipäätään; Liehun löytämä ankara ja kiivas ihminen-Jeesus lähes kokonaan).
Tähän liittyviin ilmiöihin on kiinnittänyt huomiota mm. Vartijan toimitusneuvoston jäsen Outi Nyytäjä monissa lehdissä referoidussa puheenvuorossaan. Nyytäjää tulkiten nykyjulistuksen Jeesusta vaivaa eräänlainen mitäänsanomattomuus, kiltteyssyndrooma. Hän ei uskalla loukata ketään, etteivät muutenkin hupenevat kansanjoukot enää enempää surkastuisi. On varottava pienimpiäkin lipsahduksia etteivät jo ennestään pitkästyneet ja empivät alkaisi liikehtiä levottomasti ja koko toiminnan tulevaisuus entisestään uhanalaistua. Eli se vanha noidankehä: ei voi toimia kunnolla, jotta voisi toimia kunnolla.
Historian Jeesuksella näkemyksellisyys ja usko omaan asiaan taisi olla voimakkaampi motiivi kuin näköpiirissä olevat ennusteet toimintaedellytysten säilymisestä. Nyt vastaavaa näkemyksellisyyttä voi aavistella esimerkiksi joissakin karismaattisissa ryhmissä, mutta kaikki muu niissä, teologia, maailmankuva, psykologia jne. on luontevimmin sijoittavissa huuhaan sarakkeeseen. Koko kirkon toimintastrategiaksi nokia-liikkeet eivät sovellu. Vaikka voimakas näkemyksellisyys on mille tahansa uskonnolliselle tai katsomukselliselle liikkeelle tärkeä ellei jopa välttämätön edellytys, se ei ole riittävä. Näkemyksen pitää olla myös uskottava ja sytyttävä yleisemminkin kuin omalle valikoituneelle pienryhmälle.
Kirkon piirissä tapahtuneista yrityksistä tunnetaan lähihistoriassa mm. mainostoimistojen keskiluokkaisen sileäksi kiillottama helppo-Jeesus armo- ja siunauskampanjoineen Helsingin metroissa ja kaduilla. Mutta hän ei taida täyttää sen enempää näkemyksellisyyden kuin näkemyksen uskottavuudenkaan mittoja.
Mutta ei mittoja taitaisi täyttää myöskään historiaton ihminen-Jeesus tai kokonainen historiallinen Jeesus helvettisaarnoineen, riivaajineen ja Jumalan valtakunnan pikaisen tulemisen uskomuksineen. Etäisyyden ottaminen häneen on ollut ihan ”terve” reaktio.
Niinpä, mistä ainekset kirkon näkemyksellisempään toimintaan? Jos kirkkohallituksessa julistetaan auki strategiasihteerin virka, Stimulus ilmoittaa jo etukäteen, ettei hae sitä. Tehtävä on liian vaikea.
Entä jos hakuilmoituksessa strategian lähtökohdaksi määriteltäisiin ”Uskonnollisen kulttuurin ja perinteen ylläpitäminen mahdollisimman kustannustehokkaasti käyttäen hyväksi soveltuvin osin mm. Raamattua ja luterilaisia tunnustuskirjoja pitäen silmällä erityisesti sitä, että kirkon taloudelliset ja muut toimintaedellytykset säilyvät jatkossakin mahdollisimman hyvinä.”?
No, ei Stimulus tässäkään tapauksessa hakisi virkaa. Se tuntuisi turhan tylsältä ja haasteettomalta.Stimulus