Kaivauksia kristinuskon menneisyydestä
Kristinuskon suuri kertomus ulottuu Uuden testamentin ajoista syvälle länsimaisen kulttuurin ytimeen, ja Euroopan valtauskonnosta on totuttu kirjoittamaan voittajien historiaa. Tähän historiaan kuuluvat monenlaiset suuret linjat, joita on toistettu historiankirjoituksessa, historiallisissa romaaneissa ja kevyemmissäkin viestimissä. Yksi merkittävistä piirteistä on ajatus Jeesuksen ylivertaisesta opetuksesta ja puhtaasta varhaiskristillisyydestä, joista kristillinen kirkko lankesi pois, kun siitä tuli Rooman valtakunnan ainoa sallittu uskonto. Rappio vain syveni keskiajalla, kunnes tuli ”uskonpuhdistuksen” – siis reformaation – aika, ja pohjoisen Euroopan kirkot vapautuivat paavinvallan, tekovanhurskauden ja ritualismin kahleista.
Tähän kuvaan puhtaasta alkuevankeliumista liittyi kauan ajatus, jonka mukaan Jeesus opetti jotakin aivan muuta kuin aikansa juutalaisuus, ja että hänen tuomansa uusi usko tuli valoksi keskelle tekojen vanhurskautta ilmentävää Mooseksen lain noudattamista sekä temppelikulttia. Jeesuksen ajan juutalaisuus ja Lutherin ajan roomalaiskatolisuus näyttivät pitkään kunnon luterilaisen silmissä kovin samanlaisilta ilmiöiltä. Vasta viime vuosikymmeninä tämä kuva on saanut väistyä paremmin todellisuutta vastaavan tulkinnan tieltä. Jeesus ja hänen ensimmäiset seuraajansa olivat kaikessa juutalaisia; kristinusko, omalakinen uskonnollinen järjestelmä, kasvoi irti juutalaisuudesta vasta vähitellen, muutaman sukupolven kuluessa.
Ajatus varhaiskristillisyyden puhtaudesta puolestaan tekee Uuden testamentin kirjoitusten kuvaamasta alkuvaiheesta jollakin tavalla koskemattoman. Ihannoivat käsitykset ja sukupolvelta toiselle periytyneet mielikuvat säilyttävät helposti asemansa, vaikka kriittisten kysymysten esittämiseen ja monien asioiden uudelleenarviointiin olisi syytä.
Tässä Vartijan numerossa myöhäisantiikin ja patristiikan tutkija Maijastiina Kahlos tarkastelee ensimmäisten vuosisatojen kristittyjä kohdanneita vainoja. Hän esittää painavia näkökohtia, joiden valossa syvään juurtunutta käsitystä näiden vainojen laajamittaisuudesta ja systemaattisuudesta olisi syytä arvioida uudelleen. Samalla on pantava uuteen perspektiiviin ajatus kristinuskon muutoksesta Konstantinoksen käänteen yhteydessä. Kristinusko ei muuttunut 300-luvun alussa marttyyrien nöyrästi kärsivästä, toisenkin posken kääntävästä uskonnosta pakanoiden pakkokäännyttäjäksi. Kahlos esittää uskottavasti, että kristinuskossa eli kumpanakin aikakautena rinnakkain sekä suvaitsevuuden että suvaitsemattoman monoteismin perinne. Oli kuitenkin koko lailla vääjäämätöntä, että jälkimmäinen sai kristinuskon voittokulun myötä yhä enemmän jalansijaa kirkon opettajien parissa.
Kaisa-Maria Pihlava puolestaan kirjoittaa varhaiskristittyjen naisten asemasta, joka on viime vuosikymmeninä saanut yhä enemmän tutkijoiden huomiota osakseen. Pihlava osoittaa, miten jo Uuden testamentin antamien tietojen valossa voidaan luoda kuvaa kristityistä naisista, jotka avasivat kotiensa ovet yhteisiä kokoontumisia varten. Muiden antiikin lähteiden valossa voidaan päätellä, että naisia oli niin juutalaisten synagogien kuin kreikkalaisten yhdistystenkin suojelijoina ja johtajina. Tällaisten vauraiden ja sivistyneiden naisten korkea sosiaalinen status selittää hyvin myös varhaiskristillisistä lähteistä tunnettuja mainintoja. Rikkaat, leskiksi jääneet naiset toimivat luonnollisella tavalla heidän kodeissaan kokoontuvien kristittyjen yhteisaterioiden johtajina. Naisen asema muuttui heikommaksi vasta, kun paikallisten kirkkojen organisaatio hierarkisoitui ja valta keskittyi miespiispojen käsiin.
Tässä numerossa Vartija onnittelee myös Lassi Nummea hänen täyttäessään ensi syksynä 80 vuotta. Hänen pitkää uraansa runoilijana, kirjallisena vaikuttajana ja raamatunkäännöksen siivittäjänä kuvaavat Aarne Toivanen ja Jukka Mallinen.
Vartijan päätoimittaja Martti Mäkisalo on jättänyt tehtävänsä 20-vuotisen urakan jälkeen. Hän piti lehdessä yllä etenkin sen yhteiskunnallista profiilia, jota toimitus ei aio hänen jälkeensäkään kadottaa silmistään. Martille läheistä aihepiiriä edustaa lehden tässä numerossa Ulf Särsin artikkeli Mihin teologiaa kirkossa tarvitaan? Päätoimittajan tehtäviin on siirtynyt Leo Näreaho, poikkitieteellinen humanisti ja monialainen kulttuuriosaaja. Tervetuloa tiimiin, Leo!Matti Myllykoski