Sanalla fundamentalismi tarkoitetaan nykyään mihin tahansa maailmankatsomukseen liittyvää mustavalkoista ja yksisilmäistä tiukkaa näkemystä, joka järjestelee asiat lokeroihin ja ”tietää”, mikä on oikein. Sanan alkuperäinen merkitys ”perusteisiin pitäytyminen” on turhan mairitteleva sen tosiasialliseen arkimerkitykseen nähden. Esimerkiksi “raamattufundamentalismissa” ei perustusta rakenneta Raamatulle, vaan joihinkin sen osiin ja tulkintoihin, kuten Matti Myllykoski artikkelissaan osoittaa. Islamin tuntijat sanovat saman koskevan soveltuvin osin myös Koraania ja islamilaista fundamentalismia.
Tiedeuskovaisiksi ei kutsuta henkilöitä, jotka uskovat tieteeseen tai järkeen (kaikkihan niihin tietyin varauksin uskovat), vaan niitä, jotka tekevät tiettyjä tieteenfilosofisia arvovalintoja. Taiteen fundamentalismiksi voisi kenties kutsua niitä lähtökohtia, jotka hyväksyvät taiteeksi vain tietynlaista ilmaisua, mihin liittyy käsitys siitä, mitä taiteen tulee ja mitä se saa viestittää (yleensä totutusti “oikeita” ja “jaloja” arvoja). Arhi Kuittisen ja Harry Cleven keskustelutuokiossa.
(Eurooppalaisen tarinankerronnan reunalla) pohditaan muun muassa tämänkaltaisen taiteen sisältöä ja kenties traagisiakin seurauksia. Tuskin muuten on sattuma, että kristillisen nykyfundamentalismin kotimaa Yhdysvallat kulkee myös fundamentalistisen tarinankerronnan kärjessä?
Heikki Leppä pohtii artikkelissaan kirkkohallituksen lausuntoa hedelmöityshoidosta. Siinä voisi Lepän pohdintojen perusteella kenties nähdä moraalista fundamentalismia, ankkuroitumista sovinnaisesti tulkittuihin ”oikeisiin” ja ”jaloihin” arvoihin, jotka näyttäisivät sulkevan ulkopuolelleen paljon elämän todellisuutta ja tietävän toisten puolesta, mikä heille on hyväksi. Moraalinen fundamentalismi lienee läheistä sukua moralismille, ellei ole peräti sama asia.
Kaikkien areenoiden fundamentalismeja näyttäisi yhdistävän, ei suinkaan paneutuminen perusteisiin ja juuriin, vaan päinvastoin yksioikoinen, valikoiva ja todellisuutta kaavoittava katsomustapa, joka ”tietää” muidenkin puolesta, mikä on totta ja oikein. Avoimuus ja etsiminen ovat sallittuja vain tietyn karsinan sisällä.
Ehkäpä fundamentalismi onkin enemmän persoonallinen ja psykologinen kuin katsomuksellinen “valinta”?
Nimi on joka tapauksessa harhaanjohtava. Miten olisi oikarit, oikean tietäjät?Martti Mäkisalo