Miksi neljä viidenosaa valkoisista amerikkalaisista evankelikaaleista äänesti Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 2016 Donald J. Trumpia? Miksi suuri osa heistä tukee häntä edelleen? Eivätkö evankelikaalien tärkeinä pitämät ”perhearvot” ole repivässä ristiriidassa Trumpin persoonan ja käyttäytymisen kanssa? Nämä kysymykset ovat tärkeä osa Calvin Universityn historian professori Kristin Kobes Du Mezin tutkimuksen problematiikkaa. Teos ei kuitenkaan pyöri vain Trumpin ympärillä, vaan Du Mez vetää pitkän linjan 1800-luvun lopulta nykypäiviin näkökulmanaan erityisesti se, miten maskuliinisuuden ihanne on evankelikaalien ja näitä edeltäneiden fundamentalistien piirissä on kehittynyt. On muistettava myös, että Du Mez kirjoittaa nimenomaan valkoisista evankelikaaleista.
John Waynen nostoa otsikkoon selittää hänen pysyvä suosionsa miehekkyyden ihanteena amerikkalaisten mielissä. Wayne ei ollut tiettävästi itse mitenkään erityisen uskonnollinen, mutta tärkeintä onkin tämän kirjan kannalta se, kuinka suuresti häntä on ihannoitu myös evankelikaalien keskuudessa. Yksi lentäväksi lauseeksi muodostunut evankelikaalin määritelmä on ”evankelikaali on jokainen, joka pitää Billy Grahamista ja rakastaa John Waynea”. Toinen kuuluu englanniksi: ”Jesus can save your soul; but John Wayne will save your ass.”
Du Mez osoittaa, että käsite ”perhearvot” (family values) sisältää itse asiassa varsin kovia arvoja. Ne kytkeytyvät seksiin ja valtaan ja ilmenevät nykyään militanttina, suorastaan toksisena maskuliinisuutena. Perhearvot eivät siis tarkoita vain jotakin mukavalla tavalla perinteellistä ja pehmeää. Käsite on eräänlainen eufemismi patriarkaalisen järjestyksen palauttamiselle yhteiskunnan jokaisella tasolla.
Evankelikaalisuuden ytimessä on miehekkään miehen ihanne. Mies on soturi (warrior), joka on syntynyt johtamaan. Mies suojelee vaimoaan ja perhettään, ja naisen oikea tehtävä on alistua miehen tahtoon ja palvella häntä. Lapsia saa kurittaa ruumillisesti, jotta he pysyisivät kunnollisina. Evankelikaalisen julkaisutoiminnan menestyksiä ovat olleet oppaat, joissa kerrotaan miten lapset pidetään kurissa ja nuhteessa, miten kristitty vaimo pitää miehensä seksuaalisesti tyytyväisenä ja miten miehet voivat osoittaa miehuutensa. Liikkeen piirissä hyvin vaikutusvaltainen hahmo, Focus on the Family -järjestön johtaja James Dobson korostaa, että mies on suojelija, nainen suojeltava; mies haluaa kunnioitusta, nainen rakkautta.
Tämän muistaen on helppo ymmärtää, miksi niin suuri osa evankelikaaleista ei missään tapauksessa voinut äänestää Hillary Clintonia vuoden 2016 vaaleissa. Evankelikaalit olivat jo pitkään hakeneet omaksi ehdokkaakseen miestä, joka olisi ”suojelija, aggressiivinen, sankarillinen ja miehinen mies, joka ei antaisi poliittisen korrektiuden tai feminiinisten hyveiden rajoittaa itseänsä ja joka olisi valmis rikkomaan sääntöjä oikean asian vuoksi.” Trumpin moraalisilla ja uskonnollisilla puutteilla ei ollut ratkaisevaa merkitystä, ne sivuutettiin olankohautuksella. Trump oli vasta ”baby Christian”. Hillary Clinton, joka puhui luontevasti omasta uskonnollisuudestaan ja tunsi Raamatun, oli paitsi aborttikysymyksessä evankelikaalien näkökulmasta väärällä puolella myös nainen, joka ei tiennyt oikeaa paikkaansa.
Miten paljon evankelikaalien ajattelua määrittelee teologinen ajattelu? Du Mez toteaa, että evankelikalismi on enemmän kulttuurinen ja polittinen liike kuin yhteisö, jota määrittelee sen oma teologia. Vaikka evankelikaalit kutsuvat itseään Raamattuun uskoviksi, tavallisen evankelikaalin raamatuntuntemus on heikkoa. Heidän uskonnollisiin näkemyksiinsä vaikuttavat Raamattua enemmän evankelikalismin omat rituaalit, symbolit ja poliittiset liittoutumat. ”Kunnon” evankelikaali on poliittisesti republikaani. Ronald Reaganista alkaen yksikään demokrattien presidenttiehdokas ei ole saanut vaaleissa taakseen evankelikaalien enemmistöä.
Kylmä sota oli siinä mielessä evankelikaaleille kulta-aikaa, että Yhdyvalloilla oli selvä vihollinen, jota vastaan julistaa miehistä vastarintaa: Neuvostoliitto ja kommunismi. Kommunismin sortuminen ei siten ollut evankelikaaleille yksinomaan myönteinen asia. Evankelikaalisten saarnaajien retoriikka koventui huomattavasti vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen. Saarnaajat alkoivat korostaa Jeesuksen ”kovaa puolta” ja käyttivät hänestä luonnehdintoja warrior ja badass. Samoihin aikoihin liike ulotti lonkeronsa syvälle Yhdysvaltain armeijaan, jolloin evankelikalismi sai hyvin militaristisia sävyjä ja islamofobia sen piirissä vahvistui. Kristittyjen ja muslimien dialogia ajaville ei riittänyt ymmärrystä. Liikkeen piirissä tulivat hyvin suosituiksi ex-muslimit, joiden kertomuksiin islamin verenhimoisuudesta uskottiin halukkaasti. Vaikka useat näistä tarinoitsijoista osoittautuivatkin huijareiksi, heidän suosionsa puhujina ei juuri vähentynyt.
Viime vuosina useita evankelikaalisia pastoreita ja saarnaajia on paljastunut moninkertaisiksi seksuaalisiksi hyväksikäyttäjiksi, mikä on ollut suurelta osin seurausta liikkeen piirissä julistetusta naisen alistetusta asemasta mieheen nähden. Katolisella kirkolla ei siis ole tällä kentällä kirkollista monopolia. Strategiat hyväksikäyttäjien suojelemiseksi ovat tosin olleet samanlaisia kuin katolisessa kirkossa. Kun joku on paljastunut, hänet on voitu siirtää toisiin tehtäviin eri paikkakunnalle, uhreja on syytetty viettelijöiksi, syytteiden nostajien on sanottu kapinoivan Jumalaa vastaan. Erona katoliseen kirkkoon on se, että evankelikaaliset hyväksikäyttäjät ovat lähes aina naimisissa olevia miehiä. Tällöin on kätevästi voitu syyttää tapahtuneesta myös hyväksikäyttäjän vaimoa, joka ei ole pystynyt pitämään miestään seksuaalisesti tyytyväisenä ja on kylmyydellään ajanut tämän hakemaan seksiä muualta.
Du Mez toteaa, että valkoisten evankelikaalien nuorempi polvi ei enää välitä samalla tavalla kovista maskuliinisista arvoista eikä ole itsestään selvästi republikaanisten ehdokkaiden tukena vaaleissa. On siis mahdollista, että liike on muuttumassa maltillisempaan suuntaan.
Arvioitu teos: Kristin Kobes Du Mez, Jesus and John Wayne. How White Evangelicals Corrupted a Faith and Fractured a Nation. New York: Liveright, 2021. 358 s.
