Osuva havainnoija ja ylilyöntien harrastaja

Prof. H. K. Riikonen on lukenut prof. Matti Klingen tällä vuosituhannella ilmestyneitä muistelma- ja päiväkirjasarjoja jo heti tuoreeltaan ja tehnyt selkoa luennastaan eri julkaisuissa. Nyt tekstejä on kirjoitettu uudelleen Ntamon kustantaman kirjan kansien väliin.

Niin muistelmat kuin päiväkirjat ovat (oma)elämäkerrallista kirjallisuutta. Niistä on tullut hyvin suosittua ja kaupallisesti kannattavaa. Kirjallisuuden lajina ne eivät ole uusia: antiikin kirjailijatkin niitä harrastivat.

Matti Klingen kärjekkäät, hauskat ja poleemiset mielipiteet eivät jääneet huomaamatta. Tuntuu kuin hän olisi tarkoituksellisesti ärsyttänyt, sillä hän oli vastustukseen tottunut. Silti hän valitteli saamaansa ymmärtämättömyyttä – ja niin tehden tuli jälleen huomioiduksi.

H. K. Riikosen ei tarvitse juoruta mitään: Kaikki mitä hän paljastaa, on Klingen omaa kirjoitusta. Jotkut Klingen näkemykset ovat niin päättömiä, että on vaikea uskoa hänen tarkoittaneen aina täyttä totta. Että esimerkiksi niin pienillä kielillä kuin suomi ei välttämättä tarvitsisi olla omaa kirjallista kulttuuria.

No, ei kai tarvitsisi, jos riittäisi se, että Suomen kirjallisuutta edustaa muutama eksentrikkoprofessorin latinaksi kyhäämä runojäljitelmä. Riikonen kysyykin lähes närkästyneenä, mitä olisi Suomen kirjallisuus ilman Kalevalaa tai Eino Leinoa. Kaarlo Kramsua ei Klinge ymmärtänyt senkään vertaa. Paitsi herravihaa Kramsun runo ”Mustalainen” esimerkiksi huokuu mielestäni kosmista orpouden ja eksistentiaaliasta yksinäisyyden tunnetta tähdettömän taivaan alla. Sen voi nähdä heijastuvan antiikin kirjallisten vaikutteiden ohella Klingen suuresti ihaileman V. A. Koskenniemenkin kosmisen yksinäisyyden taustalla.

Riikonen luettelee joukon Klingen vieroksunnan muita kohteita: kansallispuvut, lausuntataide, Kalevalaseura, Suomen Kulttuurirahasto, murteet. – Kaikkien kieltenkö vai ainoastaan suomen? voisi viime mainitun osalta Klingeltä kysyä. Onhan esimerkiksi italian murteilla kirjoitettu runsaasti laadukasta kaunokirjallisuutta. Puhumattakaan siitä, että useat kielet ovat syntyneet murteista.

Monesta asiasta Riikonenkin on siis Klingen kanssa eri mieltä muttei suinkaan kaikesta. Ihailtavaa on Klingen valtava tietomäärä, oppineisuus, rohkeus itsenäiseen ajatteluun. Klinge suhtautuu kriittisesti esimerkiksi  yhdysvaltalaiseen liberalismiin, jonka näkee johtavan individualismissaan itsekkyyteen.

Moukkamaisuudelta tuntuu sen sijaan Klingen torjuva näkemys Raamatun kääntämisestä kansankielille renessanssin myötä. Olisiko koululaitos kyennyt sivistämään kansaa ilman kansankielisyyttä? Paljonko jumalanpalveluksiin olisi osallistuttu ilman kansankielisiä palveluksia? Yhtä lailla maallinen kaunokirjallisuus on elänyt nimenomaan kansankielellä kirjoitettuna, ajateltakoon vaikka Danten teoksia.

Omituinen on Klingen argumentti myös Pier Paolo Pasolinin elokuvasta Matteuksen evankeliumi (Il vangelo secondo Matteo). Se ei ollut Klingen mielestä kristilliseltä kannalta uskottava, koska näyttelijät puhuivat italiaa ja näyttivät italialaisilta. Professori ei ole kyennyt tarkastelemaan elokuvaa itsenäisenä taideteoksena. Eikö italialaisuus osoita juuri mitä kristillisintä näkemystä evankeliumin kuulumisesta muillekin kuin juutalaisille? Lauletaanhan kristillisissä kirkoissa jopa jumalanpalveluksissa Bachin passioita  tai Händelin oratorioita länsimaisen barokin sävelestetiikalla. Entä ranskalaisen modernistin ja hartaan kristityn Olivier Messiaenin pianosarja Kaksikymmentä katsetta Jeesus-lapseen (Vingt regards sur l’enfant Jésus)? Epäuskottavako kristilliseltä kannalta, kun musiikki ei ole kletzmeriä?

Muistelma- ja päiväkirjateostensa kuvituksena Klingellä on matka-, konsertti- ja pääsylippuja sekä mainoksia ja etikettejä. Toisin kuin Riikonen arvelee, ne eivät lie populaarisemmassa muistelmakirjallisuudessa lainkaan niin harvinaisia kuin akateemisissa memoaareissa. Tosin huomiota herättävää niiden esiintyminen on korkeilta akateemisilta koturneilta elämää tarkastelevan ja snobbailuun kyllästymättömän Matti Klingen opuksen illustraationa.

Arvioitu teos: H. K. Riikonen: Klinge. Kirjoituksia tutkijan, tarkkailijan ja muistelijan 2000-luvun tuotannosta. Ntamo  2024.