Toimittaja Hannu Taanila (1939-2004) menehtyi sairauteensa 4.3. 2024. Mediassa on mainittu hänen tunnettuutensa television Jatkoaika-ohjelmasta. Taanilan elämäntyö on kuitenkin monipolvisempi. Hän esimerkiksi toimi Paraisten seurakunnan kanttori-urkurina vuonna 1964. Taanilan musiikintuntemus olikin varsin syvällinen, ja suurelle yleisölle on jäänyt vähemmän tunnetuksi hänen urkujensoittotaitonsa.
Suoritettuaan opintonsa Turun yliopistossa Taanila siirtyi Yleisradion tehtäviin. Toimittuaan Radio 2:n kulttuuritoimituksen toimituspäällikkönä, hän siirtyi tiede- ja kulttuuriohjelmien toimituspäälliköksi. Eläkkeelle jäätyään Taanila toimitti vielä Hannu Taanilan sävelradiota ja käynnisti Ylen latinankielisten uutisten välittämisen. Hänelle myönnettiin sekä kirkollinen että valtakunnallinen palkinto toiminnastaan. Kirkollisen tiedonvälityspalkinnon luovutustilaisuudessa Taanila hyvään tapaansa pussasi arkkipiispa John Vikströmiä poskelle.
Taanila oli poikkeuksellinen perehtynyt erilaisiin tiedollisen kulttuurin aloihin, mukaan luettuna rautateiden aikataulut. Hän oli esiintymisiltään Lutherin ja Müntzerin sekoitus, tosin vähennettynä jälkimmäisen osoittamalta mieltymykseltä väkivaltaan.
Taanila oli perinnäisessä merkityksessä sivistynyt henkilö. Mutta hänen kielellinen vapaamielisyytensä loukkasi myös monia. Niinpä hän saattoi karoliinisen virsikirjan ystävänä luonnehtia uusia virsiä ”matalapalkkaämmien suuhun sopiviksi”.
Vanhoja pappiloita hän rakasti ihmetellen, mistä niihin saataisiin yhtä hyvä pappi.
Tiedon eri aloille muodostamiensa yhteyksien rinnalla Taanila piti tiivistä yhteyttä myös suomalaiseen teologikuntaan, jonka tunnelmia hän hyvin Nivalan körttiperinteen kasvattina tunsi.
Kun Taanila saapui hieman matkan maisteissa Varpaisjärven kansalaisopistolle ja vastassa oli paikallislehden toimittaja, joka kysyi, miltä tuntuu, vastaus oli hyväntuulinen: Mahtavaa saapua paikkakunnalle, jolla Euroopan johtava äly Lasse Lehtinen punoo juoniaan.
20 vuotta vanhemman sisarensa Katrin muistotilaisuudessa hän piti laajan esitelmän Bachin musiikista.
Tätä unohtumatonta sivistysihmistä ja Erasmus Rotterdamilaisen luonnehtiman humanistisen kulttuurin edustajaa onkin paikallaan muistella hänen vanhemman sisarensa Katri Taanilan kirjoittamin sanoin runoelmassa Niityltä tuulee.
”Elämä on Walpurille yksinkertainen järjestys
Syntymässä kuolema.
Kuolemisessa syntymä.
Siinä varma elämän näky, ajallinen ja iankaikkinen.
Napanuoran katkaisu irrottaa lapsen äidistä
elämän matkalle.
Toinen katkaisu kuolinhuoneessa; ihminen irrotetaan
ajasta iankaikkisuuteen.
Kirjan lehti kääntyy viimeiselle sivulle.
Elämän kirja aukeaa.
Ihmisparka! Kuin keuhkotautinen läpivalaisussa.
Se paljastaa sairauden, elämän kirja syyllisyyden.
Korkeus muuttuu tuhkaksi.
Lähtijän huoneessa Walpuri oli oppinut viisautta
ei kuitenkaan elämän syvintä salaa,
sen lähtijä vie mennessään.
Elämän huone tyhjentyy kuin kylmilleen jätetty
kamari
ja huone täyttyy hiljaisuudella, silmät
kyynelillä
ja vesiruukusta, kehdosta, liedestä
irtoaa aika
ja kosketus kirpoaa
ja ajalliset muuttuvat ajallisiksi
ja arvottomat arvottomiksi
ja kurkihirsi hajoaa.
Silloin valo tulvahtaa,
kuuluu Jumalan luomishuuto: Tulkoon valkeus!
Ja valkeus tulee, laskeutuu kaikkeen ja kaiken ylle
armona ja anteeksiantona
syyllisyyttä poispyyhkivänä.
Vesiruukkuun, kehtoon, lieteen palaa aika
tännejääneet palaavat aikaansa ja huoneisiinsa.
Toisella puolella on pääsiäisen valkeus
luomisen pyhä salaisuus…”
Artikkelikuvassa Hannu Taanila Turun kirjamessuilla 2009. Kuva: Soppakanuuna, CC BY-SA 3.0, via Wikimedia Commons.
