Karkeat keinot
Filosofi Eero Ojanen ruoti viime vuosituhannen päättyessä kirjassaan Hyvyyden yhteiskunta (Kirjapaja 1999) markkinataloutta kenties kriittisemmin kuin kukaan pitkiin aikoihin. Ojasen mukaan markkinatalouden mekanismeihin kuuluu, että se manipuloi, määrää ja holhoaa ihmistä moninkertaisesti paljon parjattuun valtiovallan holhoukseen verrattuna. Markkinatalous kaventaa tosiasiassa juuri sitä, mitä sen sanotaan puolustavan: ihmisen (valinnan)vapautta.
Ojasen visiot ovat saaneet vajaassa kymmenessä vuodessa vain lisää pontta. Meillä ei esimerkiksi ole mitään mahdollisuuksia kontrolloida, mitä kaikkea sellaista TV-mainosten, elokuvien, jopa ”harmittomien” perheohjelmien välissä sekunnin sadas- tai kymmenesosissa vilahtaa, mistä emme ehdi tehdä tietoista havaintoa mutta mikä vaikuttaa valintoihimme ja arvoihimme. Puhumattakaan havaittavista manipulaatioyrityksistä, enemmän tai vähemmän suggestiivisista ”käskyistä” joita arkiympäristömme on tulvillaan.
Yksi pelko on että, meistä muokkautuu eräänlaisia robotteja, jotka puolitahdottomina sätkynukkeina syöksemme tämän maapallon tuhoon kuluttamalla sen resursseja ja kestokykyä yli sietorajan.
Tässä ”tiedon” ja vaikuttamisen yltäkylläisyydessä parhaiten menestyvät ne, joiden sanoma shokeeraa ja pysäyttää tehokkaimmin ja erottuu siten muusta markkinahälinästä. Tähän sarjaan ”tiedotusta” on luettava myös Simcha Jacobovicin tuore filmi The Lost Tomb of Jesus eli Jeesuksen kadonnut hauta, joka esitettiin pääsiäisen aikaan TV 4:lla suomalaisillekin ja jonka ”ruumiinavauksen” Tuomas Rasimus ja Matti Myllykoski tekevät tämän numeron artikkelissaan.
Elokuvan viesti (Jeesuksen luut ovat löytyneet!) oli riittävän dramaattinen noustakseen yleisen informaatiohälinän yläpuolelle. Löydön perustelut olivatkin sitten kuin kirjasta ”Pseudotieteen alkeet”. Erilaisin silmän- ja korvankääntötempuin puhtaasti oletuksenvaraiset arvelut saatiin näyttämään ”lähes” tai ”täysin” varmoilta, kuten Rasimus ja Myllykoski artikkelissaan havainnollistavat.
Jeesuksen luiden löytyminen oikeasti olisi tietysti maailmanluokan uutinen monestakin syystä. Silloin esimerkiksi Uuden testamentin kertomus tyhjästä haudasta joutuisi uuteen valoon (naiset tosiaankin erehtyivät haudasta?). Toisaalta löytö saattaisi tehdä ylösnousemususkon jopa hieman ”helpommaksi”: puhe ruumiin ylösnousemuksesta on paitsi ehkä tarpeetonta, niin ainakin täysin kestämätöntä. Ne hiukkaset, joista ihmisruumis muodostuu, eivät ole kenenkään ikiomia vaan tietenkin kierrätystavaraa. Miten niitä sitten ylösnousemuksessa jaettaisiin, kun yhden ja saman hiilimolekyyliryppään oikeaksi omistajaksi osoittautuu miljoona eri ylösnousijaa? Ainakin näiltä kysymyksiltä vältyttäisiin jos uskottaisiin ”vain” jonkinlaisen hengen tai sielun ylösnousemukseen.
Valitettavasti Jacobovicin filmi ei tuo heikkouskoisille tällaista helpotusta, vaan se jää uutiseksi itse uutisointimenetelmästään.
Myös uskonnolliset tahot kokevat tarvetta osallistua taisteluun ihmisten huomiosta (ja sitä myöten valinnoista sekä rahasta). Petri Järveläinen ja Urpo Karjalainen puhuvat tässä yhteydessä ”kampanjakristillisyydestä” mainiossa herännäisyyden aatehistoriallisessa analyysissaan Täällä lounatuulen alla (Herättäjä-Yhdistys 2006). Kirjoittajat siteeraavat Jaakko Eleniusta, jonka mukaan sekularisaatiokehitys ei ole yhtä vaarallinen kuin ”kristillinen paniikki” joka ottaa käyttöön ”entistä karkeampia keinoja”. Eleniuksen mukaan kampanjoiden järjestäjät tuskin tulevat itse ajatelleeksi, kuinka merkillistä kirkkokäsitystä he edustavat:
”Kampanjakristillisyyden kirkkokäsitys on käyttäytymistieteellinen – psykologinen ja sosiologinen. Siinä tarkkaillaan kirkon jäsenten asenteita ja pannaan toivo ihmisten uskoon, osallistumiseen ja touhuamiseen.”
Siis kun markkinatalous käyttää yhä karkeampia keinoja saadakseen meidät kuluttamaan ja saamaan siitä myönteisiä tunnesäpinöitä, uskonnolliset tahot käyttävät vastaavia keinoja, että kokisimmekin säpinätarpeemme tyydytyksen niiden tarjoamissa puitteissa?
Kilpailu on kovaa. Nokian herätys taitaa olla joukkueiden säpinäsarjan johdossa parantamis- ja muine ihmetapahtumineen; Markku Suokonautio taas henkilökohtaisen kisan kärjessä. Helsingin Siunaus- ja Armokampanjat sekä vuosittaiset ristisaatot menestyvät nekin joukkueiden sarjassa ihan hyvin.
Mutta paljon on vielä hyödyntämättäkin. Missä viipyy vaikkapa Vuorisaarna-tapahtuma esimerkiksi Malminkartanon tekomäellä tai Ruokkimisihme-esitys Töölönlahden rannalla?
Oma vakava kysymyksensä on, pystyykö ihminen biologisena olentona sopeutumaan stressaantumatta ja ylipäätään terveenä nykyisenkaltaiseen runsauteensa tukehtuvaan informaatioympäristöön, joka poikkeaa niin totaalisesti siitä ympäristöstä, jossa ihmisen biologiset ja psykologiset valmiudet vuosimiljoonien aikana ovat kehittyneet.
Martti Mäkisalo