Nikean tunnustus eritoten mummolan vinkkelistä

Vuonna 2025 juhlitaan Nikean tunnustuksen 1700-vuotisjuhlaa. Tunnustuksen syntyhistoria on dekkarimainen. Konstantinuksen myös valtakunnan yhtenäisyyteen liittyvistä poliittista syistä koolle kutsumassa kokouksessa dogmaattiset ääripäät muodostuivat antiokialaisen empiristisen perinteen edustajan Areioksen sekä hänen saamansa laajan kannatuksen ja aleksandrialaisen (sekä kappadokialaisen) perinteen metafyysisen ja mystisen asenteen välille.

Tunnustuksen keskeinen muotoilu on se, että Jeesus on samaa olemusta tai yksinkertaisemmin sama kuin Jumala (homoousios) eikä vain samanlainen (homoios) kuin tämä.

Pienellä semanttisella muotoilulla saatiin aikaiseksi erilainen kanta kuin näin torjutussa Areioksennäkemyksessä sekä de facto myös kokouksen koolle kutsuneen keisarin näkemyksessä. Kokouksessa alun perin osanottajien enemmistö oli asettunut areiolaiseen kantaan kallellaan olevan Eusebios Kesarealaisen sovittelevan ehdotuksen puolelle, mutta kokouksen loppupuolella piispa Hosios sai ikään kuin pujautettua olemuksellista ykseyttä merkitsevän läntisen käsitteen homoousios noin 300 isän tunnustukseen.

Keitä olivat nämä isät? Lähinnä idän kirkon piispoja ja heidän apulaisiaan, monet vainoja kokeneita, osa vankeudessa ja pakkotyössä olleita, jäsenensä kidutuksessa menettäneitä arpisia invalideja.

Nikean tunnustuksen muotoilu on kiinnostava myös siitä näkökulmasta, millaista on kirkollinen keskustelu. Pian Nikean kokouksen jälkeen näet hävinnyt osapuoli, se joka katsoi Jeesuksen olevan pikemminkin samanlainen kuin sama Jumalan kanssa, onnistui kantansa myönteisessä vastaanotossa.  Nikean tunnustuksen keskeisin puolustaja Athanasios ajettiin keisarin käskystä viidesti maanpakoon.

Meni aina vuoteen 380, Konstantinopolin kokoukseen, jossa Nikean näkemys toistettiin ja vakiinnutettiin. Noin 60 vuotta siis vanhassa kirkossa keskusteltiin siitä, onko Jeesus homoios vai homoousios suhteessa Isä Jumalaan.

Kehitykseen liittyy myös perhehistoriallisia suhteita, joita selostan tässä kirjoituksessa.

Nikean tunnustuksen tausta 200-luvulla: Origenes ja Gregorios Thaumaturgos

200-luvun johtava kristillinen ajattelija Origenes esitti, että Isän, Pojan ja Pyhän Hengen olemiset muodostavat kolminaisuuden. Hänen mukaansa Isä on kuitenkin ensisijainen jumaluuden muihin persooniin nähden ja nämä Isälle alisteisia.  Poikaa ei ole ikuisesti syntyneenä Isästä Isän vallan ja kausaalisen ensisijaisuuden ulkopuolella. Origeneen triniteettioppia luonnehditaan usein ”monarkianistiseksi”: siinä korostuu Pojan ja Pyhän Hengen alisteisuus Isälle, joskaan ei samalla tavalla kuin myöhemmässä Areioksen ajattelussa, jossa Poika on ensimmäinen luotu, eli oli ajan ulkopuolinen todellisuus, jossa Poikaa ei ollut.

Origenesta kiinnostavampi hahmo aiheen kannalta on kuitenkin Gregorios Thaumaturgos (n. 213–270).

Opiskeltuaan nykyisessä Beirutissa lakitiedettä hän seurasi Palestiinaan konsuliksi siirtynyttä lankoaan Kesareaan. Täällä hän tutustui sinne Aleksandriasta siirtyneeseen Origeneeseen. Origeneen seurassa Gregoriokselle avautui kristillinen tie. Hän opiskeli Origeneen johdolla ensin filosofiaa ja sitten teologiaa noin seitsemän vuotta.

Gregorioksen päätettyä opintonsa hänet vihittiin piispaksi pienen Kesarean kristillisen yhteisön palvelukseen. Vain muutaman kymmenen jäsenen ajoittain vainottuun seurakuntaan kuului myös Makrina Vanhempi, Gregorios Nyssalaisen ja Basileios Suuren isoäiti, jonka tiedonannot lienevät vaikuttaneet Nyssalaisen laatimaan Thaumaturgoksen legendaan.

Gregorioksen kynästä lähtöisin on ilmeisesti tunnustus, joka muistuttaa seuraavalla vuosisadalla Nikean ja Konstantinopolin kirkolliskokouksissa kristilliseksi tunnustukseksi vakiintunutta tekstiä. Raakakäännöksenä  Gregorios Thaumaturgoksen tunnustus on seuraava:

”Jumala on yksi, Hänen viisautensa, voimansa ja ikuisen kuvansa, elävän Sanan Isä, täydellisen syntyneen täydellinen synnyttäjä, ainoasyntyisen Pojan Isä.

Herra on yksi, ainoa ainoasta, Jumala Jumalasta, Jumaluuden kuva ja kaltaisuus, vaikuttava Sana, kaiken olevan käsitettäväksi tekevä Viisaus, kaiken luodun muokkaava Voima, Isän Poika, näkymätön näkymättömästä, häviämätön häviämättömästä, kuolematon kuolemattomasta, ikuinen ikuisesta.

Pyhä Henki on yksi, Hänen olemisensa on Jumalasta ja tullut ilmeiseksi Pojassa, todistukseksi ihmisille: Pojan kuva, täydellisen täydellinen kuva, elämä, elämisen syy, pyhä lähde, puhtaus, pyhityksen tuki ja opastaja, jossa kaiken yläpuolella oleva Isä ja kaikessa oleva Poika Jumala tulevat esille.”[ii]

Mummo, lapsenlapset ja kaveri

200-luvun jälkeisellä puoliskolla näyttää siten syntyneen tunnustus, jonka sisältö ei ole kovinkaan kaukana kirkon hyväksymästä Nikean–Konstantinopolin tunnustuksesta, jonka työstäminen värittää koko seuraavaa vuosisataa moninaisine eteenpäin menon ja torjunnan vaiheineen vuosien 325 ja 380 välillä.

Kyseessä olivat kiihkeät ja dramaattiset vuosikymmenet, mutta samalla voi Gregorios Thaumaturgoksen esittämän tunnustuksen sisältämien vakaumusten vastaanottoa seuratessaan todeta, miten  aika virtasi puuduttavan hiljaisena 200-luvun puolivälistä 300-luvun lopulle.

Yhdestä sanasta saatettiin riidellä vuosikausia keskusteluissa, joihin tuntuu osallistuneen legioonittain kukin itsensä oikeassa olevaksi kokeneita ihmisiä.

Vakaumusten ja tulkintojen vakiintumiseen yhteisesti tunnustetuksi uskoksi vaikuttivat monet tekijät: poliittis-yhteiskunnalliset seikat, kirjalliset lähteet ja niissä siirtynyt oppineisuuden perinne, suulliset tarinat, ihmisten kokemukset toisistaan, henkilökohtaiset kontaktit ja se, mitä historioitsijat sanoisivat ehkä sattumaksi ja uskonnollinen mieli johdatukseksi.

Henkilökohtaisista kontakteista kiinnostava hahmo perinteensiirron kannalta on yllä mainittu Makrina vanhempi. Hänen lapsenlapsensa Gregorios Nyssalainen ja Basileios Suuri kirjoittivat kirjeissään ja muistiinpanoissaan, miten Makrina oli opettanut heille lapsena Gregorios Thaumaturgoksen opetuksia.

Gregorios ja Basileios ystävystyivät Gregorios Nazianzilaisen eli Gregorios Teologin kanssa. Nämä kolme kuuluivat Nikean tunnustusta areiolaista suuntausta vastaan puolustaneen Athanasioksen lähipiiriin ja tulkitsivat hänen Nikean kokouksen kannalta oleellista näkemystään Isän ja Pojan välisestä suhteesta eteenpäin, erityisesti Pyhän Hengen osalta.[iii]

Kolmen kaveruksen, joita kutsutaan myös kolmeksi kappadokialaiseksi, rinnalla vaikutti myös neljäs kappadokialainen, Makrina nuorempi, Gregorioksen ja Basileioksen sisar, jota nämä kutsuivat opettajakseen. Kovinkin suurena kohteliaisuutena Gregorios Nyssalainen kirjoitti, että hänen sisarensa oli niin suuri nainen, ettei häntä voinut enää edes naiseksi kutsua.[iv] On esitetty kysymyksiä siitä, oliko Theosebeia-niminen nainen hänen vaimonsa vai läheinen ystävänsä, mutta lieneekö tuota niin syytä arpoa, piispojen selibaatti säädettiin vasta vuosisatoja myöhemmin.

Jos Athanasios oli hahmoltaan riitaisassa maailmassa kuin entisaikoihin kaipaava maailmaan vaeltamaan jäänyt faarao, oli erityisesti Gregorios Nyssalainen älyllisesti nopealiikkeinen ja luova ajattelija. Hän kirjoitti ensimmäisen kristillisen dogmatiikan ja kannatti Origeneen jo esittämää oppia kaikkien pelastumisesta.  Hänen veljensä Basileios taas jää historiaan siksi, että hän muotoili myöhemmin Konstantinopolissa tunnustetun Pyhää Henkeä koskevan ajattelun taustaa. Hauskahkolla tavalla Basileios esittää, että kolminaisuuden hypostaasien suhde ei ole laskutoimituksellinen. Ei sanota, että yksi, kaksi ja kolme tai ensimmäinen, toinen ja kolmas vaan yksi.[v] Athanasios ei ollut Pyhää Henkeä koskevaan kysymykseen vielä Nikeassa kiinnittänyt erityistä huomiota, koska keskustelu koski Isän ja Pojan välistä suhdetta.

Gregorios Teologi ja Basileios Suuri tutustuivat lähemmin opiskellessaan Ateenassa filosofiaa. Täällä kappadokialaisesta ylimystöstä peräisin oleva Gregorios otti nuoremman aikalaisensa siipiensä suojaan ja näin syntyi perheyhteys aina Gregorios Thaumaturgoksesta alkaen Nyssalaisen perheen poikiin vaikutuksen tehneeseen vakaumukseen.

Munkkielämälle omistautunut Gregorios oli näistä ihmisistä eniten omistautunut filosofialle ja keskusteluille ynnä kulttuurille. Hänen runonsa ja muistiinpanonsa ovat avoimempia kuin Augustinuksen ja sellaisina ”ikkuna” antiikin ihmisen maailmaan.[vi]

Gregorios tuli valituksi Konstantinopolin piispaksi, lyhyeksi aikaa tosin, sillä hän joutui jättämään tehtävänsä ajan valtapyrkimysten seurauksena melko pikaisesti. Hän kuitenkin ehti toimia Konstantinopolin kirkolliskokouksen puheenjohtajana sen ensimmäisissä istuinnoissa. Näihin hän valmisti Neljä puhetta, jotka sisältävät kristillisen aineksen lisäksi yhtä paljon aristoteelista ainesta kuin platonistakin.[vii]

Kiinnostavaa Gregorioksen puheissa on se, että hän liittyy jo Origeneen esittämään näkemykseen Isän kausaalisesta ensisijaisuudesta kolminaisuudessa. Lisäksi hän esittää Jumalan täydellisen tuntemattomuuden ajatuksen ja siihen liittyvän idean siitä, että Jumala tunnetaan ensisijaisesti hänen vaikutuksistaan. Tämän suuntainen idea tuli noin 1000 vuotta myöhemmin keskeiseksi Gregorios Palamaksen ajattelussa.

Katolisen kirkon perustekstin taustat

Nikean(–Konstantinopolin) tunnustus määrittää keskeisesti sitä, mitä on oikeaoppinen tai katolinen kristinusko.

Sitä voi selittää dogmaattisesti eli opillisesti ja sitä voi selittää teologian ja filosofian käsitteellisillä vuorovaikutuksilla.

Sen syntyä voi tarkastella kirkkohistorian ja yleisen historian näkökulmasta.

Ja sen merkitystä ja luonnetta voi tarkastella uskonnonfilosofisesti, ja kuten usein on tehty, eksegeettisessä keskustelussa tarkastelemalla sen suhdetta Uuden testamentin sisältöihin.

Hieman vinosti hymyillen yksi tarkastelutapa on huomauttaa, että käsitteiden homoios ja homoousios kilpailun lopputulos oli myös sikäli erikoinen, että voittaneen kannan keskeiset edustajat olivat kaikki sitä mieltä, että Jumala on tuntematon ja ihmisjärjen tuolla puolen oleva salaisuus.

Yllä olen tuonut esille yhden näkökulman: perhehistorian ja ystävyyssuhteet. Vaikka tämä näkökulma ei kenties olekaan keskeisin, voi kysyä, olisiko tunnustusta syntynyt sellaisena kuin sen tunnemme ilman Makrina vanhempaa ja veljiään kurissa pitänyttä Makrina nuorempaa? Vaikka onkin yksisilmäistä ja spekulatiivistakin ajatella siten, tekisi mieli sanoa, että vakiintuneen kristinuskon valtavirran takana on mummo, joka siirsi varhaisemman kristillisen perinteen korostukset siitä innostuneille lapsenlapsilleen. Että se siitä patriarkaalisuudesta, voisi joku huomauttaa.

Viitteet

Origeneen ajattelun hyvä yleisesitys on Crouzel, Origen, New York 1989.

[ii] Käännös ei ole kriittinen. Olen laatinut sen englanninkielisestä versiosta, jossa on sulkeissa kreikankieliset keskeiset termit teoksesta Ante Nicean Christian Library, Vol XX Edinburg 1925. Siinä oleva käännös pohjautuu Gallandin Venetsiassa 1766 julkaisemaan kokoelmaan Veterum Patrum Bibliothek.

[iii] Yleisesityksiä on tietysti useita, mutta vanha Campenhausenin Griechische Kirchenväter, Stuttgard 1955 on edelleen lukemisen arvoinen ja sisältää muun muassa herkullisia luonnekuvauksia.

[iv] Näin Marke Ahonen johdannossaan teokseen Gregorios Nyssalainen, Sielusta ja ylösnousemuksesta, Helsinki 2006.

[v] Basileioksen teoksen moderni käännös on On the Holy Spirit, New York 2011.

[vi] Gregorioksen runoja on julkaistu esimerkiksi teoksena On God and Man, New York 2001.

[vii] Gregorioksen puheista on ilmestynyt helppolukuinen englanninkielinen laitos On God and Christ, New York 2002.

Artikkelikuva: Ikoni Pyhästä Makrina nuoremmasta ja hänen veljistään. Lähde: tuohustuli.fi.