Levysoitin pellon reunassa

Muistan jostain hauskan kuvauksen jankutukseen jämähtämisestä: Pellon reunaan unohtunut rikkinäinen levysoitin, joka toistaa samaa rätisevää raitaa. Tulisi olla itse tietoinen tästä vaarasta, mutta silläkin uhalla otan puheeksi muutamat nykyajan populaari-ideologit, joista Sir Richard Dawkins on tunnetuimpia. Hänen propagoimansa tiedeoptimismiin nojaava yksiviivainen ateismi muistuttaa uraan jämähtänyttä äänilevyä. Samaan hengenvetoon on sanottava, että myös kriitikoiden perustelut ja erityisesti evoluutioteorian kukistamispuheet ovat samanlaista asenteisiin pysähtynyttä kitinää.

Kiinnostava tuore tapaus on Richard Dawkinsin saama kritiikki toiselta huomattavalta tiedemieheltä professori Denis Noblelta. Hän on huomauttanut Dawkinsin maailmaa kohauttaneiden bestsellerkirjojen yksipuolisuudesta. Noblen kritiikki on oikeutettua, mutta väitteistä ovat riemastuneet ennenaikaisesti ne tahot, jotka haluavat nähdä tuossa kritiikissä evoluution ajatuksen kumoutuvan Raamatun luomiskertomuksen kirjaimellisen lukutavan hyväksi.

Tieteen edistymisen tapa kannattaa muistaa. Maallinen tiede esittää oletuksia, testaa niitä havaintoja vastaan ja korjaa oletuksia, kun huomataan selityksissä aukkoja. Tieteen hyve on keskeneräisyyden hyväksyminen, lopullisia totuuksia on kovin vähän, jos ollenkaan. Tiedeoptimisti arvelee, että ihmistajunta ja tiede voivat ennen pitkää selvittää maailmankaikkeuden salaisuudet ja tavoittaa ns. objektiivista tai lopullista tietoa. Tätä kutsun positivistisen epistemologian aksioomaksi.

Kopernikaaniset askelmat

 Uuden ajan juhlittuja tiedemiehiä ovat Nikolaus Kopernikus (1473–1543) ja Sir Isaac Newton (1642–1727). Kopernikus oli pappi, matemaatikko ja tiedemies, joka aiheutti järistyksen sekä maallisen että kirkollisen ajattelun piirissä väittämällä perustellen maan kiertävän aurinkoa. Väite ei ollut sinänsä uusi, mutta Kopernikus esitti vakuuttavia havaintoperusteluja. Tätä tiedon karttumisen merkkipaalua kunnioitetaan hyvästä syystä vallankumouksena siitäkin huolimatta, että Kopernikuksen työ oli lopulta vain yksi tärkeä askel eteenpäin. Maailman teoria oli (ja on) edelleen vajavainen ja myöhemmät tiedemiespolvet (Tyko Brahe, Johannes Kepler ja Isaac Newton, jne.) toivat kuvaan uusia ratkaisevan tärkeitä oivalluksia.

Tieteen kompastelevaa ja ryömivää edistystä kuvaa nykyfysiikan tilanne. Isaac Newtonin huikaiseva aikaansaannos oli gravitaation teoria. Sitten tuli Einstein, joka uudisti pelilaudan ja säännöt. Vetovoimasta puhuminen onkin osin harhaanjohtavaa; tilalle on tullut aika-avaruuden kaareutuminen massan vaikutuksesta. Juuri nyt gravitaation ja kvantti-ilmiöiden yhteensovittamisen vaikeus ja itse maailmankaikkeuden materian/substanssin luonne pitää tiedemaailmaa varpaillaan otsat rypyssä. Ollaanko lähestymässä hetkeä, jolloin myönnetään, että maailman ilmiöt jäävät syvimmältään universumin salaisuudeksi – ihmisen kognitiivisen kyvyn ulkopuolelle?

Professori Denis Noble ei suinkaan ole kumoamassa Charles Darwinin (1809–1882) ajatuksia evoluutiosta. Sen sijaan hän osoittaa epäilyksiä ja näkee puutteita evoluutioteorian myöhemmässä kehittelyssä ja huomauttaa vakavasta puutteesta Richard Dawkinsin eräissä, mielestään liian yksioikoisissa väitteissä. Hänellä jos kellä on ansioita polemiikkiin. Noble oli aikoinaan yliopistossa Richard Dawkinsin lopputyön tarkastaja. Herrat ovat edelleen kohteliaasti ystävällisissä väleissä, vaikkakin eri mieltä evoluution mekanismista.

Denis Noble tuntee läpikotaisin evoluutioteorian kehittymisen, Charles Darwinin työt, aikalaisten ja myös edeltäjien pohdinnat. Yksi Darwinia edeltävä naturalisti oli ranskalainen Jean Baptiste Lamarck (1744–1829), joka esitti hypoteesin eliöiden kyvystä siirtää hankittuja ominaisuuksia jälkeläisilleen. Lamarckin hypoteesi ei kestänyt, ja se unohdettiin perinnöllisyys- ja geenitutkimuksen tieltä. Denis Noble arvelee, että tässä kritiikissä hätiköitiin. Hänen kiinnostava ja mullistava hypoteesinsa on, että eliöt kykenevät muokkaamaan sukusolujen geneettistä informaatiota. Tieteellisemmin ilmaisten Noble katsoo, että oletus ns. Weissmann-seinämästä (Weissmann barrier) ei pidä paikkaansa.

Perimä, informaatio ja mielen syvyys

Denis Noblen ajatukset tuovat jännittävän näkökulman myös ihmisen tajuisuuden kehitykseen. Me saamme sikiämisen hetkellä perimässä informaatiota aikaisempien sukupolvien kokemuksista – ehkä myös tajuisen elämän heijastuksia ja kenties tavoilla, joita emme lainkaan tiedä. Mieleemme piirtyy kuiskauksia ja kaikuja vuosituhansien elämän historian ja kansojen kulttuurin sedimentin läpi.

Richard Dawkins on hieman ankea tosikko myös suhteessaan ihmisen uskonnollisen tunne-elämän lähes universaaliseen tarpeeseen. Kuvaava esimerkki on tapa, jolla hän reagoi, kun hänen ystävänsä ja uusateismin paneeleissa esiintynyt fundamentalistisen uskonnon pakolainen Ayyan Hirsi Ali pari vuotta sitten kertoi paostaan ulos myös fundamentalistisen ateismin leiristä. Tämä Unherd-keskustelu kertoo jotain todella syvällistä.

Kurkotan mielessäni käteni halaukseen Ayyanin ympärille ja toivotan tervetulleeksi etsivien ja epäilevien, suvaitsevan uskonnollisuuden ja rakkauden sanomasta voimaantuvien joukkoon. Sir Richardin toivoisin hieman löystävän takakireätä asennettaan uskontoa kohtaan, vaikka hänen rationaalisen mielensä kysymykset eivät suinkaan ole mieltä vailla.

Artikkelikuvassa levysoitin. Levysoitin. Kuva: Moehre 1992, CC BY-SA 3.0, via Wikimedia Commons.