Raamatullinen rauha 3. Apokalyptiikka: Suuri lopputaistelu ja ikuinen rauha

Apokalyptiikka: vääjäämätön väkivalta ennen täydellistä rauhaa

Apokalyptiikka rantautui juutalaisuuteen vähän ennen Kristusta. Se näkyy vain Vanhan testamentin nuorimmissa osissa, mutta Uudessa testamentissa apokalyptiikka on läpilyövä taustaoletus sielläkin, missä teksti ei suoranaisesti käsittele apokalyptisia näkyjä tai tulevaisuusodotuksia. Apokalyptiikka on kristinuskon teologinen ”äidinkieli”. Ilman apokalyptiikkaa ei voisi ajatella esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemusta. Apokalyptiikan luonnetta olen käsitellyt perusteellisemmin kirjoituksessani ”Mitä on apokalyptiikka?”

Apokalyptiikan perusta on korostuneen historiallinen ajattelu: menneisyys ei toistu, ja nykyhetken kautta etenemme täysin uuteen todellisuuteen. Jeesuksen ylösnousemus ennakoi sitä ennen kuulumatonta tulevaisuuden tapahtumaa, jossa kaikki ihmiset nousevat kerran kuolleista Apokalyptiikan historiallinen ajattelu poikkeaa syklisestä, kertautuvasta maailmankuvasta, joka usein tuottaa pysyvyyden tunnetta: ”Ei ole mitään uutta auringon alla.” (Saarn. 1:9). Apokalyptiikasta huolimatta pysyvyyden tunne elää jossain määrin elävän myös kristinuskon piirissä, kuten Johan Ludvig Runebergin isänmaan virsi 577 toteaa:

On isät täällä taistelleet

ja uskoneet ja toivoneet.

Me saimme saman asunnon,

ja samat vaiheet meidän on.

Historiallisen ajattelun korostumisen lisäksi apokalyptiikkaa luonnehtii dualismi, joka ilmenee usealla tavalla: kosmisesti, historiallisesti ja eettisesti.

Kosminen dualismi tarkoittaa sitä, että maailma on hyvien ja pahojen voimien taistelukenttä. Pahojen voimien vaikutuksesta maailma on vakavasti ”pois raiteiltaan” ja seurauksena on apokalyptisia vitsauksia: nälänhätää, luonnonmullistuksia, kuolemaa ja sotaa. Nämä vitsaukset pahenevat ajan edetessä kohti loppuaan, ja pahan voimat näyttävät vain vahvistuvan. On huomattava, että pahan syy on nyt toinen kuin deuteronomistisessa teologiassa. Kyse ei ole enää kansan synneistä, jotka aiheuttavat Jumalan vihan muodossa muun muassa sotia. Nyt nimenomaan pyhät ovat Saatanan johtamien pahojen voimien erityisen hyökkäyksen kohteena ja he kärsivät syyttöminä. Sota on kuitenkin apokalyptiikassakin edelleen kielteinen vitsaus ja rauha toiveiden täyttymys.

Historiallinen dualismi ilmenee lopunajallisen käänteen odotuksena. Vaikka tämä maailmanaika onkin pahojen voimien korruptoima, Jumala tarttuu oman aikataulunsa mukaisesti tapahtumien kulkuun ja kääntää yhtäkkisen vallankumouksellisesti historian suunnan. Viimeisellä tuomiolla paha saa palkkansa ja se eristetään helvettiin. Lopunajallisen käänne tuo siis täydellisen rauhan vastakohtana entiselle ahdistuksen ajalle. Tämän tulevan käänteen Jumala on paljastanut (apokalypsi = paljastuminen, ilmestys) valitsemiensa ihmisten välityksellä. Niinpä jokainen on asetettu eettisesti dualistisen valinnan eteen: kumman joukoissa seisot: pimeyden vai valon?

Sotia on lopunajallisen käänteen tuloon asti. Sodat mainitaankin usein lopunajallisten vitsausten joukossa ikään kuin uuden, rauhan ajan synnytystuskina. Näin esimerkiksi Jeesus: ”Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, joka puolella on maanjäristyksiä ja tulee nälänhätä. Tämä on synnytystuskien alkua.” (Mark. 13:8). Tämä ei ole herakleitoslaista dualismia, jossa sotaisat konfliktit nähtäisiin myönteisinä, maailmanhistoriaa eteenpäin vievinä voimina.

Sittenkin hyvää väkivaltaa: Viimeinen taisto

Apokalyptiikassa on kuitenkin yksi hyvä sota, jonka tarkoitus on päättää kaikki sodat. Johanneksen ilmestyksessä Kristus johtaa valkealla ratsulla joukkonsa lopunajalliseen taisteluun, jossa pahan voimat kukistetaan (Ilm. 19:11–21). Tällä ajatuksella on ollut yllättävää vastakaikua erityisesti ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Esseessään ”Three Philosophies of War” Anatol Rapoport jaotteli sodat poliittisiin, kataklysmisiin ja eskatologisiin. Poliittinen näkemys on sotafilosofi Carl von Clausewitzin klassinen määritelmä sodasta politiikan jatkamisena toisin keinoin. Sota on siinä eettisesti neutraali keino politiikan keinovalikoimassa. Kataklysmisessa teoriassa sota on katastrofi, eräänlainen kielteinen ilmiö, jossa ei ole mitään hyvää. Tämä tulee lähimmäksi Raamatun näkemyksiä sodasta. Eskatologinen teoria näkee sodan viimeisenä vaiheena ennen uuden ja suuren tulevaisuuden alkua. Tämän teoria on ilmiselvästi apokalyptinen.

Ihanteellinen, maalliseen oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan voimakkaasti keskittyvä kristillisyys on altis hyväksymään eskatologisen sodan – välttämättömänä portaana paremman maailman luomiseen. Eskatologinen teoria on vedonnut laajasti ihmisiin, joilla on usein hyvät ja jalot tarkoitusperät. Brittiläinen kirjailija ja pasifisti Herbert George Wells julkaisi ensimmäisen maailmansodan alettua kirjan The War That Will End War (1914). Wellsin mukaan sotilaallinen voitto keskusvalloista takaisi lopullisen rauhan maailmassa. Marxilainen historianfilosofia tarjoaa maailmanvallankumoukselle samaa lopunajallisen sodan asemaa, kuten Kansainvälinen lupaa:

Tää on viimeinen taisto

Rintamaamme yhtykää

Niin huomispäivänä kansat

On veljet keskenään

Paremman tulevaisuuden nimissä raainkin väkivalta voi tulla välttämättömäksi. Esimerkiksi käy katolisesta marxilaiseksi ateistiksi kääntynyt Felix Dzerzhinski. Hän perusti ja johti Tshekaa, Leninin salaista poliisia, joka puhdisti maata luokkavihollisista. Dzerzhinski oli ihanteellisen tulevaisuuden luomiselle aidosti omistautunut aktivisti, jonka vakaumusta luonnehti kristillisperäinen pseudouskonnollisuus. Olen toisaalla käsitellyt Dzerzhinskiä ja hänen jälkikuvaansa.

Apokalyptiikka on kristillisen ajattelun ytimessä. Siksi eskatologisen sodan ajatus on myös jatkuvasti läsnä ja se on erityisesti maallistuneessa muodossaan myös vedonnut laajasti. Sodan ja väkivallan metafyysinen oikeutus on siten nähtävillä myös kristillisessä traditiossa. Eskatologinen sota on kuitenkin ainoa tapaus Raamatussa, jossa ajatus maailmanhistoriaa eteenpäin vievästä väkivallasta tulee esiin.

Eskatologisessa lopputaistelussa ei ole kyse herakleitoslaisesta näkemyksestä, että sota olisi maailman perusolemus. Apokalyptiset ahdistukset sota mukaan lukien esitetään vain todisteeksi siitä, että maailma on nyrjähtänyt sijoiltaan. Lopputaistelun on vain tarkoitus palauttaa maailma sille rauhanomaiselle raiteelleen, jolle Jumala on sen tarkoittanut. Lopputaistelun myönteinen arvolataus on lopulta anomalia apokalyptiikassa, joka yleensä pitää sotia yleensä vain lopunajallisina ahdistuksina.  Ihanteena on lopullinen ja ikuinen rauha.

Lue myös:

Niko Huttunen: Raamatullinen rauha 1. Alkukertomukset: onko rauha parempi kuin sota? Vartija 30.7.2024.

Niko Huttunen: Raamatullinen rauha 2. Deuteronomistinen teologia: rauha on Jumalan siunaus. Vartija 2.8.2024

Artikkelikuvassa Miguel Cabreran maalaus La Virgen del Apocalipsis vuodelta 1760. Kuva: Wikipedia.