Syysimpressioita

”Suru, murhe, voi olla elämälle välttämätön voima”
(Kirsti Simonsuuri: Pohjoinen yökirja, Syksy)

Mirkka Rekolan (1931–2014) teoksen nimi Syksy muuttaa linnut (1961) avautuu moniaalle. Se voidaan lukea ellips(e)inä. On syksy, linnut muuttavat. Voi sen ymmärtää yhtenäkin lauseena, jolloin syksy on subjekti. Syys saa linnut muuttamaan. Mutta muuttaa-verbillä on myös merkitys ’vaihtaa’.  Niin lukien syksy vaihtaa linnut toisiksi. Tilalle tulevat uudet, pohjoisessa syntyneet ja etelän maille ensimmäistä kertaa rientäneet. Julmimmillaan syksy muuttaa linnut elävistä olennoista metsästäjän toimesta pataan pantaviksi ja lopulta herkkuaterioiksi.

Anna-Maija Ylimaulan romaanissa Jumalista julmin (1994) kertoja siteeraa erästä italiaksi kääntämääni Kirsti Simonsuuren (1945–2019) kokoelman Murattikaide (1980) runoa  ja arvelee käännöstäni hieman kömpelöksi. Turun yliopiston Settentrione-vuosikirjassa 1993 ilmestyi pari muutakin italiantamaani runoa Simonsuuren esikoiskokoelmasta. Runossa ”Sade” puhuja pyytää:

Poimi minun kukkani
talvi on tulossa

Kukan poimimispyyntö on suosittu aihelma Italian renessanssirunoudessa.
Kuihtuvan kesän muuttumista syksyksi käytti myös Tove Jansson (1914–2001) rakkausrunossaan ”Höstvisa”, joka elää erityisesti Erna Tauron (1916–1993) säveltämänä ja monen laulajan levyttämänä:

Skynda dig älskade
skynda att älska
dagarna mörkna minut för minut.

Lopputulemana on, että pian on kukkiva kesä lopussa. ”Snart är den blommande sommarn slut.”

Syksy on hieman satiirinen vuodenaika.  Näin päättelee W. H. Audenin (1907 – 1973) ajatuksia soveltaen Kirsti Simonsuuri proosateoksessaan Pohjoinen yökirja (1981), joka on sekoitus matkakirjaa ja romaania, esseetä ja runoa, eepostakin. ”Kesä loppuu aivan liian lyhyeen”, arvelee yökirjan kertoja ja huomaa kesän olevan pohjoisen asukkaalle tietty ideaali.

Kokoelma Murattikaide jakaantuu sarjoihin: Englantilaiseen, Italialaiseen, Kreikkalaiseen ym. Muratti on klassinen ja arkkityyppinen taiteen ja kuoleman symboli. Murattikaiteen Ranskalaisessa sarjassa on runo ”Chaque femme laquelle on…”   Kokoelma ilmestyi Simonsuuren toimiessa Oulun yliopistossa kirjallisuuden apulaisprofessorina. Olin hakemassa opintokirjaan merkintää eräästä suorittamastani tentistä. Simonsuuren vastaanotolla oli tullut tavaksi lörpötellä muutakin kuin opintoasioita. Kun otin esille mainitun runon opettajan juuri ilmestyneestä kokoelmasta, hän kysyi, tiedänkö kuinka tuo sitaatti jatkuu.

En todellakaan tiennyt ja sanoin sen rehellisesti. Kirsti vastasi kysymykseensä itse: ”laquelle on couche on n’écrit pas”. Muistan leveän hymyni ja hämmästyneen huudahdukseni: ”Aaaa…” Simonsuuri jatkoi kuulleensa, että se olisi sen ja sen kirjailijan tekstiä, vaikka viittaakin runossaan Victor Hugo’hon. Ajatus on siis, että todeksi tullut rakkaus ei kirjoita rakkauslyriikkaa, ja se tulee Simonsuuren runossakin eksplikoidusti esiin.

Romaani jota ei kirjoitettu
on rakkaus josta tuli tosi
(Victor Hugon miete fiktion luonteesta)
ja hellä syleily
on sata tyhjää sivua.

Artikkelikuva: Christopher Hollis, Public domain, via Wikimedia Commons.