From the River to the Sea

Vartijassa on pariinkin otteeseen keskusteltu Israelin valtioon liittyvistä poliittisista jännitteistä sekä niistä esitetyistä näkemyksistä. Kaikkiin näihin keskusteluihin liittyy ydinkysymys, joka jakaa oppineiden ja asiaa tuntevien ihmisten näkemyksiä jyrkästi: onko antisionismi antisemitismiä?

Desionisaatio ja antisemitismi

Helsingin yliopiston Lähi-Idän tutkimuksen professori Hannu Juusola kirjoitti 5.2.2023 Vartijassa julkaistussa artikkelissaan: ”Uskon ja toivon, että pitkän ja kipeän vaiheen jälkeen Israel-Palestiina aloittaa joskus matkan kohti yhteistä demokraattista valtiota. Israelilta se vaatisi sionismista luopumista, de-sionisaatiota, eli yhden etnisen ryhmän suosimisen lopettamista. Palestiinalaisilta vaaditaan puolestaan sitä, että Israelin juutalaiset hyväksyttäisiin (uusiksi) alkuperäisasukkaiksi samoin kuin valkoiset Etelä-Afrikassa. Etelä-Afrikan mallin toteutuksessa on tehty paljon virheitä, mutta perusmalli on siellä.”

Antisemitismin tutkija, Åbo Akademin dosentti André Swanström on väittänyt 12.4.2024 Vartijassa julkaistussa haastattelussa, että Juusolan ja muiden desionisaatiota kannattavien asiantuntijoiden lausunnoista ”paistaa läpi antisemitismi”. Hän väittää, että ”kieltämällä Israelin olemassaolon oikeutuksen juutalaisvaltiona Juusola [tai kuka tahansa muu niin kirjoittava tutkija; toim. huom.] tulee itse asiassa ajaneeksi antisemitististä agendaa”.

On syytä huomata, että Hannu Juusola ilmaisee periaatteellisen kantansa varsin kohtuullisessa ja suhteellisuudentajuisessa muodossa. Hitaan ja vaivalloisen tien kohti yhteistä sekulaaria demokratiaa tulee olla oikeasti yhteinen prosessi. Esikuvaksi Juusola mainitsee lukuisten muiden tätä ratkaisua ajavien tavoin Etelä-Afrikan, koska se oli eurooppalaisten luoma asutuskolonialistinen valtio, jossa alkuperäiset asukkaat olivat syrjittyinä omassa maassaan. Kansainvälinen painostus ja pakotteet vaikuttivat maan muuttumiseen kaikkien asukkaiden oikeudet tasavertaisesti tunnustavaksi demokratiaksi (ainakin periaatteessa).

Tämä yksinkertainen samankaltaisuus riittää kompassiksi yhtä Palestiinan valtiota ajaville. Erot Israelin ja Etelä-Afrikan välillä ovat tästä näkökulmasta toissijaisia, mutta ne eivät ole aivan vähäpätöisiä. Israelin juutalaisilla ei ole lähettävää emämaata, vaan Israel itse on se ainoa valtio ja maa – ellei Israelin emämaaksi katsota ”kansainvälistä juutalaisuutta”. Juutalaisilla on historiallisesti kaukainen ja katkennut, mutta kulttuurisesti vahva side maahansa. Asutuskolonialistiseksi maaksi Israel on verrattain pieni ja myöhään syntynyt valtio. YK on tunnustanut Israelin valtion. Israelin valtion delegitimaatiota vaativilla palestiinalaisilla ei ole demokraattista traditiota eikä Nelson Mandelan ja Desmond Tutun kaltaisia johtajia. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä seikkana voi ottaa esille Israel–Palestiina-konfliktia monin eri tavoin pahentavat uskonnolliset jännitteet. Etelä-Afrikassa konfliktin molemmat osapuolet kuuluivat kristinuskon piiriin, vaikkakin tulkitsivat sitä hyvin erilaisin tavoin.

Swanströmin tavoin monet pitävät juutalaisvaltion delegitimoimisen vaatimista ja sekulaarin demokratian kaavailemista sen tilalle jo periaatteessa antisemitisminä. Tällainen kanta ei kuitenkaan välttämättä aja juutalaisten oikeuksien polkemista, sortoa ja vainoa. Vaikka esimerkiksi Hannu Juusola kannattaa boikottien, pakotteiden ja investoinneista pidättymisen käyttämistä Israelia vastaan, hänen esittämänsä kanta näyttäisi kuitenkin implikoivan myös sen ehdon, että Israelin juutalaiset itse hyväksyvät yhden valtion ratkaisun. Jos tällä hetkellä äärimmäisen epätodennäköiseltä vaikuttava mielenmuutos olisi kerran mahdollinen, alueen juutalaiset ja palestiinalaiset voisivat aloittaa ”matkan kohti yhteistä demokraattista valtiota”. Tulkintamme yhtä sekulaaria Palestiinan valtiota ajavan eurooppalaisen sivistyneistön näkemyksestä saattaa olla naiivi ja väärä, mutta ihmiselämässä yhteistä voi lopulta olla vain sellainen, mitä molemmat osapuolet haluavat.

Mielestämme ainoa olennainen kysymys desionisaation antisemitistisyydestä liittyy siihen, miten sekulaari demokratia konkreettisesti toteutuisi Palestiina-nimisessä sekulaarissa valtiossa. Esitämme kaksi toisistaan poikkeavaa skenaariota, optimistisen ja katastrofaalisen. Asetelmaan liittyy tärkeä lähtökohtainen ongelma. Israelin valtion olemassaolon puolustajia on usein syytetty eurooppakeskeisestä ajattelusta ja siihen liittyvästä, Edward Saidin taidokkaasti paljastamasta orientalismista, asenteellisesta suhteesta Lähi-idän kulttuureihin. Kuitenkin myös palestiinalaisten oikeuksia ja sekulaaria demokratiaa ajavilla eurooppalaisilla on sama ongelma: he projisoivat omat eurooppalaiset asenteensa ja poliittiset ajatuksensa Lähi-itään. Muun muassa tästä syystä emme pidä anti- ja filosemitismin käsitteiden periaatteellista sekoittamista Israel/Palestiina-kysymykseen keskustelua edistävänä lähtökohtana.

Keskustelun lähtökohdan tulee olla pragmaattinen. Sekä optimistisen että katastrofaalisen skenaarion pohjana saa toimia yksi sekulaaria Palestiinan valtiota ajava, seikkaperäisesti kysymystä käsittelevä ja kantaansa argumentoiva sivusto River2Sea Project. Projektin taustalla sanotaan olevan väkeä erilaisista etnisistä taustoista, mutta nimiä siellä ei esiinny. Projekti esittää varsin suoralinjaisen poliittisen ohjelman, josta voi melko hyvin päätellä, miten demokratia ja desionisaatio parhaassa tai pahimmassa tapauksessa toimisi.

Optimistinen näkökulma desionisaatioon

Sionismin kitkeminen on projektin näkökulmasta ylivoimaisesti merkittävin vaihe tiellä oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan, jossa vallitsee rauha. Projektin etusivulla esitetään sionistisen Israelin valtion tilalle yhteiskuntaa, joka olisi perusolemukseltaan demokraattinen, sekulaari ja pluralistinen. Tässä ohjelmalliset sitaatit:

Demokraattinen: Se varmistaisi, että poliittiset, taloudelliset ja ympäristöä koskevat päätökset tehdään tasapuolisesti kaikkien kesken.

Sekulaari: Se ei syrjisi uskonnon perusteella, ja se takaisi uskonnonvapauden, liikkumisvapauden sekä kaikki muut oikeudet niin uskonnottomille kuin uskonnollisille ihmisille.

Pluralistinen: Assimilaation tai syrjäyttämisen sijasta siinä edistettäisiin eri sukupuolta sekä etnistä ja uskonnollista taustaa olevien ihmisten sitoumusten kohtaamista.

So far so good. Olettakaamme, että Israelin juutalaisten suuri enemmistö vakuuttuisi näistä päämääristä ja hylkäisi sionismin. Heille luvataan vastineeksi demokratiaa, jossa kaikkia kuullaan tasapuolisesti – myös heitä. Projektin sivusto lupaa kaikille alueelta muuttaneille palestiinalaisille oikeuden palata maahan. Demokratian kannalta olennainen kysymys lienee, koskisiko tällainen oikeus myös juutalaisia ja kristittyjä, jotka myös kokevat alueen identiteetilleen tärkeäksi. Ehkä yhteiseen demokraattiseen Palestiinaan voisi muuttaa myös juutalaisia ja kristittyjä. Ainakin sinne voisi muuttaa uskonnottomia ihmisiä, joiden oikeuksia sivusto korostaa.

Projekti katsoo kaiken Israelia vastaan suuntautuvan palestiinalaisen aktivismin vapautustaisteluksi, eikä se siksi tuomitse Hamasia. Ne, jotka tällaisesta kysyvät, haluavat projektin mukaan ”dehumanisoida kaikki palestiinalaiset kieltämällä heidän oikeutensa vastustaa miehitystä”. Ehkäpä ääri-islamistisen Hamasin taistelijat vakuuttuvat sekulaarin yhteiskunnan tasa-arvosta ja uskonnonvapaudesta, kunhan ensin kaikki sionismi on lopullisesti tuhottu. Ehkäpä kaikki vapaustaistelussa nuoruutensa kuluttaneet oivaltavat sionismin kuoltua, että Palestiina todella on monikultturinen ja pluralistinen yhteiskunta, jossa kaikilla on oikeutensa. Ehkäpä Hamasissakin oivalletaan, että palestiinalainen sateenkaariväki on ”osa maailmanlaajuista taistelua sellaisen seksuaalisen vapautumisen puolesta, jota sionismi ja muut siirtokuntaliikkeet eivät voi tarjota”.

Katastrofaalinen näkökulma desionisaatioon

Paholaisen asianajaja huomauttaa ensimmäiseksi, että sana desionisaatio (tai desionisointi) tuo helposti mieleen sanan denatsifikaatio, joka oli toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneiden aloittama prosessi, jolla oli tähtäimenä saksalaisen yhteiskunnan puhdistaminen natseista ja natsimielisyydestä. Sanan muotoilu saattaa olla aivan tarkoituksellista ja sopii hyvin Israel-vastaiseen ajatteluun, jossa Israelia syytetään natsistisista menetelmistä. Toinen onneton assosiaatio on desinfionti, joka tuo mieleen antisemitistisen puheen juutalaisista basilleina tai syöpäläisinä, jotka on hävitettävä.

River 2 Sea -projektin sivulla desionisaatio määritellään näin: ”Sionismi on ollut prosessi, jossa Palestiinassa on luotu suhteita, jotka perustuvat riistoon, karkotukseen, syrjäyttämiseen ja kuolemaan. Keskeinen askel kohti oikeudenmukaisuutta ja rauhaa voisi siis olla desionisaatio: jatkuva prosessi sionististen suhteiden ja instituutioiden purkamiseksi ja niiden korvaamiseksi sellaisilla, jotka perustuvat inkluusioon, eheyteen ja elämään.”

Tämän näkemyksen mukaan Israel ja kaikki sen juutalaiset asukkaat edustavat alistamista ja tappamista, kun taas palestiinalaiset edustavat juuri vastakkaisia asioita. Rivien välistä voi lukea, että tavoitteena on ”sionistien” massiivinen uudelleenkoulutus- tai pikemminkin aivopesuprojekti, jolla heidät pakotetaan omaksumaan palestiinalaisten hyväksymät ideaalit ja hylkäämään omansa.

Projekti kuvaa desionisaation toteutuvan erityisesti kahdessa suhteessa: kulttuurin ja maan desionisaationa. Projektin mukaan ”sionismi on korruptoinut juutalaisen kulttuurin tavoitteenaan pelkistää se propagandaksi eurooppalaiselle siirtomaahankkeelle Palestiinassa. ”Projekti kutsuu juutalaisia yhteiskuntaan, jossa he voivat tukea toisiaan sionismista pois oppimisessa, oman traumansa käsittelyssä ja vastuullisuudessa palestiinalaisille, sionismin ensisijaisille kohteille, askeleena kohti juutalaista, palestiinalaista ja globaalia vapautta.”

Maan desionisaatio on projektin mukaan ”palestiinalaisten ja heidän liittolaistensa jatkuvaa työtä tehdä Palestiinasta maa, joka ei kuulu vain yhden uskonnollisen tai etnisen ryhmän vaan kaikkien yhdessä hallittavaksi.”

Näennäisen inklusiivisten tavoitteiden ja rauhanomaisten menetelmien taustalta paistaa kuitenkin ajatus, että sionismi on tuhoisa ajattelutapa, ikään kuin sairaus, josta juutalaiset täytyy parantaa. Sionismin historiallista taustaa ei tunnusteta. Tämäntyyppinen ”parantaminen” ei kuitenkaan missään yhteiskunnassa voisi tapahtua ilman pakotusta ja väkivaltaa. Kyseessä olisi silkka kosto juutalaisille palestiinalaisten kokemista kärsimyksistä. He olisivat uudessa Palestiinassa kirjailija Maksim Gorkin käsitettä lainaten ”entisiä ihmisiä” kuten aikanaan ”kulakit” ja porvarit Neuvostoliitossa.

Kaikkein katastrofaalisin vaihtoehto on vielä sanomatta: että kaikki puhe tulevaisuuden demokraattisesta ja tasa-arvoisesta Palestiinasta onkin vain savuverhoa ja todellinen tavoite on juutalaisten karkottaminen alueelta väkivalloin.