Robin Hood Impivaarassa

 1. Eräjormailua

Silloin kun Sherwoodin iloiset veikot ja Jukolan veljekset eivät olleet joko tahtoen tai tahtomattaan tekemisissä muitten ihmisten kanssa, he harjoittivat kotitarvemetsästystä.  Puna-Willin kohtaaminen tapahtui näin:

 ”Vieras oli jännittänyt jousensa, siepannut nuolen viinestään ja pannut sen jänteeseen. Liike oli säikähdyttänyt uroshirven, se oli päästänyt varoitushuudon, ja koko lauma pakeni ääneti ja nopeasti. Useat naaraat olivat kokoontuneet mahtavan uroshirven ympärille aivan kuin puolustaakseen herraansa, ja näytti toivottamalta osua siihen nuolella. Mutta juuri metsän reunassa uros hypähti, ja sen pää näkyi silmänräpäyksen ajan muita ylempänä. Se silmänräpäys oli ratkaiseva. Jänne vingahti, nuoli lensi, ja hirvi syöksyi suin päin maahan ja makasi siinä hiljaa, sillä nuoli oli tunkeutunut sulkaan asti sen kirjavaan kylkeen.”

 Taula-Matin tarinoiden innoittamina Jukolan veljekset puolestaan olivat lähteneet karhumetsälle:

 ”Täyttä juoksua, niin että maa tömisi, läheni karhu, näyttäin avatun, mustanpunaisen kitansa. Kohden Simeonia kiiti huohoittava otso. Ampui mies, ja kiirahtipa mesikämmen nurmelle nurin, mutta nousi jälleen ylös, karaten kohden ampujata. Mutta leimahti silloin Laurin pyssy, tuima paukaus kajahti ympäri, ja äänetönnä lepäsi kontio Simeonin jalkain juurella. Siinä hän lepäsi, jäsentäkään liikuttamatta, ja veri virtasi päästä ja rinnasta.”

 Veljekset myös kalastelivat Ilvesjärvellä. Sherwoodin metsissä ei tainnut olla muita vesistöjä kuin se puro, jonne Pikku-John sysäsi Robin Hoodin ja jonka yli Tuck Munkki ja Robin vuoronperään kantelivat toisiaan. Huomionarvoista on, että molemmat ryhmät harjottivat metsästystä vain elannon hankkimiseksi –  Robinin joukkuehan kasvoi pikkuhiljaa satapäiseksi. Uutta tulokasta kuitenkin juhlittiin melko railakkaasti ja kannuja kallistellen. No, kyllähän veljeksetkin mässäilivät Viertolan härillä ja tekivät tuttavuutta myös viinaksien kanssa:

 ”Rupesivat nyt veljekset huvittelemaan itseänsä, naukkien päivät aamusta iltaan, ja heidän aikansa meni kuin virran juoksu. Ja kahden, kolmen päivän päästä jo kaikui heidän korvissaan lakkaamaton, humiseva soitto, kuin kaukaisen pasuunan ääni, ja iloisesti pyöri maailma ympäri heidän silmissänsä. Paitasillaan oljentelivat he pirtissä, josta alati kuului hirveä meteli ja loilotus, milloin taasen painimisen jytinä, milloin tappeluksenkin rähinä ja jyske.”

 Voidaankin sanoa, että molempien ryhmien elämäntapana oli ”eräjormailu”. Veljekset eivät tosin olleet henkipattoja, mutta hekin pakenivat yhteiskuntaa Impivaaraansa. Sekä Sherwoodin metsä että Impivaara kuvataan romanttisina ja idyllisinä turvapaikkoina, jotka antoivat pojilleen suojan. Tämä on yleiskuva, mutta veljeksille luonto näytti hallaöineen myös ankaramman puolensa. Elämä  luonnonhelmassa oli kuitenkin tervettä ja rehtiä ja Robin Hoodkin olisi voinut huudahtaa: ”Metsän poika tahdon olla…”

Finnemoren romaani ilmestyi viisisenkymmentä vuotta Kiven kuoleman jälkeen, mutta tarina Robin Hoodista saattoi olla Kivelle tuttu. Finnemore kirjoittaa johdannossaan:

”Englannin kirjallisuus on täynnä viittauksia Sherwoodin metsän Robin Hoodiin ja hänen iloisiin tovereihinsa. Shakespeare sanoo näytelmässään »Miten haluatte» maasta karkotetusta herttuasta: »Hänen mainitaan jo olevan Ardenin metsässä ja monen iloisen miehen hänen seurassaan; ja he elävät siellä E n g l a n n i n  v a n h a n  R o b i n  H o o d i n  tavoin… ja kuluttavat aikaansa huolettomasti, kuten tehtiin vanhaan hyvään aikaan.»”

 Aleksis Kiven tiedetään lukeneen paljon ja myös  Shakespearea (1564–1616), joten Robin Hoodin olettaisi ainakin sitä kautta tulleen hänelle tutuksi. Vaikka tarinat ovat juoneltaan hyvinkin erilaiset, Sherwoodin metsät ja Impivaara muistuttavat toisiaan.

Kuten lainauksistani näkee, Tervaskannon suomennoksen kerronnalliset jaksot eivät muistuta Kiven käyttämää kieltä – mikä olisikin silmiinpistävää eikä mitenkään perusteltua pojille tarkoitetussa seikkailuromaanissa. Replikoinnissa sen sijaan näen samankaltaisuuksia: Tervaskanto ikään kuin mukailee veljesten sanailua. Mielimpä tästä kertoella jokusen esimerkin.

2.  ”…luullakseni olen purossa mitä herttaisimmin…”

 Pikku-Johnin liittyminen Robin Hoodin joukkoihin tapahtui, kuten monen muunkin värvääminen, kaksintaistelun kautta. Miehet kohtasivat sillalla ja kumpikaan ei suostunut väistymään.

 ”»Mitä?» kiljui Robin. »Rupeatko haastamaan riitaa, niinkö? Tahdotko nähdä oikein nottinghamilaisen näytelmän, hyvä herra, olepa miten iso hyvänsä.»”

 Kun sitten Robin oli suistettu puroon ja Pikku-John kyseli iloisesti nauraen »missä sinä nyt olet»:

 »Totta vie!» vastasi Robin Hood syljeksien ja puhaltaen, sillä hän oli niellyt aika annoksen kylmää vettä, »luullakseni olen purossa mitä herttaisimmin, ja sinä olet voittanut taistelun. Mutta avoimesti tunnustan, että olet kelpo mies ja olet rehellisesti voittanut.»”

 Myös Arthur-a Bland päätyi henkipattoihin kaksintaistelun kautta:

 ”Vihdoin nämä molemmat verrattomat kilpailijat herkesivät taistelemasta pelkästä uupumuksesta ja kumpikin nojasi huohottaen sauvaansa hien valuessa virtoinaan pitkin kasvoja.

    »Hillitse kätesi, kelpo mies», sanoi Robin. »Jätämme tämän riidan sikseen. Me vain turhaan pieksisimme toisiamme. Minä annan sinulle oikeuden kulkea Sherwoodin metsässä.»

      »Paljon kiitoksia tyhjästä», nauraa hihitti Arthur-a Bland. »Jos olen saavuttanut sen oikeuden saan siitä kiittää sauvaani enkä sinua.»”

 Erään viekkaan kerjäläisen kohdalla henkipatot tulivat pahemman kerran petkutetuiksi, vaikka alku näyttikin lupaavalta:

”»Asteleepa tuo ukkeli totisesti jykevin askelin», arveli Robin, »ja kädessä hänellä on jämeä, raskas ryhmysauva. Olen kuullut, että tuontapaiset vahvat roikaleet usein kokoavat arvokkaita esineitä ja että likainen pussi usein sisältää keventämisen arvoisen kuorman. Käydäänpäs hieman juttusille.»”

 Lopuksi Laurin ehdotus, jossa kiteytyy sekä Impivaaran että Sherwoodin metsän luonnonmukainen elämänmeno:

”Tehkäämme niinkuin sanon ja muuttakaamme hevosinemme, koirinemme ja pyssyinemme juurelle jyrkän Impivaaran vuoren. Sinne rakentakaamme itsellemme iloinen pirtti iloiselle päivänkaltevalle aholle, ja siellä, pyydellen salojen otuksia, elämme rauhassa kaukana maailman menosta ja kiukkuisista ihmisistä.”

Lähteet

 Finnemore, John (1954) Robin Hood ja hänen iloiset toverinsa. Neljäs painos. Suom. Jussi Tervaskanto. WSOY: Porvoo.

Kivi, Aleksis (1984) ”Seitsemän veljestä” teoksessa Teokset, nide 2. Suuri Suomalainen Kirjakerho: Keuruu.

Artikkelikuvassa Robin Hood ja Pikku-John ottelevat. Louis Rhead in kuvitusta vuodelta 1912. Kuva: Wikipedia.