Kesäistä kampanjointia
Uskontokeskustelu on Suomessa ottanut kuluneena kesänä erityistä lämpöä vapaa-ajattelijoiden ateistisen kampanjan myötä. Suurissa kaupungeissa saatiin liikennelaitoksen bussien kyljissä juhannuksen jälkeen lukea Jumalasta, jota ei ole – siksi murehtiminen on turhaa ja elämästä voi nauttia. Turussa ja Tampereella teksti tosin muutettiin muotoon ”Iloitse elämästäsi kuin se olisi ainoasi. Koska se on”. Perusteena muuttamiselle oli, että alkuperäisen tekstin lähtökohtana on toisten arvojen kritisoiminen, ei omien arvojen julistaminen.
On totta, että ateismin ja samalla vapaa-ajattelijoidenkin lähtökohtana on uskonnon vastustaminen. Tämä antaa toiminnalle lähtökohtaisesti negatiivisen etumerkin, johon on helppo osoittelevasti tarttua. Mutta on muistettava, että valtakulttuurin ja valta-asemien vastustaminen on ollut monen rakentavan liikkeen lähtökohtana. Ihmiset ovat kautta historian vastustaneet esimerkiksi poliittisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti epäoikeudenmukaisia oloja – joita on pyhitetty myös uskonnon avulla. Tuoreimpana kansainvälisenä esimerkkinä ovat Iranin tapahtumat (tosin vastaavanlainen bussikampanja tuskin onnistuisi tämän päivän Iranissa!).
Mutta totta on myös se, että pelkkä vastustaminen ei riitä kovin pitkälle. Ihmiset eivät lopulta halua määritellä itseään ja maailmankatsomustaan negaatioiden kautta. Myös oppositiossa oleville ihmisille täytyy löytyä yhdistävä positiivinen momentti. Mitä positiivista tarjottavaa ateisteilla ja vapaa-ajattelijoilla sitten on? Kampanjan perusteella ”elämästä nauttiminen”. Luulenpa, että pari-kolmekymmentä viimeistä vuotta ihmiset kulttuurissamme ovat tehneet juuri tätä; ja luulen myös, että juuri siksi yhä useammat ihmiset etsivät elämäänsä myös hengellistä ulottuvuutta.
Ateistien kampanja ei kuitenkaan kohdistu niinkään ihmisen hengellisen ulottuvuuden kuin organisoitujen uskontojen jumalakuvan vastustamiseen. Tässä he uskovat voivansa tukeutua tieteen tuloksiin ja tieteelliseen maailmankuvaan. Keskustelua tieteen ja uskonnon suhteesta käydään toki jatkuvasti eikä vastapuolen tyrmääviä argumentteja voida puolin eikä toisin esittää. On kuitenkin tärkeää, että omaa maailmankatsomustaan voi tukea myös rationaalisin perustein, vaikka emme voikaan leipoa elämänkakkuamme pelkän rationaalisen algoritmin – valmistusohjeen – avulla. Kakku tarjoillaan meille syötäväksi ja toisillekin jaettavaksi.
Kuvaavaa on, että vapaa-ajattelijoiden kampanja on tuontitavaraa Britanniasta. Viime vuosina on anglosaksisessa maailmassa ns. uusateistien toimesta keskusteltu kiivaasti uskonnon roolista tieteessä ja yhteiskunnassa. Toisaalta uskonnolliset piirit ovat mm. pyrkineet (jälleen kerran) haastamaan evoluutioteorian ns. älykkään suunnittelun teorian avulla. Siten uskontokeskustelun valot ja varjot ovat paljon terävämpiä varsinkin Yhdysvalloissa. Ateistien kampanjassa onkin jotain suomalaiselle ilmapiirille ja perinteelle vierasta. Suomalaiset eivät ole tottuneet keskustelemaan tai väittelemään julkisesti uskonnosta.
Tähän huomioon sopii hyvin se, että bussikampanjasta eniten näyttävät tuohtuneen muslimimaahanmuuttajat. Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtajan Jussi K. Niemelän mukaan luterilainen kirkko on ilmeisesti jo tottunut käymään sangen avointa keskustelua uskonnollisista kysymyksistä. Onkin tärkeää, että myös maahan muuttavat muiden kulttuurien edustajat oppivat ymmärtämään, kuinka avoin ja keskusteleva yhteiskunta toimii. Moniarvoinen yhteiskunta antaa mahdollisuuden haastaa ihmisiä yksilötasolla pohtimaan uskomustensa perusteita. Tätä toimintaa edistää myös vapaa-ajattelijoiden kampanja. Yhteiskunnan pitää olla ihmis- eikä jumalakeskeinen, jotta ihmiset voivat halutessaan olla jumala- eikä itsekeskeisiä. Tässä Vartijan numerossa Timo Andersson käsittelee sananvapautta – erityisesti islamiin viitaten. Andersson huomauttaa, että väheksymällä ilmaisunvapautta väheksytään samalla myös uskonnonvapautta.
Matti Myllykoski kirjoittaa – myös ikään kuin kommenttina yllä mainitsemaani kampanjaan – mm. Loyal Ruen uskontoteoriasta, jonka mukaan uskonnossa ei perimmältään ole kysymys Jumalasta tai jumalista vaan pikemminkin ihmisistä. Uskonnon ytimessä on myytti, joka monien haarakkeidensa avulla vahvistaa yhteisön kiinteyttä. Myyttien, suurten kertomusten, merkitystä ei pidä vähätellä. Englantilainen historioitsija Timothy Garton Ash on sanonut, että koko 1900-luvun historiaa voitaisiin kuvata vastauksen etsimisenä kysymykseen: Mitä kristinuskon jälkeen?
Mutta uskonnon suhdetta taiteeseen ja moraaliinkaan ei pidä unohtaa. Jouni Huhtanen tarkastelee artikkelissaan kirkkotaiteen historiallisia muutoksia ja huomauttaa, kuinka taiteen ”kehitys” voikin johtaa taiteen palvelemaan viihteellisesti pelkästään yksilöllistä minän rakentamista. Arhi Kuittinen kirjoittaa eksistentiaalisesta teatterista, josta puhaltaa tuuli myös kohti uskonnollista ihmiskuvaa. Entäpä tämä Reijo Ylimyksen huomio: ”Ajastamme ei puutu arvoja. Olemme hukkumassa arvojen paljouteen.” Kannattaa lukea koko artikkeli!Matti Myllykoski
Leo Näreaho