Heretic – uskonnontunti helvetistä

Syksyn kauhuelokuvatarjonta on tänäkin vuonna ollut laaja ja samalla epätasainen laadultaan. Parhaimmistoon kuuluu laadukkaimmista indie-tuotannoista tunnetun A24-studion Heretic – Epäuskoinen, jonka ohjauksesta vastaa kaksikko Scott Beck ja Bryan Woods. Elokuva on saanut Yhdysvalloissa hyvän vastaanoton ja sen on sanottu olevan pääosassa olevan Hugh Grantin parhaimpia elokuva ja rooleja – brittiläinen hurmuri kun on totuttu näkemään pikemminkin romanttisissa tarinoissa kuin kauhuelokuvissa. Tämä tosiseikka tuo kyllä elokuvaan omanlaisensa lisämausteen.

Vaikka Heretic ei jää kauhuelokuvien historiaan minään erityisenä saavutuksena, se onnistuu käsittelemään uskontoa ja uskonnollisia ihmisiä mielenkiintoisella ja ymmärrettävällä tavalla, mikä jo itsessään on poikkeuksellista valtavirtakulttuurissa. Ohjaajakaksikko on myös osannut loihtia painostavan tunnelman ilman kliseisiä äkkisäikäytyksiä.

Tarina alkaa kahden mormonilähetyssaarnaajan, sisar Barnesin (Sophie Thatcher) ja sisar Paxtonin (Chloe East), keskustelusta seksistä ja XL-koon kondomeista. Elokuva tekee jo alussa selväksi, että vaikka tavallisella katsojalla on varmasti ennakkoluuloja mormoneista ja uskonnollisista ihmisistä ylipäätänsä, he ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä siinä missä muutkin tarpeineen kaikkineen. Ennakkoluuloja he joutuvat kuitenkin kokemaan jo kohta, kun joukko teinejä tekee pilkkaa Paxtonin alushousuista. Vaikka ilkeys tekee kipeää, se ei saa vaikuttaa tehtävään julistaa Jeesuksesta.

Nuoret saarnaajat ovat alueella etsimässä uusia käännytettäviä, ja mitä ilmeisemmin kaksikon välillä on asian suhteen pientä kilpailua. Kaksikko päätyy vierailemaan talossa, jonka omistaa herra Reed (Hugh Grant). Reed on jo aikaisemmin ilmaissut mormoniyhteisölle halunsa kuulla lisää kirkosta. Reed kutsuu kaksikon myrskysäästä sisään keskustelemaan enemmän, mutta mormonisisaret eivät haluaisi kuitenkaan astua sisälle, koska he otaksuvat, ettei paikalla ole toista naispuolista henkilöä – mormonien säännöt edellyttävät, ettei mormonisisar saa olla yksin käännytetyn luona, ellei joukossa ole vähintään yhtä naista. Reed kertoo kuitenkin vaimonsa olevan keittiössä leipomassa piirakkaa. Nuoret naiset suostuvat ehkä vähän vastahakoisesti tulemaan sisälle; vaikuttaahan Reed kovin ystävälliseltä ja aidosti kiinnostuneelta asiasta ja on vielä naimisissakin.

Paljastuu, että Reed on opiskellut teologiaa ja on syvästi kiinnostunut uskosta ja uskonnoista Aluksi vieraanvaraiselta vaikuttava Reed paljastuu pian vaaralliseksi persoonaksi, joka sitoo nuoret naiset filosofisiin ja hengellisiin keskusteluihin, joista on mahdotonta irrottautua.

Reedin ystävällinen käytös muuttuu uhkaavaksi, ja keskustelut muuttuvat selviytymiskamppailuksi, joka haastaa lähettiläiden uskon ja henkisen kestävyyden. Reed pitää nuorille mormoneille uskonnoista esitelmän, jossa hän kertoo abrahamilaisten uskontojen syntyhistoriasta vertaamalla sitä Monopoli-pelin syntyyn: on alkuperäinen peli eri nimellä, siis juutalaisuus, jatko-osa, missä tarinaa on kehitelty eteenpäin, josta meille on syntynyt Raamattu, sekä lisäksi kolmas osa Koraanin muodossa sekä tietysti kristinuskon spin-off -versio mormonien muodossa.

Alkaa käydä selväksi, että Reed on mennyt henkisesti väärälle puolelle tutkiessaan maailman uskontoja löytäen niistä vain huonoja, ihmisten kontrolloimiseen käytettäviä piirteitä. Reed huomauttaa aivan oikein, että uskontoja on käytetty ihmisten alistamiseen ja kontrolloimiseen esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen suhteen, mutta Reedille on asiasta muodostunut pakkomielle – hän on jopa rakennuttanut alakertaansa kirkon/temppelin etsiessään oikeaa uskontoa. Kontrolloimisesta kiinnostunut Reed on päättänyt ottaa nuoret mormonit pirullisen pelinsä pelinappuloiksi ihan kirjaimellisesti – naisten tehtävänä on päästä ulos talosta kyseenalaistaen jopa oman uskonsa.

Vaikka elokuva poikkeaa perinteisistä kauhutarinoista siinä, että se pyrkii mahdollisimman pitkälle välttämään kliseiksi muodostuneita äkkisäikäytyksiä, se pitää kuitenkin katsojan otteessaan painostavalla tunnelmalla, mikä on suurelta osin Hugh Grantin ansiota. Herrasmiesten ja hurmureiden esittämisessä marinoitu Grant tuo Reedin kautta esiin sekä herrasmiesmäisyyttä että psykopaatin piirteitä. Elokuva on myös kuvattu hienosti: kamera liikkuu Reedin talon sokkeloisilla käytävillä korostaen klaustrofobista tunnelmaa saaden asunnon näyttämään lautapelilaudalta.

Yksi elokuvan ilahduttavia piirteitä on se, että se kunnioittaa päähenkilöitään. Nuoria mormonisaarnaajia ei esitetä kummallisina uskonnon vankeina elävinä aivopestyinä kummajaisina, vaan he ovat seurakuntansa vanhimpien ohjeistuksista huolimatta itsenäisesti ajattelevia toimijoita, jotka kyseenalaistavat ja lopuksi ottavat vielä fyysisesti mittaa pahuuksista, joita juoni heidän eteensä tuo. Heretic ei sorru yksinkertaiseen uskonnon demonisoimiseen, vaan tarjoaa monikerroksisen kuvan hengellisestä taistelusta ja yksilön vakaumuksesta. Elokuvan lopetus saa katsojan pohtimaan jopa omaa suhdettaan uskoon.

Artikkelikuvassa Hugh Grantin esittämä Mr Reed, joka piinaa nuoria mormonilähetyssaarnaajia. Kuva: Kimberley French /Scanbox Entertainment/Filmikamari.