1888
Vuoden 1888 kesällä Viiltäjä-Jack piti Lontoota kauhun vallassa, ja Yhdysvalloissa George Eastman rekisteröi Kodak-tavaramerkin. Joulukuussa Ranskan Arlesissa Vincent van Gogh puolestaan leikkasi palan korvalehdestään ja antoi sen Rachel-nimiselle prostituoidulle. Saman vuoden alussa alkoi Suomessa ilmestyä Vartija-niminen lehti. Lehden lanseerasivat julkisuuteen Helsingissä kolme vakavamielistä pappismiestä: Gustaf Elis Bergroth, Karl August Hilden ja Aleksander Auvinen. Bergroth vaikutti tuohon aikaan Merimieslähetyksessä, Hilden pappina ja Auvinen uskonnonopettajana Suomalaisessa yhteiskoulussa. Triumviraatin tarkoituksena oli saada kirkon ääni kuuluviin yhteiskunnassa, jonka he näkivät olevan pahasti maallistumisen ja tapainturmeluksen kourissa. Samaan aikaan myös vapaa kristillisyys vaikutti jo vahvasti Suomessa ja pakotti säätämään eriuskolaislain, joka tuli voimaan 1889. Sen nojalla sallittiin uskonnonharjoitus muutamille protestanttisille vähemmistöryhmille. Käytännössä laki koski metodisteja ja baptisteja. Vartijan miehet halusivat valvoa myös kirkkoa, jossa luterilainen tunnustus oli heidän mukaansa jatkuvasti vaarassa.
Suuressa maailmassa 1800-luvun jälkipuolisko toi mukanaan pelottavia asioita, jotka vaihtelevaan tahtiin rantautuivat myös tänne: kommunismin ja sosialismin, kehitysopin ja naisten vapautusliikkeen, ateismin ja naturalismin, vapaan tieteenihanteen ja kriittisen raamatuntutkimuksen. Maailmankirjat olivat pahasti sekaisin. Bergroth, Hilden ja Auvinen olivat haalineet lehdelleen avustajakuntaa, joka ei kaihtanut käyttää sanan säilää kirkon perinteisen aseman puolesta. Merkittävimpänä näistä miehet mainitsevat itsensä Gustaf Johanssonin, joka vaikutti vanhasuomalaisten edustajana valtiopäivillä ja josta tuli myöhemmin arkkipiispa vuosiksi 1899–1930, aina kuolemaansa saakka. Vaikka Vartija halusi pysyä puoluepolitiikan ulkopuolella, se asettui selvin sanoin tukemaan vanhasuomalaista puoluetta kirkon kannalta selvästi parhaana poliittisena ryhmänä.
Myös muuta maallista kulttuuria seurattiin ja siihen otettiin terävästi kantaa. Vartijan toisessa vihkossa on Elis Bergrothin torjuva arvio Minna Canthin romaanista Salakari. Hän moittii erityisesti sukupuolisesti siveettömän elämän kuvaamista; romaanin viettelijä, ”maisteri Nymark, ei mitään rangaistusta saa, vaan jatkaa vanhaa elämätänsä”. Canthin kirja herättää Bergrothin mukaan ”lihallisia himoja ja riettaita mielikuvituksia”.
Vuonna 1888 Vartijassa otettiin kantaa myös uskon ja tiedon ongelmaan. Kirjoituksessaan Abel Nyholm sanoo, että tieteellistä maailmankatsomusta hallitsevat ”uskottomuuden sankarit”, jotka hylkäävät kirkon opin ja tyrkyttävät kristityille omaa dogmiaan, kun he kiistävät yliluonnollisen Jumalan ilmoituksen, ihmeet, perisynnin, Jeesuksen jumaluuden, pelastuksen tarpeen ja iankaikkisen elämän, autuuden ja kadotuksen. Nyholm toteaa, että ”järkiuskoisuus” perustuu auktoriteettiin siinä kuin kristinuskokin. Lopulta tiedemiesten erimielisyydet ja kiistat osoittavat, että heidän näkemyksensä ovat uskonvaraisia. He eivät kykene näkemään "ijankaikkisia luonnonlakeja", koska niitä ei kukaan ihminen voi silmin nähdä.
Jos Vartijan perustanut toimituskunta olisi saanut tietää, millainen lehti Vartijasta myöhemmin tulee, nämä miehet olisivat varmasti kauhistuneet. He katsoivat olevansa jokaisella rintamalla oikean opin vartijoita ja kirkon aseman puolustajia. Voi sanoa, että Vartija on 1950-luvulta alkaen vähitellen menettänyt tällaisen roolin, ja lehden nimestäkin on tullut kummajainen. On kuitenkin jotakin, mikä on säilynyt samana: kohtikäyvä rajapintojen hakeminen, olipa kysymys ihmisestä, uskosta, yhteiskunnasta tai kulttuurista. Vartija on edelleen rajalla – ei niinkään rajan puolustajana vaan sen tarkkailijana. Vartijan nimeä ei ole edelleenkään syytä muuttaa. Päätoimittajalle on sitä paitsi virkistävää vastata nuorelle miehelle, joka kysyy sähköpostissa kohteliaasti, miten hän voisi hankkia itselleen vartijan kengät.* Hyvät tilaajat: olemme kuluneen vuoden aikana selvinneet vuoden 2006 toimitussihteerin laiminlyönneistä aiheutuneesta sekamelskasta. Vuoden 2008 tilaajalaskutus toimitetaan oikeaan aikaan, ja pyydämmekin tilaajiamme tutustumaan tämän numeron takakannen sisäpuolella oleviin ohjeisiin ja postikulujemme säästämiseksi maksamaan tilausmaksun jo tässä vaiheessa. Unohtaneille lähetämme myöhemmin uuden laskun. Minulla on kuitenkin myös juhlallisempi uutinen: lehtemme täyttää tänä vuonna 120 vuotta ja kutsuu ystäviään juhlaseminaariin, joka järjestetään, mikäli kaikki sujuu hyvin, Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa 18.10. klo 10–18. Pankaa päivämäärä muistiin; asiasta ilmoitetaan vielä myöhemmin.
Matti Myllykoski