Kulttuuri, mitä se on – ja mitä ei?

Kouluviranomaiset Kirkkonummella kielsivät Händelin Messias-oratorion esittämisen, koska näkivät siinä liikaa kristinuskoon liittyviä asioita. Päätös oli linjassa Hämeenlinnassa hengellisestä laulusta saadun sakkotuomion kanssa. Sittemmin opetushallitus totesi ratkaisusta, että se oli turha. Opetushallituksen mielestä Händelin barokkimusiikki ei ole uskonnon harjoittamista vaan kulttuuria.

Ennen kouluissa kiellettyinä olleet Enkeli taivaan ja suvivirsi ovat nekin tulleet luvallisiksi ”kulttuurin” nimikkeen alla.

Nyt voisi kysyä, eikö myös Martti Lutherin Jumala ompi linnamme ja Johan Kahlin Nyt ylös sieluni ole kulttuuria täysimääräisesti nekin. Niin ja kaikki muutkin virret. Muun muassa.

Opetushallituksen tapa erotella uskonnonharjoitusta ja kulttuuria muistuttaa entistä Steinerkoulujen käytäntöä asiassa. Ko. koulut eivät omien sanojensa mukaan harjoittaneet eivätkä opettaneet uskontoa. Mutta jos ja kun ne opettivat tai muuten vaan pitivät esillä Rudolf Steinerin (1861–1925) antroposofiaa ja hengentiedettä, ne vain harrastivat ”kulttuuria”.

Mitä se kulttuuri sitten perimmältään on? Merkitykseltään sana on hyvin laaja-alainen. Miltei kaikki inhimillinen toiminta on ”kulttuuria”. Termin taustalla oleva latinan sana cultura on merkityksiltään rajatumpi. Suomeksi sanottuna sillä on tarkoitettu ”muokkausta”, ”viljelystä”, ”kehitystä” ja ”jalostusta”.

Sanalla sanottuna cultura on tarkoittanut kaikkia niitä toimenpiteitä, joita ihminen on tehnyt maalle saadakseen siitä elämän jatkumiseen välttämättömiä tarvikkeita. Sitten sanalla cultura on myös kunnioittamiseen, palvontaan ja palvelukseen liittyviä merkityksiä.

Kun nyt katsotaan luterilaiseen kristillisyyteen ja siihen, miten luterilainen kirkko on ”muokannut” jäseniään oppimiseen, tasoittanut tietä tiedon ”viljelemiseen” sekä ”kehittänyt” että ”jalostanut” niin jäseniään kuin koko yhteiskuntaakin, niin voidaan todeta, että luterilainen kirkko on edistänyt kulttuuria sanan aidossa ja parhaassa merkityksessä. Ja kun kulttuurista on puhe, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on romaaninakin verraton välirapaportti luterilaisen Suomen vuosisataisesta lukutaitoprojektista.

Kun sitten katsotaan Opetushallituksen suitsimaan koululaitokseen nyt, niin minkähänlaisen romaanin Kivi kirjoittaisi nykyisistä lukutaitoa opettelevista? Kulttuuri alkuperäisessä merkityksessään näyttäisi olevan sieltä etäällä. Steiner-pedagogiaan keskeisesti ainakin ennen kuulunut lasten itseohjautuvuus merkitsee meidän kouluissamme sitä, että lapset tekevät siellä mitä lystäävät. Kukaan ei ”muokkaa” heitä oppimiseen. Tietoa ja tietämystä ei siellä ”viljellä”. Eikä siellä ”kehitytä” eikä ”jalostuta”.

Sen sijaan kavereita kiusataan, häväistään, potkitaan ja eristetään siihen määrään, että osa oppilaista ei uskalla enää kouluun tullakaan. Koulun päätyttyä merkittävä osa nuorista ei osaa kunnolla lukea. Ja matematiikan taidot ovat alakoulun tasoa.

Luterilaista uskontoa ei kouluissamme sakon uhalla saa harjoittaa. Mutta ei se kouluhallituksen meininki Suomen kouluissa mitään oikeaa kulttuuriakaan ole.

Kuva: ©Mikko Ketola 2024.