Noin tuhannen hengen Luther-säätiö saa oman piispan eläkkeellä olevasta rovasti Matti Väisäsestä. Fantastista, kerrassaan hieno juttu. Paljon on niitä, joiden mielestä wanhalutherilaiset keikuttavat kirkkovenettä ja likaavat omaa pesää, iskevät nauloja paitsi omaansa myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkuun. Mutta minä sanon teille: te vähäuskoiset! Kun alkuun on päästy, jatketaanpa me muutkin Luther-säätiön viitoittamalla tiellä. Piispoja tarvitaan rutkasti lisää, joka niemeen, notkoon ja saarelmaan!
Näinä lama- ja lopun aikoina tarvitsemme lisää piispoja nostamaan kirkon henkisestä ja hengellisestä suosta. Oppikin alkaa olla niin kurassa ja ravassa, että opin puhtauden valvojia tarvitaan lisää. Piispoja täytyy olla niin paljon, että joka suvussa on ainakin yksi piispa, ja jos ei aivan sukulaisista piispaa löydy, niin ainakin tuttujen joukossa olisi hyvä olla joku, joka tuntee piispan tai sen puolison. Niin saadaan myös työntekijöiden kahvitilaisuuksiin lisää keskustelunaiheita, ja jokaisella olisi vähintään viisi piispaa naamakirjakaverina.
Nykyinen käsitys hiippakuntien määrästä on aivan liian rajoittunut. Itse asiassa jokainen kunta voisi olla samalla oma hiippakuntansa. Isommissa kunnissa kuten suurkaupungeissa voisi olla joukko apulaispiispoja tai varapiispoja, jotka hoitaisivat hommat silloin, kun ykköspiispa haluaa välillä huilata. Ja tämä olisi myös samalla keino saada vihdoinkin edes jokunen naispiispa mukaan peliin. Ehkä heille sentään apulaispiispojen joukosta muutama paikka heltiäisi. Piispojen valinta muuttuisi tätä myötä täysin demokraattiseksi ja kansanvaltaiseksi: äänestää saisivat kaikki kirkkoon kuuluvat, ja mieluiten internetissä. Seikko Eskolankin luulisi olevan viimein tyytyväinen valintaprosessiin. Samalla saataisiin myös iltapäivälehdet kiinnostumaan kirkon asioista. Ja tästä vielä täky Karhuvaaran Pekalle: jotkut piispan vaalit sopisivat kerrassaan mainiosti tositeeveeformaattiin.
Mutta mistä lisää piispoja? Turha pelätä, ettei vapaaehtoisia lukuisiin kaitsijan virkoihin löytyisi. Pyhä Henki johdattaa kaikenlaista väkeä vallan kahvaan ja auttaa pitämään siitä myös tiukasti kiinni. Riittävän moni kirkollinen nousukas on siunattu pätemisen tarpeen armolahjalla, ja näiden itseensä pakahtumassa olevien sumaa saataisiin parhaiten puretuksi perustamalla piispan virkoja sinne tänne. Piispantarkastuksiakin voidaan lisätä, kun piispat voivat seurakuntien lisäksi ryhtyä tarkastamaan toinen toisiaan.
Piispojen määrän lisääminen auttaisi myös kirkollisen työttömyyden poistamisessa. Virkakiertoa syntyisi näillä menetelmillä aika mukavasti. Ja työllistävä vaikutus ulottuisi pitemmällekin. Hiippojen, sauvojen ja erilaisten kirkollisten tekstiilien suunnittelijoilla ja valmistajilla olisi kova kysyntä, ja markkinoilla olisi tilaa monille uusille yrittäjille. Piispantaloja suunnittelemaan ja rakentamaan tarvittaisiin koko joukko oululaisia arkkitehtejä ja virolaisia työmiehiä. Loppusijoituspaikkaa vailla olevat entiset formulakuskit voisi palkata piispojen autonkuljettajiksi.
Jotkut ryppyotsaiset saattavat epäillä, että piispan virka kokisi inflaation, jos joka seura- ja kuppikunnalla olisi oma piispansa. Koira vieköön, ei suinkaan! Eiväthän tositeeveeohjelmatkaan ole loppuneet, vaikka jokainen tuntee jonkun jossakin ohjelmassa kilpailleen. Lukuisat piispat saisivat vireille mielenkiintoisen keskustelun piispana olemisesta, jota koko Suomen kansa seuraisi henki salpaantuneena. Piispat voisivat ottaa mallia teeveejuontajista, jotka haastattelevat toisia teeveejuontajia teeveejuontajana olemisesta ja saada omia teeveeohjelmiaan, joissa he voisivat kertoa itsestään ja kavereistaan kaikenalaista mukavaa. Ja niin saisi Jyrki Lehtolakin Aamulehdessä uutta irvailtavaa julkkispiispoista, joiden nimissäkään ei enää kukaan pysy laskuissa. Presidentin linnan itsenäisyyspäivän juhliinkin saataisiin lisää vaikuttajia hanhenmaksapalleroita syömään ja boolia siemailemaan. Ja jos piispojen määrä on presidentin kanslialle ongelmaksi, saadaanpa aikaan kunnon keskustelu kutsulistan uudistamisesta. Tähän kaikkeen ehkä saattaisi liittyä myös joitakin ongelmia, mutta niistä viis. Any publicity is good publicity: kirkko tulisi lähemmäs kansaa.
Piispojen määrän kasvattaminen se vasta sopiikin ajan henkeen. Kun kaikkialla kilpailutetaan palveluiden tarjoajia ja otetaan kaikesta löysät pois, miksei myös piispuudesta. Vanhat hiippakuntapiispat joutuisivat kilpailemaan äänensä kuuluville saamisesta ja arvovallasta, kun kirkkokansalla on mistä valita. Reformaatiohan se siinä vain jatkuu. Kristittyjen yleinen pappeus on jo so last season. Ajan henki on kristittyjen yleinen piispuus. Jos 1500-luvulla evankeliumin totuus löytyi nimenomaan Wittenbergistä eikä Roomasta, jonne kaikki tiet veivät, miksei se voisi löytyä ihan yhtä hyvin Pielavedeltä, Kontulasta tai Tuupovaarasta? Varmuuden vuoksi pitää olla runsaasti vaihtoehtoja.
Ja naispappeuskirkko voi lopulta huokaista helpotuksesta. Kun jokaisella tuhannen hengen porukalla on oma piispansa, tässä ruljanssissa inflaation kokee ainoastaan Luther-säätiön piispa, jonka muut kuin säätiöläiset unohtavat tykkänään.Stimulus