Mike Lewis – paavi Franciscuksen väsymätön puolustaja

Monet katolisen kirkon nykytilannetta erityisesti Yhdysvalloissa seuraavat tuntevat nettisivuston Where Peter Is. Se on omistautunut amerikkalaisten katolisten traditionalistien paavi Franciscusta kohtaan vihamielisten hyökkäysten torjumiseen ja valheellisten väitteiden kumoamiseen. Sivustolla ovat saaneet kovaa kyytiä niin kaninkoloon syvälle pudonneen arkkipiispa Viganon harhaiset väitteet kuin julkkismanaaja Chad Rippergerin oudot näkemykset. Yhdysvalloissa evankelikaaleilla ja helluntailais-karismaattisilla piireillä ei ole yksinoikeutta poliittis-uskonnolliseen hölynpölyyn, vaan samanlaista sekopäisyyttä löytyy konservatiivisten katolilaisten keskuudestakin. Yksi sivun perustajista ja sen näkyvin hahmo internetissä on Mike Lewis, joka ei osoita väsymystä taistelussaan valheita vastaan. Haastattelin häntä sähköpostitse lokakuussa. Suomennos on omani.

Millainen on perhetaustasi?

Synnyin vuonna 1979 ja kasvoin vahvasti katolisessa perheessä. Kävimme messussa joka viikko, ja sisarukseni ja minä kävimme katolisia kouluja. Tämän institutionaalisen kirkkoyhteyden lisäksi rukoilimme yhdessä ennen nukkumaanmenoa joka ilta, rukoilimme ruusukkoa autossa, ja meillä oli kotona patsaita ja uskonnollisia kuvia. Äitini oli intensiivisesti omistautunut pro life -liikkeelle, ja perheemme osallistui vuosittaiseen March for Life -marssiin Washington DC:ssä.

Lisäksi äitini osti paljon kirjoja ja tilasi useita katolisia aikakauslehtiä ja sanomalehtiä, jotka keskittyivät kulttuurisotiin Yhdysvalloissa ja katolisessa kirkossa sekä salaliittoteorioihin –erityisesti kertomuksiin kommunistien ja vapaamuurarien soluttautumisesta katoliseen kirkkoon Vatikaanin toisen konsiilin aikoihin. Monet näiden kirjojen apokalyptisista teemoista vangitsivat teini-ikäisen mielikuvitukseni, ja kehitin äärireaktionäärisen maailmankatsomuksen ja uskoin suurelta osin siihen, mitä kirjat opettivat. Minäkin omaksuin monien traditionalistien tunteman alati läsnä olevan pelon: että institutionaalista kirkkoa voisi jonain päivänä johtaa harhaoppinen paavi, joka tarkoituksellisesti johtaisi katolilaisia harhaan ja saisi heidät omaksumaan virheellisiä oppeja ja hylkäämään todellisen uskon.

Jälkikäteen ajatellen luulen, että äidinisäni oli hyvin traumatisoitunut Vatikaanin toisen konsiilin tuomista liturgian muutoksista. Hänen ideologiansa oli selvästi traditionalistinen, mutta hän ei koskaan liittynyt latinalaisen messun yhteisöön. Sen sijaan perhe jatkoi käyntiä paikallisessa katolisessa seurakunnassa joka viikko. Äitini muistaa, kuinka hänen äitinsä, sisarensa ja hän olivat ainoita naisia, jotka käyttivät huntuja messussa, eivätkä he saaneet kätellä muita rauhantervehdyksessä, ja kuinka heidän perheensä polvistui tietyissä messun kohdissa, kun muu seurakunta istui tai seisoi.

Verrattuna isoisääni äitini oli melkein liberaali! Isäni oli kasvanut metodistina ja kääntyi katolilaiseksi vähän ennen naimisiinmenoa äitini kanssa. Hänen uskonsa oli aitoa, mutta käytännönläheistä, ja hän antoi aina äitini päättää uskonnollisista kysymyksistä.

En tiedä, kuinka yleistä tämäntyyppinen katolinen kasvatus oli Yhdysvalloissa kasvaessani 1980- ja 1990-luvuilla – mielestäni perheemme erottui näkyvästi hurskaana ja hartaana seurakunnassamme – vaikka tänä päivänä huomaan enemmän tällaisia perheitä.

Mike Lewis

Missä vaiheessa omat näkemyksesi alkoivat muuttua?

20-vuotiaana, naimisiin mentyäni ja lastensaannin myötä, näkemykseni uskosta alkoi muuttua. Aloin pohtia omaa kokemustani uskosta (joka oli erittäin moralistinen, tuomitseva ja pelon sävyttämä) ja vertasin sitä armollisen Jumalan kuvaan Raamatussa sekä pyhien hengellisissä kirjoituksissa kuvaamaan iloon ja rauhaan. Eräänä päivänä tajusin, että ”teen tätä väärin”.

Aloin etsiä puuttuvaa armoa ja iloa. Niihin aikoihin aloitin työni Yhdysvaltain katolisten piispojen konferenssissa (USCCB), ja seitsemän vuotta siellä oli erittäin opettavaista aikaa. Ymmärsin siellä kirkon ekklesiologian ja instituution byrokraattisen puolen. Opin myös, että monet asiat, jotka olin aiemmin selittänyt salaliittoteorioilla, olivatkin usein seurausta kyvyttömyydestä, inhimillisistä virheistä tai odotuksesta, että piispa hyväksyisi jonkin tietyn asiakirjan.

Tapasin monia mielenkiintoisia ihmisiä ja kävin säännöllisesti pitkiä keskusteluja pappien ja teologien kanssa liturgiasta, teologiasta, kirkkohistoriasta, Vatikaanin toisesta konsiilista ja paaviudesta. Kolme vuotta USCCB:ssä työskenneltyäni paavi Franciscus valittiin, ja tuntui kuin olisin saanut eturivin paikan hänen paavikautensa aloituksessa. Franciscus haastoi monet oletukseni siitä, miten kirkon tulisi toimia maailmassa. Hän osoitti avoimuutta ja halua vuoropuheluun sellaisten ihmisten kanssa, joilla on hyvin erilaisia uskomuksia.

Miten amerikkalaiset katolilaiset ottivat Franciscuksen vastaan?

Franciscuksen paavikauden alkuaikoina huomasin, että monet amerikkalaiset katolilaiset eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet häntä lainkaan. Vuoteen 2016 tai 2017 mennessä kaikki konservatiiviset katoliset mediakanavat Yhdysvalloissa kohtelivat häntä epäilevästi tai avoimen vihamielisesti. Ajattelin, että jonkun täytyisi vastata Franciscuksen kriitikoille, mutta kukaan (kaikista vähiten Yhdysvaltain piispat) ei tehnyt mitään vastatakseen kasvavalle oppositioliikkeelle. Konservatiiviset katolilaiset näyttivät sitoutuneen vastustamaan paavia. Maltillisemmat ja edistyksellisemmät katolilaiset näkivät paavin vastustuksen ääriliikkeenä, joka ei ansainnut huomiota, saati sitten vastausta.

Sen jälkeen, kun minut irtisanottiin tehtävästäni Yhdysvaltain katolisten piispainkokouksessa (USCCB) kesäkuussa 2017 osastouudistuksen yhteydessä, tunsin kutsumusta tehdä jotain auttaakseni katolilaisia, jotka olivat hämmentyneitä paavi Franciscuksesta. Vuonna 2018 olin mukana neljän katolilaisen ryhmässä, joka perusti Where Peter Is -nimisen verkkosivuston. Se alkoi yhteisblogina, mutta kasvoi nopeasti laajasti luetuksi katoliseksi sivustoksi, jolla oli monipuolista sisältöä ja useita kirjoittajia eri puolilta maailmaa. Useimmat ryhmämme keskeisistä kirjoittajista olivat olleet tyypillisiä konservatiivisia katolilaisia Yhdysvalloissa ennen paavi Franciscuksen valintaa, mutta he alkoivat nähdä jonkin olevan pielessä, kun monet ystävistämme ja perheenjäsenistämme kääntyivät paavia vastaan ja alkoivat yhdistää katolista ortodoksiaa radikaaliin traditionalismiin ja Donald Trumpin politiikan tukemiseen.

Yksi tavoitteistamme on muistuttaa katolilaisia (tai opettaa heille ensimmäistä kertaa) katolisesta sosiaaliopista sekä paavin ja piispojen roolista kirkossa. On pelottavaa, kuinka moni katolilainen Yhdysvalloissa kieltää ilmastonmuutoksen, haluaa sulkea rajat ja omaksuu salaliittoteorioita koskien Covid-rokotetta. Opillisesti monet yhdysvaltalaiset katolilaiset ajattelevat kirkon opetuksen olevan vain joukko kiinteitä, muuttumattomia periaatteita sen sijaan, että se olisi elävä opetusvirka, joka kasvaa ja kehittyy ja siirtyy apostolien seuraajille. He näkevät paavin roolin vain valvojana, joka varmistaa oppien pysyvän muuttumattomina. Voit siis kuvitella, miksi monet heistä vastustavat paavi Franciscusta.

Onko sinulla selitystä – tai teoriaa – miksi salaliittoteoriat ovat niin suosittuja monien amerikkalaisten katolilaisten keskuudessa?

En tiedä, onko taipumus uskoa salaliittoteorioihin erityisesti amerikkalainen (tai katolinen) ilmiö, mutta meillä täällä on varmasti paljon katolilaisia, joilla on salaliittoihin ja apokalyptiseen maailmankuvaan perustuvia näkemyksiä. Monien suosituimpien salaliittoteorioidemme perusta luotiin vuosikymmeniä sitten. Radikaalit traditionalistit ovat pitkään uskoneet, että kirkon hierarkiaa on solutettu vapaamuurareilla, kommunisteilla ja satanisteilla. On olemassa erilaisia pitkäkestoisia teorioita siitä, että toisen Vatikaanin kirkolliskokouksen kaappasivat Neuvostoliiton agentit tai vapaamuurarit harhaoppisten oppien levittämiseksi, ja huhuja, että erilaisten paavien (erityisesti paavi Johannes XXIII:n vuonna 1958) valinta olisi ollut KGB:n organisoima. Pitkäaikainen traditionalistinen huhu (joka esiintyy Malachi Martinin vuoden 1990 romaanissa Windswept House) väittää, että useat piispat suorittivat ”Luciferin vihkimisen” Vatikaanin seinien sisällä vuonna 1963 samaan aikaan, kun Vatikaanin toinen kirkolliskokous oli käynnissä.

Voit varmaankin nähdä, miten tällaiset huhut – vaikka ne vuosikymmeniä sitten rajoittuivat laajempien amerikkalaisten katolisten keskuudessa pieniin ryhmiin – loivat perustan voimakkaalle, paavin- ja hierarkianvastaiselle, salaliittoteorioihin perustuville reaktioliikkeille, joita näemme nykyään.

Muista myös, että Yhdysvallat on hyvin uskonnollinen maa, mutta vain noin 20 % meistä on katolilaisia. Suurin osa amerikkalaisista on historiallisesti ollut protestantteja, ja erilaiset protestantismin fundamentalistiset suuntaukset ovat vaikuttaneet vahvasti Yhdysvaltojen katolilaisiin. Tämä vaikutus tarkoittaa, että tapaat katolisia perheitä, jotka hylkäävät evoluution nuoren maan kreationismin hyväksi, jotka eivät salli lastensa osallistua halloweenin karkki- tai kepposkierrokseen tai jotka uskovat, että Harry Potter -kirjat ovat pahoja ja sisältävät oikeita taikaloitsuja. 1980- ja 1990-luvuilla suuri osa maastamme (katolilaiet ja protestantit) ajautui niin sanottuun saatananpalvontapaniikkiin – ajatukseen, että lukuisissa hiljaisissa lähiöissä ja pienissä kaupungeissa oli salaisia paholaista palvovien yhteisöjä, jotka kokoontuivat salaa suorittamaan mustaa magiaa ja tekemään rituaalista väkivaltaa viattomia ihmisiä, jopa lapsia, vastaan.

VAnhat salaliittoteoriat ovat saaneet uusia yleisöjä

Ennen internetiä monet näistä käsityksistä eivät saaneet juurikaan huomiota valtamediassa tai populaarikulttuurissa. Verkko ja sosiaalinen media ovat kuitenkin demokratisoineet sen, millaista tietoa ihmiset voivat nähdä. Tämä on antanut näille vanhoille salaliitoille uusia yleisöjä. Yhdysvaltain kirkossa on monia hahmoja, jotka ovat hyötyneet siitä, että tarjoavat tavallisille katolilaisille sensaatiomaista ja kiehtovaa sisältöä. Suosittu YouTube-vaikuttaja Taylor Marshall, joka kääntyi katolisuuteen, julkaisi kirjan nimeltä Infiltration: The Plot to Destroy the Church from Within, joka päivittää traditionalistisen anti-Vatikaani II -narratiivin ja esittää paavi Franciscuksen olevan ”orjuutetun demonisen salajuonen luonnollinen seuraus, jonka tarkoituksena on tuhota kirkko.”

Aikaisemmin tietyt katoliset kommentaattorit työskentelivät kovasti esittääkseen paavin, kuten Johannes Paavali II:n ja Benedictus XVI:n, tiiviisti republikaanipuolueen liittolaisina. He korostivat heidän kantojaan aborttiin, homoseksuaalisuuteen ja eutanasiaan liittyen. He käänsivät Johannes Paavali II:n antikommunismin kapitalismin kannattamiseksi. He vähättelivät näiden paavien näkemyksiä köyhyydestä, ympäristöstä, kuolemanrangaistuksesta, sodasta ja maahanmuutosta – väittäen, että nämä ovat ”kunnioitettavia kysymyksiä,” joista ”hyvät katolilaiset voivat olla eri mieltä.”

Jotkut kommentaattorit yrittivät tehdä saman paavi Franciscuksen kanssa, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Niinpä he kääntyivät häntä vastaan. He kutsuvat häntä marxilaiseksi hänen köyhien korostuksensa vuoksi. He pitävät ilmastonmuutosta huijauksena ja kohtelevat Laudato Si’ -kiertokirjettä ikään kuin hän olisi alistunut “uuden maailmanjärjestyksen” salaliitolle ja väestönhallinnalle. He näkevät hänen lähestymisensä LGBTQ-yhteisöön periksiantamisena rappeutuneille ”maallisille arvoille”. Konservatiivisilla kristityillä Yhdysvalloissa oli paljon suurempi taipumus kuin muilla kieltäytyä Covid-rokotteesta ja uskoa QAnon-salaliittoteoriaan, ja he näkivät Franciscuksen vetoomukset rokotteen oikeudenmukaisesta jakelusta ja rokotteen ottamisen puolesta tukena pahoille ”globalistisille” voimille.

Jossain vaiheessa näistä teorioista tulee itseään ylläpitäviä. Monet katolilaiset ovat päättäneet, että Franciscus on paha ja että ”valtavirran narratiivi” on valheellinen, ja tuloksena on lukemattomia erilaisia villejä käsityksiä todellisuudesta ja uskosta.

Viimeisen vuosikymmenen aikana monet katoliset johtajat tässä maassa ovat monissa tapauksissa lähteneet mukaan tähän kehitykseen. Maltillisemmat piispamme eivät tunnu ymmärtävän ongelman laajuutta. Ennen internetiä ajateltiin, että ”älä anna hulluuksille mitään happea.” Nykyään reaktionääreillä on kaikki tarvitsemansa happi. He ovat kyllästäneet katolisen median salaliitto-opeillaan ja ideologioillaan. Hyvin harvat piispat tai merkittävät katoliset hahmot ovat puhuneet tästä johdonmukaisesti.

Monet katolilaiset näyttävät olevan poliittisesti viehättyneitä Trumpista. Mikä on syynä tähän?

Konservatiiviset katolilaiset ovat pitkään olleet vankkoja republikaanipuolueen kannattajia, sillä puolue on perinteisesti yhdistetty kysymyksiin, joita he pitävät tärkeinä, kuten uskonnonvapaus, vastustus aborttia ja homoliittoja kohtaan sekä perinteisten perhearvojen tukeminen. Lisäksi Yhdysvaltain piispainkokous on jo yli vuosikymmenen ajan asettanut abortin ”korkeimmaksi prioriteetiksi” vaalioppaissaan.

Tietyssä määrin tämä strategia on lopulta kantanut hedelmää. Trumpin nimitykset oikeuslaitokseen, mukaan lukien kolme korkeimman oikeuden tuomaria, jotka olivat mukana kumoamassa Roe vastaan Wade -päätöstä, ovat vahvistaneet hänen vetovoimaansa pro life -katolilaisten keskuudessa, jotka näkevät tämän merkittävänä voittona asialleen. Mutta kaikesta tästä täytyy maksaa hinta. Trumpin luonne ja skandaalinen henkilökohtainen käytös ovat tuhonneet standardit niiltä, jotka aiemmin kutsuivat itseään ”arvoäänestäjiksi.” Hänen avoimen halveksivat lausuntonsa maahanmuuttajista ovat olleet järkyttäviä, ja vuoden 2024 kampanjan iskulauseet, kuten ”massamaastakarkotus nyt,” ovat suoraan ristiriidassa katolisen sosiaaliopetuksen kanssa. Trumpin katoliset kannattajat ovat kuitenkin kritisoimisen sijasta ihannoineet häntä.

Nyt kun Roe-päätös on kumottu, Trump on tarkistanut kantaansa suuntaan, joka vaikuttaa olevan ”kohtalaisen pro-choice,” mutta hänen katoliset kannattajansa eivät näytä juurikaan välittävän tästä ja pitävät häntä edelleen ”kaikkien aikojen pro life -presidenttinä.” Hänen käytöksensä vuoden 2020 vaalien jälkeen, joka huipentui tammikuun 6. päivän 2021 kapinaan ja hänen poissaoloonsa presidentti Bidenin virkaanastujaisista 20. tammikuuta, oli ehkä vakavin haaste rauhanomaiselle vallanvaihdolle kansakuntamme historiassa. Mutta Trumpin legenda on täysin sulautettu katolilaisten salaliittoteoreetikoiden narratiiviin. Tällaisilla faktoilla ei ole merkitystä.

Niille, joilla on tämä reaktionäärinen populistinen ideologia, heidän todellisuutensa on lopulta sitä, mitä he haluavat sen olevan. Ja monille heistä Donald Trump on yhä sankari.