Terho Pursiainen vietti 60-vuotisjuhliaan akateemisissa merkeissä. Hänen syntymäpäivänään järjestettiin seminaari aiheesta Jumala, etiikka ja uuden ajan haasteet. Esitelmät pidettiin yliopiston pienessä juhlasalissa 6.10.2005, ja paikalla oli paljon kuulijoita. Vartija-lehti kiittää seminaarin esiintyjiä, joiden kiinnostavat puheenvuorot julkaistaan tässä numerossa. Mukaan olemme saaneet myös Pursiaisen värikkäästä urasta kertovan lyhyen kuvauksen, jonka jubilantti kirjoitti hänen kirjoistaan teologisen tiedekunnan kirjastoon koottua näyttelyä varten.
Aktiivisena yhteiskuntaa ja uskontoa koskevien aiheiden keskustelijana Pursiainen on yksi niistä harvoista, jotka ovat kehittäneet ajattelustaan kriittisen ja vakavasti otettavan teologisen synteesin. Ville Päivänsalon artikkeli tässä numerossa kirjaa osuvasti Terho Pursiaisen omintakeisen merkityksen suomalaisessa keskustelussa.
Viimeisen vuosikymmenen ajan Terho Pursiaisen suurena visiona on ollut puhua sellaisen uskonnon tulkinnan puolesta, joka torjuu yhtäältä postmodernin yhdentekevyyden ja toisaalta perinteisen autoritäärisen (fundamentalistisen) uskontokäsityksen. Pursiainen esittää myös tämän numeron artikkelissaan, että uskonnolla on oma äidinkielensä ja kielioppinsa. Uskonnollista kielenkäyttöä on herkistyttävä kuulemaan jonakin muuna kuin aistimaailmamme ehdoilla mitattavana puheena. Uskonnon äidinkieli elää symbolisena, taiteen kieleen verrattavana maailmanaan. Pursiaisen mukaan sen puhetavat tulee hyväksyä niiden virheitä oikomatta, koska uskonnon äidinkielen tulee saada säilyttää toiseutensa. Vain sellaisena se voi välittää sanomansa ihmiselle, jonka perimmäisestä sisimmästä se joka tapauksessa kumpuaa.
Valaisevassa kirjoituksessaan tämän ajan etiikasta Ilkka Niiniluoto kulkee Pursiaisen tapaan Skyllan ja Kharybdiksen välistä. Hän torjuu yhtäältä erilaiset uskontoon tai metafysiikkaan perustuvat eettiset mallit ja toisaalta nietzscheläisen eettisen nihilismin. Näiden sijaan Niiniluoto näyttää tietä evoluutioon perustuvalle humanistiselle etiikalle ja ilmoittautuu arvokonstruktivistiksi, jonka mukaan arvot ovat ihmisten tekemiä ja ylläpitämiä sosiaalisia muodosteita. Niitä voidaan perustella käyttämällä hyväksi historiallista, psykologista ja sosiologista tutkimustietoa yhdessä filosofisten argumenttien kanssa.
Juha Sihvola erittelee stoalaisen etiikan vaikutuksia kristillisiin käsityksiin hyvästä ja oikeasta. Stoalaisen tunteettomuuden perintö sai jalansijaa Augustinuksen synkässä ihmiskuvassa. Lännen suurimman kirkkoisän mukaan vain maallinen esivalta ja Jumalan tutkimaton suunnitelma heikensivät ihmisen turmiollista vaikutusta maailmassa. Augustinuksen pesänjakajina kalvinismi ja luterilaisuus puolestaan ovat kulkeneet eri polkuja, jotka äärimmillään – ja suomalaisen luterilaisuuden kannalta kovasti kotiinpäin tulkittuina – ovat johtaneet kalvinismissa kylmään kapitalismiin ja luterilaisuudessa pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon.
Simo Knuuttila puolestaan valottaa eettisen ja hengellisen kokemuksen suhdetta uskontojen välisen yhteyden ja suvaitsevuuden näkökulmasta. Vaikka uskontojen piirissä esitetyissä moraalisissa periaatteissa on paljon samaa, samoista periaatteista esitetyt erilaiset tulkinnat vaikeuttavat huomattavasti eettisen yksimielisyyden saavuttamista.
Kyyninen ihminen voisi reagoida näihin keskustelupuheenvuoroihin palauttamalla niiden sisällön puhujiensa kulttuurikontekstiin. Älylliset, kriittiset ja distinktioita tekevät pohdinnat uskosta ja etiikasta kuuluvat ihmisille, joilla on aikaa ja varaa pohtia sellaisia asioita. Muut puolestaan seuraavat lapsuuden kokemuksista, nuoruuden vaikutteista ja ympäristön paineista syntyneitä eettisiä periaatteita, joita he yrittävät sovittaa yksilöllisiin pyrkimyksiinsä. Toisinaan sekään ei onnistu. Pariisissa asuvat siirtolaiset, jotka tätä kirjoittaessani polttavat autoja ja hävittävät liiketiloja, eivät todennäköisimmin piittaa koulutettujen ja hyvin toimeentulevien ihmisten sivistyneestä argumentaatiosta. Sosiologien tehtäväksi jää selittää heidän toimettomuuttaan, epäoikeudenmukaisuuden kokemuksiaan ja turhautumistaan, jotka purkautuvat esiin väkivaltaisina tekoina.
Uskolla ja etiikalla on kuitenkin ulottuvuutensa, jotka koskettavat jokaista ihmistä. Ihmisen elämässä on useita totuuden hetkiä, jotka riisuvat ihmisen alasti tavoistaan, tavoitteistaan ja tulkinnoistaan. Sellaiset hetket ovat eettisiä ja avarassa mielessä uskoon liittyviä. Niihin joutuessaan ihmisen on pakko kysyä elämänsä, toimintansa ja ihmissuhteidensa perimmäistä mielekkyyttä. Hakiessaan langanpäitä vastauksiin ihminen voi oppia ymmärtämään omaa yksinäisyyttään ja muiden ihmisten toiseutta, ihmisten yhteisiä eettisiä lähtökohtia ja päämääriä. Pursiaisen mallista käsin katsottuna uskonnon menestys tällaisissa prosesseissa riippuu siitä, kuinka hyvin ihmiset voivat sisäistää sen äidinkielen ja oppia löytämään sen kautta syvemmän merkityksen elämäänsä.Matti Myllykoski