Valamon Ystävät julkaisee kirjallisuutta, jota kannattaa lukea, viimeisenä Johannes Siinailaisen Portaat (2024). Johannes Siinailaisen eli Klimakoksen teos on omistettu ensisijaisesti luostarihurskaille, mutta sitä ovat aikojen saatossa lukeneet myös maallisen elämän sidoksiin kytketyt maallikot.
Kirjassa kuvataan 30 tasoa, joilla maallisesta viisaudesta taivaalliseen oppimattomuuteen suuntautuva etenee.
Taustalla, kuten Klimakos sanoo, on Jaakobin uni: ”Silloin Jaakob näki unen. Katso, maan päälle oli rakennettu portaat. Niiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä pitkin ylös ja alas. Herra seisoi portaiden yläpäässä. Hän sanoi: ’Minä olen Herra, sinun isäsi Aabrahamin ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun siemenellesi. Sinun jälkeläistesi luku on oleva niin kuin maan tomu.”
Klimakoksen idea on ajanmukainen. Yleensä stoalaisesta emootioteoriasta omaksuttaen ajateltiin, että maalliseen elämään suuntautuvista tunteista tulee luopua ja antautua apatian (apatheia = tunteettomuus) valtaan. Kun näin harjoittaa, saa uusia ylimaallisia ja ruumiiseen liittymättömiä tunteita, kuten uljuutta yms., joiden mielensisäinen sisältö ei pidä kohteenaan maailmaa.
Stoalainen tunneteoria on seuraava. Kaikki tunteet ovat vääriä arvostelmia, jotka syntyvät sielun arvostelmaosassa. Ne ovat arvioita aistien virikkeiden antamasta maailmasta. Viisas ihminen on logospullahdus, jonka mieli seuraa maailman yleistä merkitysrakennetta. Kun hän vapautuu aistisen todellisuuden virikkeitä ja antautuu kosmopoliittiseksi maailmanjärjestyksen seuraajaksi, hänen mielensä hegemonikon-tasossa viriää kyllä tähän järjestykseen liittyviä mielenliikkeitä (eupatheia), jotka muistuttavat luonnollisia tunteita, mutta jotka ovat sisällöllisesti aivan toisenlaisia kuin luonnolliseen maailmaan suuntautuvan ja maailmanjärjestyksestä irrallisesta todellisuudesta ulkona elävän henkilön tunnemaailma.
Jo antiikissa ajatusta pidettiin epäinhimillisenä, mutta sillä oli merkittävä vaikutus esimerkiksi kristillisen maailmankatselman syntymiseen.
Katsomustavan piirissä syntyi myös ajatus maailmasta vetäytymisestä. On kiinnostavaa, että kun 300-luvulla Jeesus-liikkeestä muotoutunut kristillinen yhteisö kohtasi maallisen vallan, osa siitä assimiloitui siihen, mutta samanaikaisesti osa kristityistä löysi identiteettinsä jo Vanhassa testamentissa kuvatusta pakenemisesta erämaahan. Syntyi siis vallanpitäjän kanssa sopimuksen tehnyt valtavirtaus, mutta samalla tästä kieltäytynyt, pakeneva suuntaus, ne, joita alettiin sanoa joko eremiiteiksi (erakot) tai kenobiiteiksi eli alkujansa Pakhomioksen laitoksissa eläviksi yhteisöhurskaiksi.
Eremiittien esikuvaksi tuli pyhä Antonios, jonka kuvitelmallisen elämäkerran ortodoksisuuden isäksi mainittu Athanasios kirjoitti. Ajan kuvausten mukaisesti hän vetäytyi kaikesta maallisesta opista pois ja harjoitti itsensä sen kannalta ääliöksi, mutta täyttyi taivaallisella viisaudella. Hänen elossa olemisestaan ei saatu muuta merkkiä kuin se, että annettu ruokakuppi oli tyhjä.
Vuosikymmenten täytyttyä kansalaiset saivat tiedon hänestä ja kerääntyivät hänen olinpaikkansa ympärille. Antonios nousi joistakin raunioista, mutta kertomusten mukaan väkijoukko ei tehnyt häneen minkäänlaista vaikutusta. Sitä katsoessaan hän näytti samalta kuin Heikki Silvennoinen televisiosketsissä Tuhannen markan seteli.
Klimakoksen vaikutuksesta
Klimakoksen teoksella on luonnollisesti ollut laaja jälkivaikutus kaikkien hurskaiden piirissä. Onhan sitä pidetty merkittävänä luostarielämän oppaana, mutta myös kaikille niille osoitettuna, jotka tahtovat löytää Jumalan.
On kuitenkin kiinnostavaa, että kun Søren Kierkegaard oli väitellyt Sokrateesta, hän viittasi usein kirjoittamiseensa omaksumiensa salanimien muodossa patristiseen aineistoon. Teoksissaan Filosofian murusia ja Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus hän irvii Tikapuu-Johannesta, Klimakusta ja rinnastaa tämän Hegelin jäykän järjestelmän edustajaksi. Sille voi tietysti sanoa Kierkegaardin mielestä, että ein, zwei, drei, kukkuluuruu.
Ludwig Wittgenstein puolestaan oli vaikuttunut Kierkegaardista, joskin piti tätä ”liian syvällisenä”. Wittgensteinin tuotannossa on suoria viittauksia portaisiin, joista hän totesi, että ne pitäisi jättää. Kierkegaardin lisäksi Ludwig oli ensimmäisessä maailmansodassa lukenut Tolstoin evankeliumitiivistelmää. Sen numeroitu järjestelmä ja lauseetkin heijastuivat hänen repussaan kuljettamaan kirjaan Tractatus, ja kovin julistavaa luutnantti Wittgensteinia luonnehdittiinkin hänen joukkueessaan ”profeetaksi”.
Mutta on paljon muitakin vaikutushistoriallisesti mielenkiintoisia puheenvuorojen käyttäjiä. Näistä ovat kiinnostavia myöhäiskeskiajan kirjoittajat, luterilaisen puhdasoppisuuden edustajat, Kierkegaard, Wittgenstein, ja jopa eräät suomalaiset vaikuttajat pari sataa vuotta sitten.
Aatehistoriallisia muunnelmia
Johann Arndtin kirjaa Totisesta kristillisyydestä pidetään tutkimuskirjallisuudessa keskiajan hengellisyyden galleriana. Sen lähteistö palautuu vanhakirkolliseen materiaaliin. Se siirsi keskiajan hengellisen elämän tulkintoja myös luterilaiseen puhdasoppisuuteen ja pietismiin, kuten postillakirjallisuuden tutkimus osoittaa.
Sen vaikutuksesta luterilaisen puhdasoppisuuden ja pietismin oppiperintöön siirtyi ajatus armonjärjestyksestä. Onko sen tausta jo Klimakoksen kuvaamassa maailmasta eristäytyneen katsomuksen erakkohurskaudessa, olisi mielenkiintoinen tutkimustehtävä.
Luterilaisen puhdasoppisuuden piirissä, niin tai näin, Arndtin välittämä näkemys muotoinen erityiseksi armonjärjestysopiksi, jossa Johannes Klimakoksesta poiketen on vain 9 eksistenssitasoa: kutsu, valaistuminen, kääntymys, uudestisyntyminen, vanhurskauttaminen, pyhitys, uskon säilyminen, uudistuminen ja kirkastaminen.
Kolme, kaksi vai yksi?
Herrnhutilaisperheessä kasvaneen Kierkegaardin nauru Tikapuu-Johannesta kohtaan palautuu hänen esittämiinsä kolmeen tasoon: esteettinen, eettinen ja uskonnollinen. Tosin Heidi Liehu on väitöskirjassaan liittynyt standarditutkimukseen esittäen, että Kierkegaard tunsi vähintään 7 tasoa.
Kierkegaardin esteettinen taso on Don Juanin elämäntyyli, pinnallinen valloitus kukasta kukkaan. Eettinen taso on jäykistynyttä sääntöseuraamista, jonka esikuvana on avioliittoa puolustava asessori Wilhelm. Uskonnollinen taso merkitsee näistä vapautunutta hyppyä pimeään.
Kierkegaardin yleisesityksissä kuvattu ajatus kolmesta eksistenssitasosta muistuttaa pietismin myöhäisvaiheita koskevia esityksiä kolmesta eksistenssitasosta. Näitä ovat suruton, herännyt ja kääntynyt.
Mutta näihinkin liittyy keskustelua, jopa paikallista. Ennen sen käsittelemistä on kiinnostavaa viitata Kierkegaardia lukeneen Wittgensteinin huomautukseen. Hän sanoi, että kun tikapuut on noustu, ne tulisi heittää pois.
Muutama kotimainen puheenvuoro tikapuista
Herännäisyyden eli körttiläisyyden historiaa esittelevissä kansantajuisissa esityksissä kerrotaan usein juttu, joka koskee Paavo Ruotsalaisen ja heränneiden pappien kohtaamista.
Sen tuoksinassa oli esitetty ortodoksis-pietistinen armonjärjestysoppi. Ruotsalainen oli huudahtanut: heittäkää tikapuut hiiteen!
Myöhemmin, ainakin Lauri Haikolan kirjoittaman tutkielman mukaisesti 1900-luvun keskeisin herännäisvaikuttaja Wilhelmi Malmivaara kirjasessaan Kaita tie, joka on kooste Vanhassa testamentissa kerrotusta Joonaan seikkailuista, esitti, että eksistenssitasoja on vain kaksi: suruttomat ja heränneet.
Myöhemmin heränneet perustivat oppilaitoksen, jonka nimi on Portaanpää. Nimen taustalla on se, että Kuopion talvitie oli johtanut Portaanpään tilan maille ja niille oli asetettu vahvisteita paremmalle maalle siirryttäessä. Sana porras merkitsee myös siltaa, vanhassa suomessa, ainakin sen savolaisessa merkityksessä.
Vain yksi
Näin siis, tämän aatehistoriallisen tarkastelun perusteella, alun perin 30 eksistenssitasoa länsimaisessa kulttuurissa vähenivät yhteen. Tämä taso on se, jossa kukin on oikeutettu hyppäämään omaan pimeyteensä.
Kierkegaard ajatteli, että ”hyppyyn” sisältyy myös takaisinpalautuminen (gjentagelsen), mistä johtuen esteettisen eksistenssitason valinta valinnan ikuisessa pätevyydessä on mielekäs. Mutta toisaalta voi kysyä, että jos jokaisen hypyn pimeys on subjektiivinen, mitä onkaan pimeys? Eli toisin sanoen: olisiko hyppyjen suuntakin jossakin merkityksessä hyvä miettiä yhteisesti? Ja olisiko Johannes Siinalaisen moninaisemmista vaihtoehdoista enemmän henkistä rakennusainesta vain yhteen hyppyyn suuntautuneessa tilanteessa?
'Jaakobin unen tyhjentymisestä' have 5 comments
25.10.2024 @ 15.17 Ilmari Karimies
Ei tämä kirjoitus nyt oikein tee oikeutta Johannes Siinailaiselle, jonka Portaita olen aikoinaan lukenut useita vuosia joka päivä. Klimakoksen teoshan jakautuu käytännössä kolmeen osaan, joista ensimmäisessä vastustetaan paheita, toisessa puhutaan arvostelukyvyn lahjasta eri diskriminaatiosta, ja kolmannessa hiljaisuuselämästä, joka on jatkuvaa sydämen rukousta. Nämä noudattavat mystisen tien kolmijakoa purgatio, illuminatio, unio. Koko luostarilaitos oli jaettu näissä kolmessa eri vaiheessa oleville munkeille kinobiaan eli yhteiselämäluostariin paheita vastaan taisteleville, pienempiin skiittoihin edistyneimmille ja erakkoloihin hiljaisuuselämään siirtyneille. Tämänhän mallin mukaan ortodoksinen luostarilaitos edelleen toimii.
Portaat eivät alkuosassa kuvaa sinänsä erillisiä askelmia ja sieluntiloja, vaan alkuosa jakautuu teoriaan iitä, kuinka paheet synnyttävät toisia paheita tietyssä järjestyksessä, ja kuinka niitä vastaan taistellaan vastahyveillä. Tämän osion huipulla ovat yleys ja vastahyve nöyryys, joiden kautta päästään valaistumis-vaiheeseen. Silloin alkaa kolmioisainen puhe erottamiskyvystä ja sen jälkeen on neljä puhetta hiljaisuuselämästä ja siihen liittyvästä rukouksesta.
On tietysti hauska päästä vertailemaan eri porrastusia, mutta esitys ei tee oikeutta Siinailaiselle, eikä Kierkegaard minulle syntyneen käsityksen mukaan ole mitenkään erityisesti tuntenut tämän teosta.
25.10.2024 @ 21.07 petri
Toki kirjoitus ei tee oikeutta Siinailaisen esitykselle, mikäli siltä odotetaan kirjan kokonaisesitystä. Viittaan joihinkin kiinnostaviin ajatustapoihin.
Olen eri mieltä tekstin perusteella siitä, että kirjan alkuosa ei kuvaisi eri sieluntiloja. Kappaleet ”turhanaikaisen elämän hylkäämisestä”, ”huolista vapautumista”, ”muukalaisuudesta”, ”kuuliaisuudesta” ja ”katumuksesta” ovat erilaisten elämänmuotojen kuvauksia. Vastaavasti myös kappale ”kuoleman muistamisesta” on laaja-alainen eksistenssikuvaus, voisi hieman anakronistisesti sanoa.
Jatkossa käydään läpi erilaisia paheita ja niiden torjumisia ja edetään lopulta hiljaisen rukouksen ajatukseen sekä teologisten hyveiden kuvaukseen.
Keskeinen teema on apatian, ”himottumuuden” selostaminen.
Kirja on askeetikon opas eikä mielestäni sellaisenaan vastaa erityisesti läntisessä kirjallisuudessa omaksuttua mystiikan kolmijakoa, vaikka onkin kenties luettavissa myös sen näkökulmasta. Ajatus, että ortodoksinen luostarielämä on järjestetty sen mukaisesti on itselleni jonkin verran uusi. Onko tästä asiasta tutkimusta?
Paheet nähtiin kristillisessä antiikissa myös persoonallisten voimien tuotteina, jotka identifioivat henkilöä itsensä mukaiseksi, eräänlaisen identiteetin antaen Seikkaperäisiä esityksiä tästä ovat Evagrios Pontoslaisen kirjoitukset. Paheilla on tietty järjestys, jossa jokaisessa identiteetti muuntuu paheen määrittämäksi ja kukin identiteettimuoto johtaa huonompaan suuntaan eli vielä voimakkaampien paheiden hallitsemaan elämänmuotoon.Näihin kaikkiin liittyy tunne-elämän ja itseidentifikaation muutoksia.
ITse asiassa en tiedä, kuinka hyvin Kierkegaard oli lukenut teoksen. Joka tapauksessa hän kirjoittaa siitä verraten paljon.
4.11.2024 @ 12.48 Ilmari Karimies
Maailmassa eläminen ja monastinen elämä ovat kyllä erilaisia sieluntiloja ja elämänmuotoja, mutta en lukisi yksittäisiä sen komponentteja, kuten muukalaisuus, kuuliaisuus, katumus ja kuoleman muistanminen, jotka ovat jatkuvia koko monastisen elämän läpäiseviä perusasenteita, yksitäisiksi sieluntiloiksi.
Mitä tulee ”erityisesti läntisessä kirjallisuudessa omaksuttu[uun] mystiikan kolmijako[oon]”, kolmijako seuraa mm. Pseudo-Dionysioksen Mystisestä teologiasta -teoksen esitystä Jumalan lähestymisen vaiheista, jotka ovat ensin aistillisia, sitten käsitteellisiä, ja huipulla on unio. Ensimmäistä kertaa kuulen jonkun pitävän tätä läntisenä käsitteenä, koska käsitykseni mukaan se on juuri täistä luostarilaitosta ohjaav periaate, ja tämä on yleistietoa. En pysty tarjoamaan tähän kovin pikaisesti raskasta lähdeviitteistöä, viittaan Johannes Cassianoksen teologiaa käsittelevän Wikipedia-artikkelin spiritualiteetti-osioon, koska olen pitänyt tätä sen suuntaisena yleistietona, jota ei tarvitse erikseen todistaa:
The desert ascetics of Egypt followed a three-step path to mysticism: Purgatio, Illuminatio, and Unitio. These stages correspond to the three ways of later Catholic theology. During the first level, Purgatio (in Greek, Catharsis), young monks struggled through prayer and ascetic practices to gain control of ”the flesh”—specifically by purging their gluttony, lust and desire for possessions. This period of purgation, which often took many years, was intended to teach young monks that whatever strength they had to resist these desires (grace) came directly from the Holy Spirit.
At this point, the Illuminatio (theoria in Greek) commenced. During this period the monks practiced the paths to holiness as revealed in the Gospel, identifying strongly with the Christ who taught the Sermon on the Mount (found in Matthew 5–7). Many monks took in visitors and students and tended the poor as much as their resources allowed. Many monks died never having moved past this period. The final stage was the Unitio (theosis in Greek), a period in which the soul of the monk was meant to bond with the Spirit of God in a union often described as the marriage of the Song of Solomon (also called the ”Song of Songs” or the ”Canticle of Canticles”). To find the solitude and peace that this level of mystical awareness demanded, elderly monks often fled into the deep desert or into remote forests.
https://en.wikipedia.org/wiki/John_Cassian#Spirituality
Tarvittaessa esitän toisilla foorumeilla laajempaa tutkimusta. Havaitsemme, kuinka Siinailaisen teos seuraa samaa jäsenystä, kuten Filokalian aineistokin, jota eksplisiittisesti käyttää Pseudo-Dionysioista jäsennyksen teologisen pohjan syventämiseen. Klimakoksen osalta ja siitä, että hän jäsentää diakrisiksen puhdistautumis-vaiheen jälkeiseksi uudeksi vaiheeksi ks. John Chryssavgis, John Climacus, s. 193-195
7.11.2024 @ 17.02 petri
Pseudo-Dionysioksen Mystisestä teologiasta on tietysti ”itäistä” traditiota, joka on sen piirissä esimerkiksi Palamakseen asti tunnustettua. En toki ole kirjoittanut, että kyseessä olisi läntinen käsite.Sen sijaan on tuttua läntisestä mystiikasta, että Dionysioksen pieneen traktaattiin perustuva kolmijako contemplatio – purgatio – unio pesiytyi siihen.Teinosen esitykset espanjalaisesta ja saksalaisesta mystiikasta sekä Rissasen esitys anglosaksisesta mystiikasta toistavat tätä kaaviota sivu sivulta. Sen sijaan aidosti kaavion toistaminen on kauempana lukemastani itäisestä kirjallisuudesta, joskaan ei varmastikaan sille mahdoton. En vilpittömästi ole tutustunut sellaiseen luostarielämän järjestyssääntöön, joka eksplisiittisesti järjestäisi luostarielämän tämän kolmijaon mukaisesti enkä usko, että kyseessä on yleissivistyksellinen oppi. Ortodoksiset luostarithan on ensisijassa järjestetty eri munkkiuden asteisiin:noviisi, viitankantaja, munkki, pieni skeema, suuri skeema, jossa viimemainitussa omaan rukoussääntöönsä vihitty toimii Kristuksen ikonina. En vastusta tulkintaa Dionysioksen kolmijaosta tämän ymmärtämisenä, mutta enemmän askeesin ja jumaloitumisen teoriat näyttäisivät hahmottavan itäistä perinnettä. Dionysioksen Taivaallisesta hierakiasta -teoksessa käsittelemät tasot ovat mielestäni lähempänä luostarielämän järjestämistä.
Se, mikä ja kuka Pseudo-Dionysios oli ja mikä oli hänen vaikutuksensa, on tietenkin edelleen kiinnostava asia. Osa pitää häntä standardikirjoittajana, radikaalimmat tutkijat uusplatonistisena ryhmittymänä, joka vähän vitsillään kirjoitti teoksia osoittaakseen kristityille, että jo uusplatonistit tiesivät ja harjoittivat niitä uutuuksia, joita kristityt kertoivat edustavansa.
21.11.2024 @ 17.32 Juha
Kenelle tällä kirjalla on merkitystä? Me elämme ajassa, missä on valtavia tuhoavia voimia liikkeellä. Sitten Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa ainoa asia mikä ratkaisi oli rahasumma, millä ostaa ruokaa ja maksaa laskut. Kaikki muu sai mennä. Niin, että ” vatsa on heidän jumalansa”. Monta kymmentä miljoonaa äänestäjää. Sitten Afrikassa kuollaan nälkään ja tauteihin. Oma suu on ensin! Samaa jankuttavat suomalaiset persut. Mitä helvettiä tästä tulee?