Raamatullinen rauha 1. Alkukertomukset: onko rauha parempi kuin sota?

Rauha on maailman perusominaisuus

Antiikista asti on esiintynyt käsityksiä, että sota on maailmaa ylläpitävä voima. Filosofi Herakleitoksen (n. 520–460 eKr.) mukaan ”sota on kaiken isä ja kuningas. Toisista se tekee jumalia ja toisista ihmisiä, toisista orjia ja toisista vapaita”. Herakleitosta voi pitää varhaisena dialektisena filosofina: maailma kehittyy vastakohtien törmätessä.

Myöhemmin muun muassa Georg Wilhelm Friedrich Hegel ja Karl Marx ajattelivat samalla tavalla: konflikti on todellisuuden perusominaisuus, ja väkivaltaiset purkaukset vievät maailmaa eteenpäin. ”Sodan on ratkaistava”, totesi Hegelin filosofiasta ammentanut Johan Vilhelm Snellman. ”Siis tulkoon sota ja veriset vaatteet”, toivoi Kyösti Wilkuna runossaan.

Monet antiikin kosmogoniat, käsitykset ja kertomukset maailman synnystä asettuvat konfliktiteoriaa vastaan. Näiden mukaan maailmassa olisi alussa tosin vallinnut kaaos, mutta hyvät voimat järjestävät sen harmoniseksi kokonaisuudeksi, kosmokseksi. Näin tapahtuu esimerkiksi Platonin kirjoituksessa Timaios.

Luomiskertomus huokuu järjestystä ja harmoniaa. Kaikella on paikkansa kokonaisuudessa ja kaikki tässä järjestyneessä kosmoksessa on hyvää. Raamatussa on toki joitain jälkiä Lähi-idän kosmogonisista taistelumyyteistä. Nämä jäljet muuttuvat teologisesti merkityksettömiksi viimeistään silloin, kun luominen alettiin ymmärtää tyhjästä luomiseksi, creatio ex nihilo. Nyt koko kaaosvoimia vastaan käyty alkutaistelu kielletään: maailma on syntynyt kokonaan harkitusti, ja se on alusta asti ollut harmoninen. Herakleistoslainen konfliktiteoria ei voisi olla kauempana.

Paratiisikertomusten myyttinen totuus

Paratiisikertomuksen aloittava toinen luomiskertomus (1. Moss. 2:4–25) ei kuvaa rikkumatonta alkuharmoniaa, sillä paratiisissa ihminen on uhan alla: hänet asetetaan paitsi viljelemään myös varjelemaan paratiisia (1. Moos. 2:15).

Kirkollisessa keskustelussa puhe puutarhan varjelemisesta on yksi pahimmin väärin ymmärretyistä raamatunkohdista. Kyse ei ole luonnonsuojelusta. Varjella-verbiksi käännetty heprean samar tarkoittaa tässä yksiselitteisesti vartioimista. Tätä se tarkoittaa myös syntiinlankeemuskertomuksessa, joka on alun perinkin kuulunut paratiisikertomuksen yhteyteen. Kerubit vartioivat (samar) porttia estääkseen ihmisten paluun paratiisiin (1. Moos. 3:24).

Paratiisi on lainasana persiasta ja tarkoittaa yksinkertaisesti puutarhaa. Paratiisi on luontevaa ymmärtää karun ympäristön keskelle kasvavaksi ja muurein ympäröidyksi alueeksi. Tällaisia puutarhoja on edelleenkin olemassa Lähi-idässä. Vartioinnin tarkoituksena on torjua villieläinten ja vihamielisten ihmisten uhka.

On turha kysyä, miten ensimmäiset ihmiset saattoivat kokea uhkaa muiden ihmisten taholta. Yhtä turhaa on kysyä, mistä ensimmäisten Aadamin ja Eevan pojat saivat puolisonsa. Kyse ei ole historiallisesta vaan myyttisestä kertomuksesta. 300-luvulla jKr. eläneen uusplatonisti Sallustiuksen sanoin: ”Myytti kertoo siitä, mitä ei ole koskaan tapahtunut vaan siitä, mitä on aina.”

Myytti ei kuvaa ihannetodellisuutta, vaan auttaa lukijaansa tunnistamaan oma todellisuutensa myytissä ja pohtimaan omaa tilannettaan myytin kautta. Konfliktin uhka leijuu ihmiselämän yllä jopa näennäisen turvatussa ja rauhallisessa ympäristössä. Tie väkivaltaan ei kuitenkaan ala suoralla hyökkäyksellä paratiisin muurien yli. Se alkaa informaatio-operaatiolla, joka saa ihmisen rikkomaan Jumalan tahtoa vastaan.

Kun puolustuslinja korvien välissä pettää, tie aukeaa väkivallalle. Paratiisin sääntöjä rikottuaan ihminen saa elää ilman paratiisin suojaa. Elämä karussa maailmassa johtaa avoimesti verisiin konflikteihin. Karun maan hedelmät ovat niin kurjia, että kateus paremmasta elintasosta johtaa veljesmurhaan (1. Moos. 4).

Peitelläkseen tekoaan Kain kysyy, olisiko hänen muka tullut vartioida (samar) veljeään viitaten siihen, että joku muu on voinut käydä hänen kimppuunsa. Kaiken paljastuttua Kain pelkää, että hänet itsensä surmataan. Verikoston laki astuu näyttämölle (1. Moos. 4:15).

Syntiinlankeemus rikkoo alkuharmonian ja pelastaa rauhan ihanteen

Paratiisimyytti näyttää kertovan totuuden myös 2020-luvun Suomesta. Se rakentaa itärajalle aitaa ja vartioi muureillaan, ettei vihamielinen ulkomaailma pääse sisään. Tämä ei ole herakleitoslaista uskoa väkivallan ja konfliktin eteenpäin vievään voimaan. Myytin mukaisesti näillä keinoilla halutaan turvata rauhallisin mahdollinen todellisuus väkivallan maailmassa. Myytissä rauha on ihanne.

Raamatun aloittava luomiskertomus suorastaan väittää, että rauha on Jumalan tarkoittama olemisen perustodellisuus. Tästä näkökulmasta sota ja konfliktit ovat Jumalan luomistahdon vastaisia. Mutta miksi alkuharmonia rikkoutui? Selitys saatiin siinä vaiheessa, kun paratiisikertomukset liitettiin luomiskertomuksen perään: kyse oli syntiinlankeemuksesta, josta seuraa muun muassa ihmisten keskinäinen väkivalta.

Tämä tulkinta mahdollistui vasta kahden kertomustradition yhdistyessä, mutta se hyväksyttiin yleisesti. Syntiinlankeemus selittää, miksi harmoniseksi luodussa maailmassa on konflikteja. Samalla syntiinlankeemus torjui herakleitoslaisen väitteen siitä, että väkivaltainen konflikti olisi todellisuuden perimmäinen olemus.  Näin käsitys syntiinlankeemuksesta pelasti rauhan ihanteen, vaikka todellisuus on ilmeisen väkivaltainen.

Kirjoitussarjaan kuuluu neljä osaa.

Artikkelikuvassa Giovanni di Paolon maalaus Maailman luominen ja karkotus paratiisisita (1445). Kuva: Wikipedia.