Paaviksi paavin paikalle

Robert Harrisin romaani Conclave ilmestyi 2016 paavi Franciscuksen ollessa Rooman piispana. Sitä ei ole suomennettu, mikä ehkä johtuu siitä, että kustantajat pitävät aiheen myyntivoimaa Suomessa liian heikkona. Kuka nyt paavinvaalista olisi kiinnostunut? Elokuvaakaan tuskin olisi Suomessa otettu teatterilevitykseen, ellei sen pääosassa olisi Ralph Fiennes, jolle on tästä povailtu miespääosa-Oscaria.

Konklaavi on kuitenkin aiheena täydellisen salaperäinen. Pienehkö joukko miehiä sulkeutuu Vatikaanissa Sikstuksen kappeliin ja valitsee mystisiltä kuulostavin menoin johtajan maailman suurimmalle kristilliselle kirkkokunnalle. Naisilla ei valinnassa ole roolia, mutta saavat he sentään laittaa ruokaa valinnan tekeville kardinaaleille ja siivota näiden huoneet Vatikaanin vierasmajassa, Casa Santa Martassa, jossa kardinaalit majoittuvat.

Paavin valintaa ei aina ole suoritettu salaisella lippuäänestyksellä kuten nykyään, vaan metodina sallittiin menneisyydessä esimerkiksi akklamaatio eli Pyhän hengen inspiroima hyväksymishuuto, jossa kardinaalit huutavat yhteen ääneen sen ehdokkaan nimen, jonka he haluavat kardinaaliksi.

Conclave-elokuvassa meno on melkein kuin Ahmed Ahne -sarjakuvassa, jossa suurvisiiri Ahmed halusi kalifiksi kalifin paikalle keinoista välittämättä. ”Jokainen kardinaali haluaa paaviksi”, toteaa yksi elokuvan päähenkilöistä kyyniseen sävyyn. Elokuvassa eräille kardinaaleille paaviksi pääseminen on suuri unelma, jonka eteen he ovat valmiita taistelemaan joko likaisin keinoin tai menneisyyttään peitellen. Paaviksi valitaan lopulta yllättävä henkilö, josta hänestäkin paljastuu sitten vielä yllätys. Juonipaljastusta tekemättä totean vain, että lopun yllätys on mielestäni melko turha lisuke.

Elokuvassa näkyvät nähdäkseni tietyt romaanin kirjoittamisajankohtana ajankohtaiset piirteet. Mukaan ympätty islamistiterrorismi ja sen vaikutukset konklaaviin olivat varmasti uskottavampia viime vuosikymmenen puolivälissä. Eräiden tilastojen mukaan islamistien terrori-iskut maailmassa olivat huipussaan juuri 2015–2016. Nykyajankohtaan sovitettuna ne tuntuvat hieman epäuskottavilta. On kyllä vaikuttavan näköistä, kun Sikstuksen kappeliin lentää osia seinästä ja pöly laskeutuu kardinaalien ylle.

Elokuvassa kuvataan, kuinka erityisesti vapaamielisempää ja suvaitsevampaa suuntaa haluavat kardinaalit pitävät palaveria ja miettivät, miten lobata kardinaalitovereita oman ehdokkaansa puolelle. On tunnettua, että paavinvaalien yhteydessä kardinaalit ovat muodostaneet eräänlaisia ”puolueita” sen mukaan, millaista tulevaisuutta he kirkossa haluavat edistää. Tosin tällaiset keskustelut käydään yleensä jo ennen konklaavin alkua, kun niitä voidaan käydä vapaammin ja paremmassa turvassa sivullisilta.

Joitakin pieniä epäuskottavuuksia ja virheitä sattui silmiin. Elokuva antaa ymmärtää, että äänestysliput poltetaan jokaisen äänestyskierroksen jälkeen. Näin ei kuitenkaan ole kuin ensimmäisenä äänestyspäivänä, jolloin äänestetään vain kerran. Seuraavina päivinä äänestetään kaksi kertaa aamupäivällä ja kaksi iltapäivällä, ja liput poltetaan vain kerran aamupäivällä ja kerran iltapäivällä. Äänestämiseen oikeutettujen, alle 80-vuotiaiden kardinaalien lukumääräksi mainitaan 103, mikä kuulostaa aika vähäiseltä. Nykyään heidän lukunsa on vaihdellut hieman alle 120:n tai vähän sen yli. Tätä kirjoitettaessa heitä on peräti 140. Islamistien yhdeksi pommituskohteeksi mainitaan tekstityksessä Leuven. Dialogissa ja kirjassa se on kuitenkin Louvain. Molemmat ovat Belgiassa.

Conclavella on hienot hetkensä etenkin visuaalisessa mielessä. Eräät kardinaalien kahdenväliset keskustelut ja tuskailut on kuvattu uskottavasti. Ralph Fiennes on kieltämättä kenties uransa vaikuttavimmassa roolissa kardinaalikollegion dekaanina. Tätä aihepiiriä käsittelevään elokuvaan on vaikea istuttaa isoa naisroolia, mutta Isabella Rossellini tekee parhaansa kardinaaleja huoltavien sisarten esihenkilönä. Elokuvaa varten on konsultoitu Bolognan yliopiston kirkkohistorian professoria Alberto Mellonia, joka on kirjoittanut kirjankin konklaavista. Häntä muuten konsultoitiin myös Paolo Sorrentinon sarjoihin The Young Pope ja The New Pope.