Elämän ja kuoleman harmaalla alueella

Sam Parnia on brittiläistaustainen teho- ja elvytyshoitoon erikoistunut lääkäri, joka tutkinut kuolemaa ja kuolemanprosessia lääketieteen näkökulmasta. Akateemisten tutkimusten ohella hän kirjoittanut aiheesta suurelle yleisölle suunnattuja kirjoja, joista Lucid Dying on järjestyksessä kolmas.

Parnian monipuolisessa kirjassa on kolme toisiinsa liittyvää teemaa. Ensiksi hän käy läpi tutkimuksia, jotka liittyvät elintoimintojen elvyttämiseen ja siten elämän kuoleman välisen rajan vetämiseen. Toiseksi, ja tämä on kirjan laajin osuus, hän selvittelee erityisesti omien tutkimustensa valossa ns. kuolemanrajakokemuksia. Kirjan kolmannessa osuudessa Parnia tekee tutkimuksista johtopäätöksiä tietoisuuden ongelman – aivojen ja tietoisuuden suhteen – kannalta.

Parnia kertoo science fictionilta vaikuttavista löydöistä, joita on tehty, kun kuolleille eläimille on yritetty palauttaa elintoimintoja. Nature-tiedelehdessä ilmestyi 2019 tutkimus, jonka mukaan Nedan Sestan -niminen Yalen yliopiston tutkija työryhmineen oli onnistunut aivoja elvyttävän seoksen ja laitteen avulla palauttamaan aivosolujen aktiivisuuden kuolleiden sikojen aivoihin jopa 14 tunnin ajaksi (eläinten päät oli irrotettu kehoista). Anestesiologiassa käytettävän, tietoisuuden astetta mittaavan laitteen perusteella testatun sian aivoissa ilmeni syvän kooman astetta vastaavaa tietoisuutta. Epäselväksi jäi, oliko kyse pätevästä tuloksesta vai virhesignaalista, koska laite on suunniteltu ihmiskallon mittausta varten.  Kolme vuotta myöhemmin sama ryhmä raportoi tuloksista, joiden mukaan se oli entistä tehokkaamman elvytyslaitteen avulla saanut kokonaisten sianruhojen sisäelinten (mm. aivot, sydän, keuhkot) toiminnan elpymään.

Tällaiset tulokset tietenkin herättävät kysymyksen, voisiko vastaavia elvytystoimenpiteitä soveltaa myös ihmisten kohdalla. Voitaisiinko tietoisuus palauttaa ennalleen kauan (kuinka kauan?) sen jälkeen, kun sydämen toiminta on päättynyt? Parnia pitää joka tapauksessa tuloksia vallankumouksellisina. Ne vahvistavat hänen näkemystään, että elämän ja kuoleman raja ei ole jyrkän kaksijakoinen, vaan se muodostaa jatkumon, harmaan alueen. Samaan suuntaan viittaavat löydöt, joiden mukaan eläinten ja ihmisten aivoissa voi olla aktiviteetin purkauksia kymmeniä sekunteja tai jopa minuutteja sydämen pysähtymisen jälkeen.

Parnia ei kuitenkaan tee näistä tutkimuksista monien muiden tavoin johtopäätöstä, että kuolemanrajakokemukset selittyvät fysiologisesti juuri noiden viivästyneiden aivoaktiviteetin purkausten avulla. Kuolemanrajakokemuksessa henkilö kokee kirkkaan tajunnantilan, hän tuntee olevansa fyysisen kehonsa ulkopuolella ja (usein) siirtyy toiseen, ylimaalliseen todellisuuteen, jossa kokee ekstaattisen yhteyden korkeampaan tietoisuuteen. Parnia suosii näiden kokemusten nimityksenä termiä ”Recalled Experience of Death” (RED) vakiintuneen ”Near-Death Experience” (NDE) -termin sijaan. Hänen mukaansa kysymys on nimenomaan muistikuvista elämän ja kuoleman harmaalta alueelta eikä niinkään kuoleman ”lähellä” käymisen kokemuksesta.

Parnia käy kirjassa tarkasti läpi kuolemanrajakokemuksen eri vaiheita; mukana on myös lyhyitä kokemuskuvauksia. Vaiheiden kuvaus perustuu erityisesti hänen johtamaansa prospektiiviseen tutkimukseen (2022), jossa oli mukana sydänkohtauspotilaita useasta amerikkalaisesta sairaalasta. Tutkimuksessa lähes 40 %:lla potilaista oli jonkinlaisia muistikuvia sydänkohtauksen tai elvytyksen ajalta, noin viidesosalla oli kriteerit täyttävä kuolemanrajakokemus. Jälkimmäinen on tyypillinen tutkimuksissa saatu tulos.

 Lucid Dying -kirjassa Parnia liittää rajakokemuksissa usein ilmenevän tietoisuuden dramaattisen laajenemisen muihin tajunnan ja kognitiivisten kykyjen yllättäviin muutoksiin. Esimerkiksi savant-syndroomassa henkilöllä voi olla poikkeuksellisia kykyjä jollain alueella samalla kun arkitoiminnoista vastaavat kyvyt ovat heikentyneet. Syynä on ilmeisesti se, että tällöin muilla aivoalueilla inhibitoriset, normaalisti piilossa olevat yhteydet purkautuvat, mikä vapauttaa piileviä kykyjä käyttöön. Vastaavasti kuolemanrajakokemuksessa tapahtuu disinhibitorinen prosessi, joka johtaa kokijoiden kuvaamaan kognitiiviseen selkeyteen ja tajunnan laajenemiseen. Parnian mukaan tällöin kokijalle paljastuu todellisuuden uusia ulottuvuuksia. Hän kertoo Robert Montgomery -nimisestä lääkäristä, jolla sydänlihassairauden takia on ollut useita sydänkohtauksia ja useita rajakokemuksia. Montgomeryn mukaan tietoisuuden laajenemisen kokemus on ollut kaikissa hänen rajakokemuksissaan täsmälleen samanlainen.

Parnia ei halua suoraan väittää, että erityisesti rajakokemuksia koskevat tutkimustiedot todistavat ihmisen tietoisen elämän jatkuvan fyysisen kuoleman jälkeen. Hän kuitenkin sanoo tieteen vähintäänkin viittaavan siihen, että ”tietoisuutemme ja minuutemme eivät tuhoudu, kun ylitämme kuoleman rajan matkalla suureen tuntemattomaan”. Juuri RED-kokemuksilla on tässä suhteessa painoarvoa ja Parnia vaatiikin, että myös tutkijat ottavat ihmisten poikkeavat kokemukset vakavasti.

Miksi kirjoittaja sitten on taipuvainen hylkäämään rajakokemusten materialistiset selitykset? Parnia haluaa torjua erityisesti käsityksen, että RED-kokemukset olisivat uniin verrattavia ja siten hallusinatorisia kokemuksia. Hän huomauttaa, että ihmiset ympäri maailmaa (universally) kuvaavat rajakokemuksia todellisemmiksi kuin arkipäivän tietoisuus. Tämä saattaa pitää paikkansa, mutta kysymystä mutkistaa se, että ehdoton enemmistö rajakokemustutkimuksia on tehty länsimaissa. Joka tapauksessa kokemuksissa on myös kulttuurisia eroja. Siksi on liioiteltua Parnian tavoin puhua standardisoidusta, yhdenmukaisesta kokemuksesta. Parnia myös toteaa muun muassa, että monet kokijat ovat voineet antaa tarkkoja, myöhemmin todennettuja kuvauksia sairaalasalin tapahtumista ja toimenpiteistä, joita heille on tehty oman kriisihoidon aikana. Tällaisia tapauksia kieltämättä on aika paljonkin ja niihin on vähintäänkin lupa vaatia ns. luonnollista selitystä – jos sellaista ylipäänsä löytyy.

Toisaalta kuolemanrajakokijoiden havaintojen pätevyyttä on myös yritetty osoittaa sijoittamalla etukäteen sairaalan tiloihin symboleja, jotka voi nähdä vain sellaisesta perspektiivistä, jossa rajakokija oletetusti on ruumiistapoistumiskokemuksensa aikana. Näistä tutkimuksista ei ole raportoitu positiivisia tuloksia. Edellä mainitussa Parnian johtamassa tutkimuksessa (2022) potilaiden tietoisuuden tilaa ja havaintoja selvitettiin asettamalla elvytettävien potilaiden korville kuulokkeet, joihin syötettiin auditiivisia vihjeitä (kolmen hedelmän nimeä). Potilaiden yläpuolella oli myös sijoitettuna tietokoneen ruutu, joka satunnaisesti näytti kymmentä erilaista (etukäteen valittua) symbolia. Potilaiden myöhemmissä haastatteluissa vain yksi tunnisti ääniärsykkeen, kukaan ei tunnistanut sydänkohtausepisodin aikaisia kuvallisia symboleja.

Parnialle tärkeää on osoittaa, että kuolemanrajakokemukset ovat oma erillinen kokemustyyppinsä. Siksi hän torjuu käsityksen, että esimerkiksi psykedeelit voisivat tuottaa vastaavanlaisia kokemuksia. Psykedeelejä on viime vuosina alettu taas pitkän tauon jälkeen tutkia akateemisesti varsinkin terapiahyötyjä ajatellen mutta myös tietoisuudentutkimuksen kannalta. Parnian tutkimusryhmä kävi läpi kaikki tutkimukset (9), jotka on tehty vuosina 1994–2019 koskien DMT- ja ketamiinikokemuksia. DMT on voimakas psykedeeli, ketamiini on anestesia- ja nukutuslääke, jolla on tajuntaa muuntavia vaikutuksia. Erityisesti ketamiinin on väitetty simuloivan kuolemanrajakokemusta. Parnian mukaan DMT- ja ketamiinikokemukset eivät heidän selvityksessään muistuttaneet lainkaan rajakokemuksia. Tämä on yllättävää, koska muissa tutkimuksissa on kyllä löydetty huomattavia yhtäläisyyksiä psykedeeli- ja rajakokemusten välillä – joskin erojakin esiintyy (esim. rajakokijalla voi olla useammin kokemus ylimaalisen valon kohtaamisesta). Tuoreessa katsausartikkelissa (2024) jopa esitetään, että psykedeelikokemusten avulla voitaisiin mallintaa kuolemanrajakokemusta laboratorio-olosuhteissa.

Kirjassaan Parnia pohtii myös (ei-uskonnollista) hengellisyyttä ja yleisemmin tietoisuuden ongelmaa. Hän kritisoi materialistisia mielenteorioita ja tukeutuu edesmenneen aivotutkija John C. Ecclesin näkemyksiin. Parnia kannattaa interaktionistista dualismia. Tietoisuus on eräänlaista energiavirtausta, joka voi vaikuttaa aivoihin ja johon aivoprosessit vaikuttavat. Parnialle kysymys tietoisuuden luonteen selvittämisestä on ennen kaikkea tieteellinen ongelma. Uskottava tieteellinen teoria pitää hänen mukaansa tietoisuutta ilmiönä, jota voi verrata informaatiota välittävään sähkömagneettiseen kenttään. Itse väitän, että kysymys (kokemuksellisen) tietoisuuden luonteesta ei palaudu informaation välittämiseen. Uskottavampi on Parnian huomautus, että ehkä tietoisuus on itsessään redusoitumaton ilmiö kuten massa tai painovoima.

Joka tapauksessa kysymys tietoisuuden luonteesta on ennen kaikkea filosofinen, metafyysinen ongelma. Empiiris-tieteelliset tutkimukset voivat toki tukea erilaisia filosofisia tietoisuuden teorioita. Kuolemanrajakokemusten selvittely näyttää antavan tukea antimaterialistisille teorioille – siitä olen Parnian kanssa samaa mieltä.

Arvioitu teos: Parnia, Sam: Lucid Dying: The New Science Revolutionizing How We Understand Life and Death New York: Hachette Books, 2024. 342 s.