Areiopagi järjesti seminaarin Tieteen auktoriteetti ja tiedeskeptisyys (19.1.2022). Jäin hämmennyksiin esityksestä, joissa käsiteltiin asiantuntijatiedon ja auktoriteetti-position ongelmia, evidenssin, ristiriitaisen evidenssin tilanteita jne. Englannin kieli vaikeutti tosin ymmärtämistä. Pre-emptive ja predatory-termit tässä yhteydessä käytettyinä eivät täysin auenneet. Mieleni olisi tehnyt huomauttaa tunnetusta havaintotiedon käsittelyä koskevasta teoriasta, joka on nykyajan tieteessä kovasti esillä. Rautalankamallina viittaan ns. bayesilaiseen näkökulmaan havaintojen ja todennäköisyyksien tulkinnassa. Thomas Bayes (1701–1761) oli englantilainen pappi, joka pohti tieteen, havaintotiedon ja evidenssin olemusta ja tuli muotoilleeksi kuuluisan tilastomatematiikan päättelytavan, hänen nimeään kantavan kaavan, jonka merkitys on ollut käänteentekevä.
Bayesilainen näkökanta korostaa ennakko-olettamien muodostaman kehyksen roolia päättelyssä ja evidenssin kalkyloinnissa. Todennäköisyyden oppikirjoista löytyy hauskoja esimerkkejä, miten yllättäviä ja jopa intuition vastaisia tuloksia syntyy päättelyissä, joissa on mukana ”a priori ennakko-olettamat + havainnot/evidenssi + johtopäätökset”, mikäli ennakko-olettamien kehys unohdetaan tai biasoidaan tarkoitushakuisesti. Syntyi tunne, että tämä tärkeä näkökanta ei saanut roolia mainitussa Areiopagin keskustelussa.
Otan esimerkin. Rationaalisen kristillisen apologian keskusteluissa tuntuu joskus olevan taustalla ennakoiva antiliberaali-suodin. Maltillisen tasapainoisen mielen asemesta ollaan varuillaan konservatiivisen uskonnollisuuden puolustusasennossa. Näin viritetään apriorinen ennakko-asetelma, jossa torjutaan ajattelemasta Raamattua historiatieteen kohteena luonnollisena kirjoituskokoelmana ja Jeesus Nasaretilaista ihmisenä ja historian hahmona. Lausumattomaan lähtöoletukseen ja ajatuskehikkoon näyttäisi kuuluvan myös uskonnon aksiomaattinen sisältö Nikean propositiokaavion mukaan ja näkemys tietystä Raamatun tutkimuksen koulukunnasta epäilyttävänä häirikkönä.
Uskonnon tutkimuksen arvovalta kasvaisi ja tiedeskeptisyys vaimenisi, jos tutkimuksen ilmapiiri olisi avoin, kunnioittaisi useita näkökulmia ja välttäisi ennakolta asetettavia ehtoja, suotavia tai sallittuja ajatuksia ja päätelmiä sääteleviä kaidepuita. Sekä konservatiivisen että historiallis-kriittisen raamattututkimuksen argumentit ja löydökset tulisivat olla avoimesti näkyvillä.
Jeesus ja Sokrates
Seminaarin ensimmäinen esitelmä nosti esiin kysymyksen Jeesuksen historiallisuudesta. Aika ajoin on esitetty epäilyjä ja väitteitä, joiden mukaan Jeesus olisi Sokrateen kaltainen historian myyttinen hahmo. Oli kiinnostavaa kuulla tämän spekulaation heppoisista taustoista mutta kysyin mielessäni, oliko tämän esimerkin tarkoitus olla punnuksena Jeesusta ja Raamattua koskevan konservatiivisen eksegeesin puolesta historiallis-kriittistä tutkimusta vastaan. Perään siis puolueettomuutta ja tasapainoista evidenssin punnintaa ilman ”a priori” ennakko-suodinta.
Esityksessä mainittiin Egyptin muinaisuudesta nouseva Horus-taru ja joidenkin tahojen esittämät valoa kaihtavat spekulaatiot, joissa nähdään yhdenmukaisuutta Horus-myytin ja Jeesuksen välillä. Tämä ilmeinen fake-tapaus oli kiinnostava tiedon muru, mutta jään kysymään, onko tämän todistelun jälkeen silti mahdollista, että joitakin aineksia Egyptin ja Mesopotamian historiallisten myyttisten kertomuksien hahmoista ja tapahtumista olisi kulkeutunut juutalaisuuden ja kristinuskon teksteihin, myös Jeesuksesta kerrottuihin tapahtumiin.
Tieteen hapertuvat reunat
Seminaarin painavaa antia oli pohdinta tiedeskeptisyydestä. Tieteen auktoriteettiin ja ihailuun tulisi suhtautua samanlaisella kriittisyydellä kuin etukäteen väritettyyn uskonnollisten väitteiden paradigmaan. Tervettä tiedeskeptisyyttä on mm. huomata, miten hämmästyttäviä aukkoja on uusimman luonnontieteen tuloksissa. Edessä on ehkä vuosisatojen työ valtaisien ongelmien parissa ja mahdollista on, että olennaiset kysymykset eivät ratkea ihmisen kognitiivisen kalkyylin piirissä koskaan.
Mainitsen ikään kuin ajanvietteeksi muutamia seikkoja ilmaan heitellen. Materiaa, energiaa ja hienorakenteita koskevat teoriat ovat niin menestyksellisiä ja tarkkoja, että mittauksien epätarkkuuden rajat ovat 10-15 desimaalin tuolla puolen. Luonnontieteen tuloksien menestys on kiistatonta ja pökerryttävää. Tieteen uudet löydökset sisältävät kiehtovia kysymyksiä mustista aukoista galaksien pyörimiseen, myoni-hiukkasen outoihin värähtelyihin, gravitaatioaaltoihin ja entropian mysteereihin. Kosmologiassa hämmästellään maailmankaikkeuden laajenemista sekä kateissa olevaa ainetta ja energiaa. Eräiden spekulaatioiden mukaan selittämättömän pimeän aineen osuus kaikesta maailmakaikkeuden massasta on 85 prosenttia. Pimeä energia on yhtä mystinen ja on arveltu, että noin 70 prosenttia maailman massa-energiasta edustaa pimeää energiaa, ts. on kirjanpidosta kateissa. Itse gravitaatio on yksi maailmankaikkeuden suurista mysteereistä. Ei-tiedetyn haaste on huikea ja kenties loputon.
Nojatuolifilosofina heitän kehiin muutaman lisähaasteen. Maailmankaikkeuden koon lisäksi myös äärimmäisen pienet etäisyydet ja aikavälit muodostavat mustan kolon. On olemassa raja, ns. Planck-distance, jota pienemmässä skaalassa tunnettu fysiikka ei toimi. Metreinä ajattele desimaalipilkun jälkeen 35 nollaa. Vastaavasti on lyhin aikaväli, Planck-time, jonka alapuolella ajan käsite sumeutuu. Tämä luku on sekunteina luokkaa 10 potenssiin -45. Materian kuvailua koskevan standardimallin mukaan maailmankaikkeus koostuu hitusista (alkeishiukkaset, kvarkit, leptonit, bosonit). Heitän kysymyksen, missä ajan rahtusessa tämä ääretön taidokas filigraani hienorakenne on syntynyt? Oliko se jo ituna olemassa ensimmäisen Planck-aikapykälän kohdalla?
Tietämisen horisontti
Yllä sanotulla haluan korostaa tieteen ja tietämisen pohjatonta syvyyttä, mysteerin kerroksia toisensa alla. Kaiken tämän ajatteleminen, päättely, kalkyyli tapahtuu pääkoppamme kognitiivisen masiinan, käsitteistön, mielikuvituksen, kielessä muotoaan hakevien ilmaisujen, loogisen analyysin rattaissa. Maailman hahmotuksemme nojaa peruskäsitteisiin aika, etäisyys, kolmen dimension tila, suunnat ja suuntien väliset kulmat, sijainnin ja ajan koordinaatit. Tämä standardi 4D-maailmanmalli on se kalkyylin ja päättelyn kehys, jossa olemme pakotetut toimimaan meihin asetetun logiikan mukaan. Tajunta ja tietoisuus on tieteelle mysteeri, myös looginen pähkinä, joka on ehkä sukua kuuluisalle Russellin paradoksille.
Kaikki tämä ei horjuta tieteen käytännöllisiä toimivia aikaansaannoksia piiruakaan, kunnioitus luonnontieteen ja laskennan tuloksiin on syytä säilyttää korkealla. Yliluonnollisten vaihtoehtoviisauksien ja esoteeristen gurujen opeilla on viihdearvoa mutta tuskin muuta annettavaa. Kristalliterapiat, salaiset värähtelyt, enkeliteoriat ovat astrologista ajanvietettä. Sen sijaan ehdolle tarjoutuu tärkeä nöyryyden kutsu, episteeminen rehellisyys, jonka tulisi ulottua kaikkien teorioiden keskeneräisyyden lisäksi jopa ihmisen tietokyvyn fundamentaaliseen rajoitukseen. Olemme tietämisen reunan, kolmannen horisontin edessä.
Artikkelikuvassa Thomas Bayes.
