Uusimmassa teologian opiskelijoiden Kyyhkynen-lehdessä sen päätoimittaja Viljami Haavisto, joka on katolilainen, kirjoittaa saamastaan tylystä palautteesta, joka liittyy nimenomaan hänen katolisuuteensa. Palautteen antajat ovat ihmetelleet, kuinka hän voi katolilaisena toimia päätoimittajana ”luterilaisessa lehdessä”. Häntä on kehotettu pitäytymään omissa uskonnollisissa piireissään ja olemaan riehumatta ”meidän maillamme”. Paavi on näiden viestittelijöiden mielestä tietenkin antikristus ja koko katolinen kirkko saatanasta. Huolestuneet tahot ovat lisäksi ilmaiseet pelkonsa, että katolilaiset ovat kaappaamassa koko teologisen tiedekunnan.
Ei ole yllätys, että tällaisia mielipiteitä Suomessa esiintyy. Antikatolisuuden perintö on niin vahva, että se ei ole voinut kokonaan kadota, vaikka se on kyllä lientynyt 1960-luvulta lähtien. Ei ole yllättävää sekään, jos joidenkin teologian opiskelijoiden piiristä löytyy tällaisia näkemyksiä. Konservatiivisiin luterilaisiin näkemyksiin on tavannut liittyä syvä epäluulo muita kirkkokuntia ja uskontoja kohtaan. Ekumenia? – Ei kiitos, emme halua paavin johtamaa maailmankirkkoa, joka pakottaa kaikki kristityt uskomaan katoliset heresiat tosiksi. Varsinkin viidesläisyden piirissä tällaiset fantasiat (tai painajaiset) ovat olleet kuranttia tavaraa.
Tämä on yksi näkökulma katolisen kirkon julkiseen kuvaan tai mielikuviin, joita ihmisillä siitä on. Joillakin tahoilla se nähdään perkeleellisenä juonittelijana, joka ilman mitään häpyä pyrkii vaikkapa kaappaamaan teologisen tiedekunnan ja turmelemaan koko luterilaisen Suomen. Kuka tahansa järkevä ihminen ymmärtää, että tällaiset syytökset ovat tyypillisiä salaliittoajattelun tuotteita eikä niitä pidä ottaa vakavasti. Mutta kun ne osuvat omalle kohdalle, ne tietenkin ensi alkuun masentavat. Koko Kyyhkysen toimituskunta on hienolla tavalla antanut tukensa päätoimittaja Haavistolle, joka toivottavasti saa vastaisuudessa jatkaa työtään ilman tyhjäpäisiä protesteja.
Epäluulo katolista kirkkoa kohtaan teologipiireissä on vanha tuttu juttu. Hyvä historiallinen esimerkki siitä on professori Aarre Lauhan kirjoittama juttu Kyyhkysessä vuonna 1959. Lauha toimi tuolloin myös Kotimaa-lehden päätoimittajana. Vatikaanin II konsiilin koolle kutsuminen antoi tuolloin Lauhalle tilaisuuden kiinnittää huomiota ”katolisen propagandan” pahaenteiseltä tuntuneeseen lisääntymiseen Suomessa. Se oli ilmentynyt muun muassa dominikaanien näkyvänä läsnäolona Helsingin kaduilla. Lauha ei sentään uskonut, että ”Rooma” elättelisi kuvitelmia Suomen kansan nopeasta siirtymisestä paavin alaisuuteen. Sen sijaan hän totesi, että ”Roomalla on aikaa”. Hänen nähdäkseen paavin tavoitteena oli vähitellen häivyttää suomalaisten mielestä vanhat epäluulot katolisuutta kohtaan. Tulevat sukupolvet voisivat sitten tehdä ”Ultima Thulesta” jälleen Rooman kirkkoprovinssin.
Antikatolista propagandaa 1800-luvulta.
Lauhan esittämät näkemykset eivät olleet erityisen poikkeuksellisia tuon ajan suomalaisten kirkonmiesten keskuudessa. Piispakunnassa huolestuttiin katolisen kirkon etenemisestä jopa niin paljon, että piispainkokous teetti 1950-luvun lopussa salaisen selvityksen katolisten käännynnäisten määrästä. Huoli osoittautui aivan ylimitoitetuksi, ja valmistuneesta raportista oli vaikeaa löytää todellisia syitä hätääntymiseen. Tutkimuksesta on Antti Laine kirjoittanut artikkelin Teologisessa Aikakauskirjassa vuonna 2009.
Väitetty osallisuus mitä synkimpiin salaliittoihin on yksi juonne, joka aina välillä sävyttää katolisen kirkon julkista kuvaa. Dan Brown onnistui romaanillaan Da Vinci -koodi luomaan suureen yleisöön tehokkaasti vetoavan salaliittokudelman ja tekemään siinä sivussa konnan rooliin asetetusta katolisesta Opus Dei -järjestöstä maailmankuulun. Kirjan ja siitä tehdyn elokuvan suosiota ei haitannut, vaikka kaikki faktat eivät olleetkaan kohdallaan. Opus Dei oli aluksi pahoillaan siitä, millaiseksi Brown sen kirjassaan kuvasi, mutta on ehkä loppujen lopuksi onnistunut hyötymään kirjan tuomasta julkisuudesta.
Stimulus
Artikkelikuva löytyy asiasana-artikkelin Papaphobia yhteydestä.
