Dora Siivonen (1926–2017) asuu äidinisän rakennuttamassa puutalossa Turun saaristossa tuolloisen Iniön kunnan Lammholmin saarella. Tavara ja posti tuodaan kaupasta veneellä kerran viikossa venepysäkille. Vaikkei kaupan lähetys sisällä kuin jauhoja, lihaa ja maitoa sekä kissan- ja lintujen ruokaa, laiturille jätetty iso pahvilaatikko on hankala käsitellä, kenen tahansa eikä vain 86-vuotiaan hauraan vanhuksen. Lootan ympärillä ei ole narua, josta sen saisi nostetuksi kärryyn. Se on kumarruttava haalimaan maasta syliin! Käsittämätöntä ajattelemattomuutta kauppiaalta uskollista vakioasiakkastaan kohtaan, joka on ainoa Lammholmin saaren ympärivuotinen asukas.
Dokumentti on kuvattu vuosina 2012 – 2013.
Dora tietää tarkalleen paikan, missä syntyi: sillä kohtaa on nyt sähköhella. Puhelin ja tv:kin on. Dora hakkaa itse halot; sahaaminen on vaikeampaa, kun takana on kolme sydäninfarktia. Dora on työskennellyt 20 vuotta Turussa maamieskoulussa maatalousaineiden opettajana. Intohimoisesti hän kasvattaa yhä perunaa, punajuurta ja porkkanaa: ”Nantes on parasta!” hän sanoo.
Kasvien latinankieliset nimet on yhä muistissa. Betula pendula on riippakoivu. Doran pesemät matot kuivuvat enon istuttaman tammen oksilla. Pihapiiri on täynnä muistoja: isä on istuttanut syreenit, jotka tuoksuvat varhaiskesässä. Kuusamain ja syreenien keskellä askarrellessaan Dora tuntee itsensä onnelliseksi. ”Ihminen on luotu tekemään työtä”, hän tietää. Työ tuo elämälle merkityksen, on Dora oivaltanut. ”Terveenäkin pysyy, kun saa olla luonnossa, eikä tarvitse istua vanhainkodissa. Se on kyllä uhka. Mutta sitten kun kuolema tulee, toivon sen käyvän nopeasti.” Omaisten hautojakin Dora käy ohjelmassa hoitamassa Intiön kirkkomaalla.
”Tuskin on pakko muuttaa kotoa pois, vaikka tuleekin vanhaksi ja väsyneeksi”, arvelee Dora. Mutta pikkuserkku Jalle on hieman huolissaan. Syksyn sadesäillä kaivonkansi on petollisen liukas. Pitkillä sateilla kaivovesi muuttuu ruskeaksi. Talvella on sulatettava lunta ainakin tiskivedeksi. Muistuttaapa Dora joskus joutuneensa käyttämään sitä pari viikkoa juomavetenäkin!
”Meitä ei ole luotu itseämme vaan toisiamme varten”, painottaa Dora. Tosin yksin – uskollinen Saku-kissa seuranaan – hän viettää joulun ja juhannuksenkin. Koristelee tuvan jouluksi kuusenhavuin ja kynttilöin, juhannukseksi lehvin ja kukkasin. Jotta ylettyisi katonrajassa oleviin koukkuihin, on noustava tuolille. ”Päivääkään en ole ollut sairaalassa”, toteaa Dora. Kun hän käy ruokailemaan keitettyä perunaa ja maustesilliä sisältävälle aterialle, kädet menevät tottuneesti hetkeksi ristiin ennen tarttumista haarukkaan ja veitseen. Ruokarukous on niin olennainen osa elämää, ettei se unohdu tv-kamerainkaan edessä.
(Sittemmin Dora Siivonen siirtyi Iniön keskustan Aftonro-palvelutaloon. Siellä vietetystä elämästä on tehty oma tv-dokumentti. Dora kuljettaa itseään nuorempia, pyörätuolissa olevia asuintovereitaan aterioille.)
Dokumentin Ulkosaariston uskomaton Dora (Dora på Lammholm) on toimittanut Mikaela Weurlander. Se on katsottavissa YLEn Elävässä arkistossa. Ohjelma on ruotsinkielinen, ja tekstitetty suomeksi.
