En ymmärrä isoa kuvaa

Julkiseen niin sanottuun ”diskurssiin” on pesiytynyt sanonta ”isossa kuvassa”. Ellen väärin todista, iskusanan ensimmäisen kerran jappasi pääministeri Juha Sipilä, ja myös nykyisen Orpon hallituksen piirissä on toisteltu mantraa.

Iso kuva tarjotaan yleensä selitykseksi yksittäisille ratkaisuille, joita niin sanottu pieni ihminen ei ymmärrä.

Hyvinvointialueilla kaikki menee päin pyllyä, mutta ne ovat tarpeellisia isossa kuvassa. Koulutusleikkaukset ovat lupausten vastaisia, mutta ne ovat perusteltuja isossa kuvassa. Poliitikko arvostelee osinkokikkailua ja menettelee sen mukaisesti, mutta toiminta on perusteltua isossa kuvassa. Velkaa otetaan enemmän kuin turnauskestävyys sallii, mutta se on järkevää isossa kuvassa.

Kuvakokemuksia

Eräät pienet kuvat maailmalla ovat tehneet itseeni vaikutuksen. Näitä ovat esimerkiksi Lucas Cranachin reformaattoreista maalaamat pienet kuvat. On kiinnostavaa, että maalaukset dokumentoivat ihmisiä, jotka olivat aikansa ison kuvan vastaisia.

Erityisen emotionaalisen kokemuksen olen saanut joskus katsellessani Alberto Ciagomettin aivan pieniä veistoksia. Niissä on pieni mies jalustalla, kuten Jaakko Heinimäki aikoinaan huomautti. Vastaavasti jokin hirsiseinässä oleva lohje on saattanut herättää voimakkaan muiston, toisin kuin kokonainen kylä.

Väikkyy mieleen ajatus, ovatko kuitenkin ihmisenkokoiset fragmentit merkityksellisempiä kuin iso kuva.

Tampereen tuomiokirkossa, esimerkiksi, huomiota kiinnittää Hugo Simbergin Kuoleman puutarha, sivussa ja hämärässä, Haavoittunut enkeli yläkerrassa ja käärme katossa. Sen sijaan iso kuva, Magnus Enckellin alttaritaulu Ylösnousemus, jossa jengi kävelee haudoistaan rinta kaarella jonkinlaiseen zombiarmeijaan, virittää mieleen muiston K-kaupan Väiskistä ja sanonnasta lihaa säästämättä. Siinä iso kuva koko karmeudessaan.

Iso kuva – kosmologinen harha

lTieteellinen tutkimus on kohdistanut viimeisten vuosikymmenten aikana intellektuaalista kiinnostusta mikroilmiöihin.

Antibiootit olivat pitkään iso kuva. Ne eivät enää tehoa. Mikrotasolla niitä tutkitaan nykyisin esimerkiksi jäämeren pepsiineistä.

Jossakin eksegetiikassa aivan pieni ja rajattu tutkimustulos voi mullistaa kokonaisuutta. Sama pätee aatehistorian tutkimukseen.

Olin nuorena Simo Knuuttilan tutkimusavustaja. Tehtäväni oli etsiä juuri ilmestyneistä cd-romeista ilmaisua in luto, loassa. Teknisen selvityksen aiheena oli selvittää, esiintyykö logiikan oppikirjojen lause ”tahdon maata loassa tuhannen guldenin kanssa” jo ennen 1300-lukua. Kun löydös löytyi jo 1100-luvun logiikan oppikirjoista, oli riemu suuri, koska tuli mahdolliseksi osoittaa, että iso kuva oli väärä, ja kansainvälisesti johtava lokatutkimus oli osoittanut ajattelutavan ilmenemisen jo 200 vuotta aikaisemmin.

Kosmologisessa tutkimuksessa iso kuva on suhteellisuusteoria. Mutta kvanttitutkimus kyseenalaistaa sen. Iso kuva kyseenalaistuu, kun jälkimmäinen ei ole yhteensopiva edellisen kanssa. Mitä pidemmälle kuljetaan atomeista kvantteihin, kvarkkeihin ja lopulta aaltoihin ja johonkin muuhun, sitä kyseenalaisemmaksi iso kuva muodostuu.

On kiintoisaa, että vallanmuodostus etsiytyy juuri päinvastaiseen suuntaan.

Iso kuva vallanpidon vakiinnuttamisen etäännyttämiskeinona

Liikkeenjohdossa ja organisaation ylläpitämisessä on luonnollisesti järkevää todeta ongelman ilmetessä, että kokonaisuus kuitenkin toimii.

Mutta jos iso kuva tarkoittaa pienen kuvan väistämistä, syntyy ongelma.

Joku tutkija saattaa esimerkiksi kristinuskon historiallisista asioista tuoda julki jonkin pienen muutosta edellyttävän asian. Ja täystyrmäys voi olla se, että totta on, mutta isossa kuvassa asia ei edellytä muutosta, koska se on kunnossa. Tämä on piittaamattomuutta.

Vähitellen iso kuva kasvaa niin suureksi, että se katoaa näköpiiristä. Siitä tulee tuntematon universumia ja toki kaikkia universumin synnyn luonnetta koskevien arvaamattomien mahdollisuuksien kokonaisuus.

Isossa kuvassa kysytään, tuliko tämä maailma eräänlaista likaviemäriä pitkin jostakin toisesta universumista, mitkä olivat maailmankaikkeuden synnyn alkuehdot ja niin edelleen. Iso kuva on kuva, joka hämärtyy. Näemme isossa kuvassa kaukoputkella kohtuullisen lähelle ajassa taaksepäin maailmankaikkeuden synnyn äärelle, mutta ei aivan loppuun asti. Isossa kuvassa on tietenkin järkevää olettaa alkuräjähdys, josta ei ole empiiristä havaintoa, mutta koska iso kuva vaatii sen, uskokaamme niin. Isossa kuvassa joku Stephen Hawkingin idea siitä, että ei ollutkaan alkuräjähdystä, on tietenkin kiva idea, mutta se ei sovi isoon kuvaan.

Iso kuva on niin suuri, että sillä voi puolustella mitä vain. Pääministeri ja valtiovarainministeri pyörittelevät kaavioitaan toimittajien ja kansalaisten edessä. Jokainen yksityiskohta on ongelmallinen, mutta iso kuva pyörii ja etäännyttää katsojat kokemuksellisesta päätösten vaikutusten todellisuudesta.

Tulee tunne työnantajalle, että aina kun munataan, kerrotaan, että isossa kuvassa ratkaisu oli perusteltu ja järkevä, mokauksesta viis.

Ja herää kysymys, pitäisikö elämää elähdyttävien päätösten ja toimenpiteiden suorittamiseksi ryhtyä katsomaan hieman pienempiä kuvia, sillä iso kuva on niin iso, että inhimillinen katse ei enää näe sitä.

Vääryyttä tapahtui, otamme tästä vastuun, mutta asia oli isossa kuvassa perusteltu. Tutkija osoitti, että asia on perusteeton, mutta isossa kuvassa kaikki hyvin.

Tähän kuvaan, tähän tunnelmaan.

Artikkelikuvana Hugo Simbergin Kuoleman puutarha (1896).