Asiaa ja esitystä eli mitä jumalanpalvelukselta voitaisiin kohtuudella odottaa

”Aioin papiksi, jouduin teatteriin.”  Näin muistelee nuoruutensa uravalintaa teatterineuvos Eino Salmelainen (1893–1975) joskus 1960-luvulla. Teatteri ja kirkko jumalanpalveluksineen ovat hyvin lähellä toisiaan. Ovat aina olleet. Eikä se läheisyys kosketa vain jonkun lahjakkaan nuoren miehen uravalintaa. Kummassakin on sekä asiaa että esitystä. Mutta on erojakin.

Aluksi historiaa

 Teatterin sanataide ja kristillisen jumalanpalveluksen uutta elämää luova sana eivät suinkaan aina eronneet toisistaan edellä kuvatulla tavalla. Esimerkiksi kun keskiajalla jumalanpalveluksen kieli pysyi pitkään samana – lännen kirkossa latinana aina 1960-luvulle asti, kansan käyttämä kieli sitä vastoin jatkoi omalakista kehitystään. Syntyi ymmärryskatkos. Jotta jumalanpalvelus säilyisi kiinnostavana, siihen piti lisätä näytelmällisiä piirteitä. Hauska esimerkki ko. tarpeesta oli jossain luostarissa tai seurakunnassa ensimmäisen vuosituhannen taitteessa tehty havainto, että kun pääsiäisaamun jumalanpalveluksessa enkelin ja Jeesuksen haudalle kiiruhtaneiden naisten välinen keskustelu lausuttiin kahden henkilön vuorosanoina, se elävöitti jumalanpalvelusta. Havainto aiheuttikin pian valtaisan näytelmäharrastuksen, jossa Raamattua näyteltiin kirkoissa niin, etteivät papit, munkit ja nunnat olisi oikein muuta ehtineet tehdäkään.

Paavi kielsi

 Paavi kielsi kirkoissa näyttelemisen 1200-luvun puolessavälissä. Sen seurauksena näytelmät siirtyivät kirkkojen rappusille ja kaupunkien kaduille. Perinne elää vieläkin muutamassa Euroopan kaupungissa. Sitä vastoin voimakkaasti tunnelmaa luova latinankielinen kirkkolaulu säilytti asemansa. Elokuvien ja TV-sarjojen taustamusiikki on suuressa kiitollisuudenvelassa vuosisatojen aikana esitetylle kirkkomusiikille.

Martti Lutherin vaikutus

 Uskonpuhdistaja Martti Lutherin (1483–1546) vaikutus käsillä olevaan asiaan oli laadultansa tajuntaa ja vähän kaikkea muutakin räjäyttävää. Hänen keskeinen löytönsä ja oivalluksensa oli tietenkin vanhurskauttamisoppi: Jumala hyväksyy yhteyteensä syntisen yksin armosta, kristuksen tähden ja uskon kautta (sola gratia, sola propter Christum, sola per fidem). Lutherilla oli myös taito ja rohkeus tehdä tästä löydöstään käytännön johtopäätelmät sekä toteuttaa niitä. Kun nyt Jumalan armo kuului Kristuksen tähden kaikille, kaikista oli myös pidettävä huolta, kerjäläisistäkin. Näin Luther tuli antaneeksi perustan pohjoismaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Ja kun Kristus opittiin tuntemaan pyhästä evankeliumista, Luther käänsi Raamatun saksaksi ja edellytti, että lapsia kasvatetaan rakkaudella ja ymmärryksellä ja että kaikki lapset opetettiin lukemaan. Tässä lähtökohta kansanopetukselle, mitä meillä Suomessa on hyödynnetty mallikkaasti jo vuosisatojen ajan.

Ja edelleen: Luther käänsi myös jumalanpalveluksen kielen latinasta kansankielelle ja edellytti, että niissä saarnataan ja opetetaan Jumalan sanaa totuudenmukaisesti, ymmärrettävästi ja luotettavasti. Sokean totena pitämisen sijaan luterilainen jumalanpalvelus oli omiaan lisäämään arvostelukykyä ja omaehtoista ajattelua. Luterilainen virrenveisuu taas liitti koko seurakunnan toimittamaan yhteistä jumalanpalvelusta ja vahvisti näin seurakunnan yhteisöllisyyttä.

Herran Pyhä Ehtoollinen, läpinäkyvyys ja korruption vähäisyys

Edellä kerrotusta ilmenee, miten Martti Lutherille ja uskonpuhdistukselle oleellista oli asia, Jumalan Sana, uutta luova ja elävää todellisuutta muokkaava Sana. Jumalapalveluksessa eräs osa merkitsi Lutherille todella paljon. Se osa oli HPE, Herran Pyhä Ehtoollinen, ”näkyvä sana”, niin kuin Luther sitä nimitti. Kun Kristus sanoo ehtoollisen leivästä ja viinistä, että ”tämä on minun ruumiini” ja että ”tämä on uusi liitto minun veressäni”, niin ne ovat. Kristus ei valehtele. Näin Luther opettaa. Ja edelleen: Mikä ehtoollisen salaisuudesta voidaan näyttää ja kertoa, se pitää myös avoimesti tehdä.

Jos Herran Pyhä Ehtoollinen on pyhä salaisuus, niin sitä on syvimmältään myös elämä. Jos ehtoollisella on kysymyksessä ihmisen iankaikkinen kohtalo ja se pitää toimittaa mahdollisimman avoimesti, niin totta kai pitää toimia avoimesti myös silloin, kun päätetään ihmisten ajallisista asioista. Kysymys on yhteiskunnallisen päätöksenteon läpinäkyvyydestä. Vaatimus yhteiskunnallisen päätöksenteon transparenssista, läpinäkyvyydestä on ominaista Pohjois-Euroopalle, luterilaiselle maailmankolkalle. Vähäinen korruptio näissä maissa kuuluu sekin tähän asiayhteyteen. Onkin mielenkiintoista vertailla, miten eri kirkkokuntien erilaiset ehtoollisen asettamisen ja viettämisen tavat heijastuvat yhteiskuntansa päätöksentekotavoissa eri puolilla maailmaa.

Viestintä ja uutistoiminta

Kristillinen jumalanpalvelus on ytimeltään keskeisesti viestintää, viestin välittämistä ja viestin vastaanottamista. Evankeliumi, hyvä sanoma, on jokaisen jumalanpalveluksen fokus. Ei siis ole lainkaan ihmeteltävä, jos nykyaikaisen joukkotiedotusvälineen ja säännöllisesti toistuvan uutistoiminnan juuret löytyvät Lutherin kansankielisestä jumalanpalveluksesta.

Kirkolliset kuulutukset

Kun seurakunta kokoontui sunnuntaiseen jumalanpalvelukseensa, se tarjosi oman hengellisen tarkoituksensa ohessa – aivan kuin vahingossa – puitteet tiedottamiseen ja tiedon saamiseen. Syntyi kirkolliset kuulutukset. Kuulutusten kestävästä luonteesta kertoo sekin, että radion ja television uutislähetykset noudattavat vieläkin kirkollisten kuulutusten muotoa ja rakennetta. Kirkkokuulutukset yhdistivät alusta asti hengellisen ja maallisen elämän, seurakunnan, kirkon, pitäjän ja valtion. Ja niiden merkitys oli suuri. Jo Lutherin aikana Wittenbergissä kuulutukset saattoivat kestää pidempään kuin saarna.

Suomessa Laitilan kirkonkokouksen pöytäkirjaan merkittiin vuonna 1809, että ”talollisetkin kuljeskelevat jumalanpalveluksen aikana kirkkomaalla… Mutta kun kuulutuksia aletaan lukea, he ryntäävät yhtenä miehenä kirkkoon.” Viimeinen keisarillinen kirkonkuulutus luettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa 1907. Maalliset kuulutukset lakkautettiin virallisesti vuonna 1925, kun runsastunut lehdistö ja uusi tiedotusväline radio saivat joukkotiedotusvälineen tehtävät hoitaakseen. Vuoden 2000 adventtina käyttöön otettu jumalanpalvelusjärjestys poisti sitten viimeisetkin rippeet kuulutuksista, siis seurakunnan omasta toiminnasta kertovat kirkolliset ilmoitukset.

Jumalanpalveluksen rakenne

Martti Luther uudisti jumalanpalvelusta, messua, ensin latinaksi (Formula missae 1523) ja sitten saksaksi (Saksalainen messu 1526). Keskeistä jumalanpalveluksessa Lutherille oli evankeliumi, evankeliumin opettaminen ja julistaminen, sitten musiikki, papin ja seurakunnan laulu, virret sekä jumalanpalveluksen arkkitehtoninen rakenne. Tällaisena jumalanpalvelusjärjestys myös säilyi Suomen kirkossa varsin vähäisin muutoksin aina vuoden 2000 käsikirjauudistukseen asti.

Uuden jumalanpalvelusjärjestyksen muoto on toisenlainen. Siinä osat seuraavat toisiaan ikään kuin junanvaunut, jotka voidaan lastata hyvin erilaisilla aineksilla. Jumalanpalvelusten esityksellinen luonne korostuu. Piispat ja papit esiintyvät värikkäissä vaatteissa. Maallikot tulevat kulkueissa heille tarkoin määrätyssä järjestyksessä. Ja rekvisiittaa on: piispan hiippaa ja sauvaa, kulkueristiä ja kynttilää sekä korukantista kirjaa, jota kukaan ei lue.

Musiikkiesitykset niille varatuissa paikoissa voivat olla todella taidokkaita tai sitten seurakunnan oman nuoriso-orkesterin pauketta ja räminää. Sahan soittoakin on kuultu. Raamatunluennassa esityksellinen linja jatkuu. Tyyli ja lukutapa muistuttavat usein kouluaikojen Lauri Pohjanpään Varikset-runon lausuntaa. Kiusallista tässä on, että jumalanpalveluksen herkässä kokonaisuudessa kaikenlainen teennäisyys, tyylittömyys sekä virheet paljastuvat. Näin tapahtuu varsinkin silloin, kun jumalanpalvelus toimitetaan sähköisessä muodossa, radiossa tai televisiossa.

Martti Luther totesi aikanaan, että ”Jumala on kyllä kaikkialla. Hän on vedessä, tulessa ja köydessä. Mutta se ei kuitenkaan merkitse sitä, että meidän pitäisi heittäytyä veteen ja tuleen tai hirttäytyä köyteen.”

Jumalanpalveluksista puheen ollen tämä tarkoittaa sitä, että Jumala on kyllä armoineen niissä osaamattomissakin esityksissä, mutta se ei välttämättä merkitse sitä, että jumalanpalveluksia toimitettaessa pitäisi sortua kaiken maailman mauttomuuksiin.

Aristoteleen katharsis ja Bertolt Brechtin eeppinen teatteri

 Aristoteleen Runousopin mukaan tragedian, murhenäytelmän tarkoitus on synnyttää katsojassa ”katharsis”, eräänlainen sielullinen tai henkinen ”vatsahuuhtelu”. Pentti Saarikoski suomentaa ko. Runousopin kohdan näin: ”Herättämällä sääliä ja pelkoa se (tragedia) tervehdyttää nämä tunteet.” Ateenan näytelmäkilpailuissa ja sittemmin myös Roomassa tragedian murheellinen loppu ja myös ”tunteiden tervehdyttäminen” saivat pian kyytiä, kun näytelmiin piti – yleisön vaatimuksesta – saada onnellinen loppu. Syntyi mekhane, laite, jolla joku Olympoksen jumalista lennätettiin näyttämölle selvittämään parilla sanalla tragedian sankareitten aikaan saamat sotkut. Latinan kielellä keksintö tunnetaan muodossa deus ex machina, jumala koneesta.

Näytelmän ja teatterin tarkoituksena ei ole muuttaa maailmaa, ainoastaan kertoa taiteen keinoin jotain elämästä ja ihmisten maailmasta, viihdyttää ja kenties puhdistaa joitakin tunteita. Bertolt Brechtin (1898–1956) eeppinen teatteri on tässä suhteessa poikkeus. Brechtillä teatteri on yhteiskunnallinen laboratorio, oppiminen iloa ja maailman parantaminen päämäärä. Näin Brecht, joka luki Lutherin raamatunkäännöstä näytelmiensä inspiraatiolähteenä, oli niiden sisällön ja muodon kannalta katsottuna varsin luterilainen näytelmäkirjailija ja – teoreetikko. Esittämiseen ja tunnelmaan kallellaan oleva jumalanpalvelus taipuu työläästi ihmisten ja yhteiskunnan tuskaiseen todellisuuteen. Ehkä kuvaamiseen kyllä, mutta ei niinkään sen uudistamiseen, muuttamiseen paremmaksi. Onnelliset loput ja viihtyminen ovat sille sen ominta asiaa.

Lopuksi

 Kun tsunami tapaninpäivänä 2004 pyyhkäisi yli Thaimaan länsirannikon ja yli kaksisataa tuhatta ihmistä kuoli, niin kysyttiin, missä Jumala oli silloin. Tsunami tuli eikä Jumalaa näkynyt. Kysymys nousi arvatenkin ”pelosta ja säälistä” ja oli luultavasti tarkoitettu puhdistamaan näitä tunteita. Kovin viisas se ei kuitenkaan ollut.

Tähdellisempää olisi ollut kysyä, missä Jumala oli silloin, kun ihmiset ahtautuivat Thaimaan lomakohteisiin. Unohduksissa kaiketi. Kuka nyt aurinkorannoilla Jumalaa muistaisi. Mutta tsunamin tultua oli pakko muistaa taas. Kysyjän mielessä ainakin siellä Jumala oli. Tämä olisikin varmaan oikea vastaus tehtyyn kysymykseen. Mutta kysymystä siivitti varmaankin ajatus, että Jumalan olisi pitänyt läsnäolollaan estää tsunamin kaltainen massiivinen onnettomuus. Näin se nosti esiin antiikin onnellisia loppuja kaipaavan teatteriyleisön. Teatterissa jumala saatiin estradille, vaikka katapultilla ja onnellinen loppu tsunameillekin, mutta todellisuus on toinen juttu. Martti Lutherin jouluvirren 8. säkeistö on edelleenkin täyttä rautaa:

Ah Herrani, mun Jeesuksein,

tee asunnokses sydämein.

Mua älä hylkää tuskassa,

vaan vahvista ain uskossa.

VK 21:8

Artikkelikuvassa Bertolt Brecht. Kuva:Bundesarchiv, Bild 183-W0409-300 / Kolbe, Jörg / CC BY-SA 3.0 DE, via Wikimedia Commons