Trumpin ja Putinin taantumus sekä kysymys apinoiden teologiasta?

Kuuntelin Yhdysvaltain 47. presidentin virkaanastujaispuhetta.

Kiinnostavaa siinä oli se, että siinä nostettiin nostalgisesti esille Amerikan kultainen aika, the Gilded Age. Mielikuvat liittyivätkin lähinnä siihen kehitykseen, joka Yhdysvalloissa vallitsi 1860–70-luvuilla.

Oli kuin elettäisiin sisällis- ja intiaanisotien todellisuudessa. Kermaksi päälle oli laitettu Martin Luther Kingin unelma ja siihen liitettiin Panaman kanavan haltuunotto oikein sujuvasti.

Jälkitilaisuuksissa kuultiin uskonnollisten yhteisöjen edustajien puheita, joista yksi oli erityisen hurmoksellinen. Sitä kai pidetään retoriikan taidon esimerkkinä, vaikka pohjoismaiselle kuulijalle syntyykin lähinnä ns. myötähäpeä.

Puheesta saa käsityksen, että maailma on taantunut noin 150 vuotta.

Samanlainen kehitys vallitsee Venäjällä. Putinin mielilukemistoa on keisarin hovihistorioitsijan, Nikolai Karamzinin 12-osainen Venäjän valtakunnan historia. Siitähän sitten löytyy erilaisia nykytutkimuksen kiistämiä legendoja esimerkiksi Kiovan Rusista.

Näiden suurten johtajien maailmassa eletään aikakautta, jossa ensimmäistä ja toista maailmansotaa ei ole käyty. Kun on esitetty ajatuksia siitä, onko kolmas maailmansota syttymässä, herää tunne, että maailman mahtimiesten ajatuksissa ei edes kahta ensimmäistä ole käyty.

Paluu 1800-luvulle

Mitä voisi ajatella siitä, että maailman johtajien aatteet ovat noin 200 vuotta ajastamme jäljessä?

Ehkä voisi ajatella, että 1900-luvun kriisien tragedia liittyy siihen, että aikaisemmin syntyneitä kysymyksiä ei ole onnistuneesti ratkaistu.

Lisäksi herää kysymys edistyksestä, josta oli paljon parranpärinää 1800-luvun loppupuolelta alkaen länsimaisessa keskustelussa.

Kiinnostava esimerkki on Georg Henrik von Wrightin puheenvuorot. Hän luonnosteli teorian ”edistyksen myytistä”. Se liittyi eräänlaiseen pyörän keksimiseen uudelleen.

Kun myöhäiskeskiajalla oli keksitty monet uudet teoriat, keskiaika kuvattiin sittemmässä historiankirjoituksessa sivistymättömäksi, ja monet tuolloiset keksinnöt korvattiin niiden sisältöjä vastaavina uusina keksintöinä.

Hyvä esimerkki on von Wrightin oma deonttinen logiikka, velvollisuuden, luvallisen ja kielletyn käsitteellinen analyysi, joka johti hänet Wittgensteinin seuraajaksi Cambridgessä. Myöhempi tutkimus on osoittanut, että teoria on muutettavat muuttaen samansuuntainen kuin 1300-luvulla eläneen Roger Rocetuksen analyysi samasta aihepiiristä. Missä edistys, kuten von Wright itsekin kysyi.

1800-luvun kulttuuripiirissä syntyi von Wrightin edistyksen myytiksi kutsuma aatevirtaus, joka pyrki poistamaan aikaisemman kulttuurikehityksen alkeellisiksi kokemat muodot.

Darwinin teoria oli yhtäältä hämmentävä. Eiväthän viktoriaanisen elämänmuodon edustajat voineet periytyä apinoista. Mutta toisaalta siihen liittyi uskomus ihmisestä evoluution joulukuusenkoristeena!

Mutta samalla Darwin, pappiskoululainen ja William Paleyn teosta Theology of Nature opiskellut, Galapagos-saarten tutkija oli kovinkin tietoinen Tuomas Kempiläisen teoriasta, jossa hurskas kylpee kyynelissään adaptoituessaan hyvän kehityksen suuntaisesti.  Syntyi usko, että kehitys kulkee hyvään suuntaan.

Entä jos onkin niin, että kehitys ei ole teleologista, hyvään päämäärään suuntautuvaa, kuten useat Darwinin teorian kehittäjät esittävät, kuten vaikkapa Stephen Jay Gould, jonka teorian mukaisesti evoluutio ei ole teleologinen eli päämääräsuuntautunut vaan pikemminkin kontingentti eli sattumanvarainen siten, että jos se voitaisiin kerätä takaisin alkupäähänsä, ei olisi minkäänlaista rationaalista ennustetta, että se kulkeutuu sinne, minne nykyisin.

Entä jos onkin niin, että evoluutio keräytyy taaksepäin? Ihminen taantuu, hän alkaa sylkeä ja purra. Sekä Trump että Putin tuntuisivat olevan esimerkkejä tällaisesta taantumisesta.

Jo von Wright huomautti tästä. Esseessään Goethen tammi hän kuvasi eurooppalaisen humanismin symbolipuuta, joka sijaitsi tämän Weimarin tasavallan ministerin ja Humboldt-yliopiston eli eurooppalaisen sivistysyliopiston malliesimerkin keskeisen edustajan lempimailla Buchenwaldissa. Toisen maailmansodan aikana puusta tuli kidutuspuu krematorion edessä. Kuten nykyinen kävijä saattaa havaita, siitä on jäljellä poltettu karahka keskellä leiriä, jonka rakennukset on pääosin hävitetty ja jonne Neuvostoliitto järjesti vapautuksensa jälkeen vastaavalaisen tuhoamiskeskuksen moniksi vuosiksi.

Apinoiden planeetta

Kuten tunnettua, ihmisen ja simpanssin mitokondrion DNA on noin 98-prosenttisesti sama. Heimo hominidae eli isot ihmisapinat muodostuu nykyisessä luokituksessa kädellisten lahkoon kuuluvasta nisäkäsheimosta, johon kuuluvat ihmiset, simpanssit, orangit ja gorillat. Ihminen on lähempänä simpanssia kuin simpanssi orankia.

Elämme näin biologisesta näkökulmasta apinoiden planeetalla.

Asiaan suhteutuu kaksi näkökulmaa.

Stalinista kerrotaan, että hän tahtoi risteyttää ihmisen ja gorillan soturiksi. Kun katson vaikkapa Venäjän ulkoministeri Lavrovin kasvoja tiedotusvälinen välittämässä kuvassa, mielessäni herää tunne, että ehkä Stalin onnistui.

Mutta samalla ajattelen ihmiskunnan pelastusta. Eläintarhassa suhtaudumme apinoihin myötämielisesti ja hellämielin. Jos ajattelisimme toisiamme apinoina, olisiko tässä inhimillisen kulttuurin paremman tulevaisuuden alku?

Ehkä tällaisen lähtökohdan perusteella voisimme alkaa etsiä älyllistä elämää maapallolta, toisin kuin Trump ja Elon Musk, jotka kertovat etsivänsä sitä Marsista.

Olisiko aika jatkaa Darwinin alulle saattamaa kysymystä ja laatia tieteellinen tutkimus aiheesta apinoiden teologia?

Kiinnostavia asioita ovat tällöin esimerkiksi se, kuka kysyi ensimmäisen kysymyksen. Joseph Jordania on tutkimuksessaan Who Asked the First Question esittänyt, että kysymyslauseiden esittäminen on syntynyt jossakin Afrikassa satojatuhansia vuosia sitten laulamisen yhteydessä ja että muilla eläimillä kuin ihmisellä ei ollut tähän taitoa.

Tutkimusten mukaisesti eläimet kuitenkin vähintääkin taitavat antaa vastauksia kysymyksiin. Ihmisapinat oppivat viittomakieltä. Kun gorillalta kysyttiin viittomakielellä, miten hän suhtautuu puolisonsa kuolemaan, hän viittoi olevansa surullinen.

Musiikin historiassaan puolestaan Howard Goodall esittää, että kuvataidetta varhaisempi musiikki muodostui luolissa siten, että ne oli muodostettu laulamalla palvontaan osallistumisen mahdollistaen. Pyhiin paikkoihin löysi, mikäli kuuli niistä kantautuvan laulun.

Tällaiset ”eläimelliset” ja lajimme varhaiset viestinnät herättävät kysymyksen siitä, olisiko niistä vastareaktio Trumpin ja Putinin taantumukselle vain 1800-luvulle ja olisiko vielä varhaisemmista elämysmaailmoista parempi inhimillisen elämän jatkuvuuden tae.

Kirjallisuutta

Goodall, Howard, The Story of Music, London 2013.

Gould, Stephen Jay, Ihmeellinen elämä: Burgessin esiintymä ja historian kulku, Helsinki 1991.

Hallamaa, Olli, Science in Theology; Studies in the Interaction Between Late Medieval Natural Philosophy, Logic, and Theology, Helsinki 2002.

Wright, Georg Henrik von, Humanismi elämänasenteena, Helsinki 1983.

Artikkelissa kansikuva Apinoiden planeetta -sarjakuvalehdestä.