Koti, uskonto ja isänmaa

Koti, uskonto ja isänmaa. Näillä eväillä käytiin varsinkin talvisota, mutta myös jatkosotaa. Näillä eväillä synnytettiin sotien jälkeen suuret ikäluokat. Näillä eväillä maksettiin sotakorvaukset ja koulutettiin ne runsaslukuiset ikäluokat. Näillä eväillä sopeuduttiin – vaikkakin työläästi – uuteen maailmanpoliittiseen tilanteeseen ja luotiin Suomesta hyvinvointiyhteiskunta.

Mutta hyvätkin eväät käyvät joskus vähiin. Sodan jälkeinen poliittinen vasemmisto väitti, että Suomi hävisi sodat. No ei hävinnyt. Helsinki oli Lontoon ja Moskovan ohella ainoa sotaan osallistuneen [Euroopan] maan pääkaupunki, jota ei missään vaiheessa miehitetty. Itsenäisyys säilyi, toki monella tapaa ohentuneena.

”Koti, uskonto ja isänmaa” iskusanana sai väistyä. Kulttuurisella puolella kehitystä vauhditti Väinö Linna romaanillaan Tuntematon sotilas ja trilogiallaan Täällä Pohjantähden alla sekä kirjailijat Hannu Salama ja Arvo Salo. Ja tietysti KOM-teatteri. Tosin Tuntemattomasta sotilaasta on todettava, että se Linnan julkilausumasta intentiosta huolimatta taipui Edvin Laineen ohjauksissa isänmaalliseksi (filmi 1955 ja Pyynikin kesäteatteri 1961–69). Aku Louhimiehen ohjaamassa filmissä (2017) sen sijaan nousi uskottavasti esiin Antti Rokka ja Rokan koti Kannaksella. Aineksia uskonnolliseenkin tulkintaan Tuntemattomasta epäilemättä löytyy.

Uusvasemmisto 1960-luvulla ja hieman myöhemmin stalinistinuoret, taistolaiset, jatkoivat edellä mainitulla linjalla. Taistolaiset hallitsivat 1970-luvulla erityisesti Tampereen yliopistoa. Eräiden tietojen mukaan he valmistautuivat silloin vaihtamaan Suomen talousjärjestelmän suunnitelmataloudeksi Neuvostoliiton mallin mukaan.

Neuvostoliiton kukistuminen 1991 muutti tilanteen. Suomen kommunistinen puolue romahti, SKDL muuttui Vasemmistoliitoksi ja Karl Marxin Pääomaa pänttäävät taistolaisten opintopiirit lopahtivat nekin.

Mutta vahvan jäljen suomalaisten elämään sodan jälkeinen vasemmistolaisuus kuitenkin jätti. ”Koti, uskonto ja isänmaa” ei palannut enää entiseen arvoonsa. ”Kodin” merkitys väheni, kun uusvasemmisto väheksyi avoimesti sodan läpikäyneitä vanhempiaan. 2000-luvulla syntyvyys laski tasolle, jossa se on ollut joskus nälänhädän aikoina. Luterilainen kansankirkko, ”uskonto” sai kyllä vastuullisissa medioissa enentyvää ymmärrystä, mutta kaikissa kouluissa ei vieläkään saa veisata Enkeli taivaan -virttä jouluna. Suvivirttä kevätjuhlissa valtaosa teini-ikäisistä sietää ikään kuin perinteenä. Sanaa ”isänmaa” käytetään etupäässä vain sotaveteraanijärjestöjen kokouksissa. Kun yliopiston asianomainen laitos tutkii suomalaisen sopimuskulttuurin historiaa, se ei näe siinä lainkaan luterilaisen kirkon vuosisataisen opetuksen merkitystä. (YLE 1 20.5.2024)

Koti, uskonto ja isämaa ovat kuitenkin tärkeitä, väkeviä ja vaikutusvoimaisia sanoja. Jokaiselle ihmiselle ne ovat jollakin tavalla omakohtaisia ja vahvasti koettuja. Toki kulttuurissa on aina monenlaisia virtauksia – ristiriitaisiakin. Meillä Suomessa ko. sanoille löytyy runsaasti merkityksiä ja sisältöjä, jotka perustuvat siihen, mitä luterilainen kirkkomme on aikojen saatossa täällä opettanut. Isossa katekismuksessa, jonka Martin Luther kirjoitti pappeja varten, hän opettaa 4. käskyä, ”kunnioita isääsi ja äitiäsi”, kaikille näille käsitteille merkityksiä lataavalla tavalla.

Koti

Luther edellyttää, että kodin piirissä lasta opetetaan oikein ja kasvatetaan terveellisesti vanhemmilleen kuuliaisiksi. Sillä tavoin siitä koituu ihmisille siunausta ja iloa. Neljättä käskyä seuraakin lupaus: ”Että kauan eläisit siinä maassa, jossa asut.” Tai niinkuin apostoli Paavali ilmaisee asian Efesolaiskirjeessään: ”Että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.” On perusteltua ajatella ja uskoa, että vanhempien kunnioittamisesta opittu ihmisen kunnioittaminen yleensäkin luo edellytyksia turvalliselle ja menestyksekkäälle elämälle. Mutta jos vanhempia ei kunnioiteta, niin väkivaltaviihteen siivittämänä tavat raaistuvat. Lapset kiusaavat toisiaan.

Oppilastoverit sulkevat toisiaan ulkopuolelle, nöyryyttävät, potkivat, puukottavat, jopa ampuvat ja päälle päätteeksi varastavat vaatteet yltä.

Myös kodeissa väkivalta on lisääntynyt huolestuttavasti. Luther kirjoittaa neljännen käskyn selityksessään, että ”Jumala tuntee tarkkaan tämän maailman pahat tavat; sentähden hän muistuttaa ja ahdistaa ihmisiä käskyillään, että kukin ajattelisi, mitä vanhemmat ovat hänen hyväkseen tehneet”. Tässä tulemme neljännen käskyn toiseen ulottuvuuteen, niin kuin Luther asiaa opettaa: Lasten on kunnioittaminen vanhempiaan, mutta myös vanhempien on huolehtiminen lapsistaan, heidän aineellisesta hyvinvoinnistaan, opetuksestaan ja kasvatuksestaan lasten itsensä parhaaksi. Luther muistuttaa tässä kohden vanhojen viisaiden toteamuksesta: ”Jumalaa, vanhempia ja opettajia ei milloinkaan voida kyllin kiittää ja palkita.”

Uskonto

”Uskonto” tarkoittaa tietysti vuosisatain aikana luterilaisittain opetettua ja julistettua kristinuskoa. Lutherin mukaan Jumala ”ottaa erikseen isän ja äidin asettaen heidät rinnalleen”. Kunnioittaminen on enemmän kuin rakastaminen, koska oikeaan kunnioittamiseen sisältyy aina myös rakkaus. ”Vaikka isä ja äiti olisivatkin halpa-arvoisia, köyhiä, raihnaisia ja äreitä, he kuitenkin ovat Jumalan antamia.” Sen tähden heitä on ”pidettävä ylhäisinä ja arvollisina, suurimpana maallisena aarteena”. Näin Luther. Sitten hän toteaa, että Raamatussa ei ole yhtään kohtaa, jossa ihmisiä kehotettaisiin luostariin tai pyhiinvaellusmatkoille. Mutta vanhempia Jumalan sana käskee kunnioittamaan. Se on siis parasta hurskautta ja samalla kertaa käytännöllistä, arjessa tapahtuvaa jumalanpalvelusta.

Ortodoksien luostareita lukuun ottamatta meillä ei vanhastaan ole luostareita ollut eikä pyhiinvaelluksiakaan juuri tehty. Nyt niitä luostareita taitaa olla ja pyhiinvaelluksiakin tehdään. Vanhempien kunnioittamista ei juurikaan vaadita. Mutta tilaa lasten itseohjautumiselle kyllä. Ongelmaksi tämä uusi vaatimus muodostuu siksi, että vastuullinen iseohjautuminen edellyttää aikuisuutta, aikuisen elämänkokemusta ja henkistä kypsyyttä. Perustellusti onkin kysytty, aiheuttako tämä kasvatusmetodi uuslukutaidottomuutta ja ADHD-diagnooseja. Biologista ADHD:n aiheuttajaa lääketiede ei ole tähän mennessä löytänyt.

Isänmaa

Lasten tehtävä on siis kunnioittaa vanhempiaan ja vanhempien huolehtia lastensa parhaasta, opettaa ja kasvattaa heistä kunnon kansalaisia. Tämän mallin Luther siirtää sitten koskemaan koko yhteiskuntaa, ”isänmaata”. ”Sama olkoon sanottuna kuuliaisuudesta maallista esivaltaakin kohtaan, mikä kaikki – –  kuuluu isänkutsumukseen ja ulottaa piirinsä varsin laajalle.” Ja niin kuin vanhempien tehtävä on pitää huolta lapsistaan, myös esivallan, johtajien ja hallitsijoiden tehtävä on pitää huolta alamaisistaan, alaisistaan ja kansalaisistaan. Lutherin mukaan Jumala ei tahdo pitää vallassa ja hallituksessa ”konnia ja hirmuvaltiaita”.

Keinot, joilla esivalta, yhteiskunta ja isänmaa huolehtivat alaisistaan, kansalaisistaan ja lapsistaan, on kasvatus, opetus, lukutaito aivan ensinnä, sekä avoin ja luotettava tiedonvälitys. Toki hyvinvointiyhteiskunta kaikkineen nousee luterilaisesta yhteiskuntanäkemyksestä. Huomion arvoista on sekin, että nykyaikaisen tiedonvälityksen, median, kehto on 1500-luvun luterilaisessa jumalanpalveluksessa ja sen kuulutuksissa. Suomen kirkoissa kuulutuksia luettiin aina radiotoiminnan alkuun asti 1925. Mutta edelleenkin radion uutisten rakenne ja muoto on sama, kuin kirkon kuulutuksilla oli. Sama on myös uutisten totuus- ja luotettavuusvaatimus.

Lopuksi

Pohjoismainen yhteiskunta ja suomalainen yhteiskunta erityisesti omaavat lukuisia kullanarvoisia piirteitä, jotka tekevät tästä maailmankolkasta esimerkillisen. Näitä ominaisuuksia ovat esimerkiksi korkea koulutustaso, yksilön ja yhteiskunnan arvostaminen yhtäaikaisesti, edellä mainittu sopimuskulttuuri ja kyky tehdä yhdessä tilanteen vaatimia ratkaisuja (YAA-sopimus ja sitten NATOon liittyminen). Sanalla sanoen: Meidän kulttuurissamme on piirteitä ja ominaisuuksia, jotka ovat tehneet meistä maailman onnellisimman kansan. Valitettavasti vain me emme tiedä, mistä ja miten nämä kullanarvoiset asiat ovat osaksemme tulleet. Se tietämättömyys on vaarallista.

Me tarvitsemme edelleen evääksemme ”kotia, uskontoa ja isänmaata”.

Välttämättä.

Artikkelikuva: Mikko Ketola.