Sen jälkeen, kun Venäjä helmikuussa 2022 aloitti laajan hyökkäyksensä Ukrainassa ovat monet varmasti tulleet tietoisiksi Venäjän ortodoksisen kirkon johtajan patriarkka Kirillin sotaisasta retoriikasta. Selostin tätä aihetta Vartija-lehden artikkelissa Kirillin sotaisa mieli ja kieli[1] .
Huomattavasti vähäisemmälle huomiolle ovat jääneet Ukrainan ortodoksisten kirkkojen kannanotot ja sodasta seuranneet tapahtumat. Käsittelen niitä tässä kirjoituksessa, jonka taustana on Vartija-lehden ja Töölön seurakunnan 15.2.2023 järjestämässä Ukraina, Venäjä ja kristillisyys -paneelikeskustelussa pitämäni alustus.[2]
Tarkasteluni kohteina ovat Ukrainan ortodoksinen kirkko (jatkossa UOK tai autonominen kirkko) ja vuoden 2018 autokefaliahankkeen aikana muodostettu Ortodoksinen kirkko Ukrainassa (jatkossa OKU tai autokefaalinen kirkko). Ne molemmat ovat kanonisesti tunnustettuja ortodoksisia kirkkoja – vaikkakaan ne eivät tunnusta toisiaan. Tietynlaista päällekkäisyyttä kuvaa se, että molempien kirkkojen johtajia kutsutaan Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitoiksi.
Ukrainan autonomiseen kirkkoon (UOK) on yleisesti viitattu lisäämällä sen nimen tai nimilyhenteen perään tunniste ”Moskovan patriarkaatti (MP)”. Kirkko itse ei tällaista lisänimeä ole halunnut kantaa, vaikka se on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ollut edelleen osa Venäjän ortodoksista kirkkoa. Monet ukrainalaiset ovat erityisesti vuoden 2014 tapahtumien jälkeen pitäneet UOK:a leimallisesti Venäjä-mielisenä organisaationa, jonka toiminta on vaaraksi Ukrainan valtiollisuudelle. UOK on kiistänyt tällaiset väitteet.
UOK:n itseymmärryksen kannalta Venäjän hyökkäyssodan alku oli merkittävä käännekohta. Kirkon johtaja, metropoliitta Onufri esiintyi hyökkäyksen alussa surullisena mutta päättäväisenä ja totesi: ”On tapahtunut katastrofi. Valitettavasti Venäjä on aloittanut sotatoimet Ukrainaa vastaan. [– –] Tällaiselle sodalle ei ole mitään oikeutusta Jumalalta eikä ihmisiltä”. Hän kehotti ukrainalaisia puolustamaan maansa itsemääräämisoikeutta ja koskemattomuutta.
Venäjän hyökkäys johti UOK:ssa siihen, että useissa sen seurakunnissa papisto lakkasi jumalanpalveluksissa muistelemasta, eli kantamasta lojaliteettia osoittavia esirukouksia patriarkka Kirillin puolesta. Tämä on ortodoksisessa maailmassa jo melkoisen väkevä kannanotto.
Ukrainan autokefaalisen kirkon (OKU), johtajan metropoliitta Epifanioksen isänmaallinen ja puolustustaistelulle tukensa antanut lausunto oli tuskin kenellekään yllätys. OKU:n jumalanpalveluksissa luetaan nykyisin erityisiä rukouksia isänmaan puolesta. Niissä pyydetään suojelusta maata puolustaville sotilaille sekä vihollisten katoamista ”niin kuin savu hajoaa” (Ps. 68). Ukrainalaisten rukousten sävy on täysin erilainen kuin se mauton paatos, jolla Venäjän ortodoksinen kirkko yhdessä valtiojohdon kanssa julistaa. Ehkä ukrainalaiset ortodoksit ovat säilyttäneet aidommin ja kypsemmin Dneprin kasteen vaikutuksen.
Kirkon (OKU) johto pitää näkyvästi yhteyttä valtion ja asevoimien johtoon, mikä näkyy muun muassa sen verkkosivuilla.[3]
Osana kolminkertaista ekteniaa[4] luettava rukous
Rukoilemme Herraa, Jumalaamme, kuulemaan meidän syntisten rukousäänet ja suojelemaan koko Ukrainan kansaa hädän hetkellä ja armahtamaan palvelijoitaan, sotilaita ja varjelemaan heidät kuolettavilta haavoilta sekä kaikilta mielen ja ruumiin sairauksilta, suojelemaan heitä kaikelta murheelta, onnettomuudelta, vihalta, epäonnelta ja antamaan heidän palata terveinä ja onnellisina, oi laupias Herra kuule ja armahda.[5]
Ukrainan autonomisen kirkon (UOK) kriisi
Sota on johtanut Ukrainan autonomisen ortodoksisen kirkon (UOK) kriisitilanteeseen. Sen kirkolliskokous päätti toukokuussa 2022 irrottautua Venäjän ortodoksisesta kirkosta. Päätöksen toimeenpano on kuitenkin jäänyt puolinaiseksi ja sen takia UOK:n nykyinen kanoninen asema on epäselvä.
Tilanteeseen pettyneet UOK:n papisto ja maallikot lähettivät 13.1.2023 kirkkonsa synodille tiukkasävyisen kirjeen. Siinä yli tuhat allekirjoittajaa (joukossa ei yhtään piispaa) tiedusteli tiukkaan sävyyn, onko heidän kirkkonsa jo itsenäinen vai jonkin muun ortodoksisen paikalliskirkon osa ja onko ero Venäjän ortodoksisesta kirkosta vahvistettu? Lisäksi kirjoittajat kysyivät, tuomitseeko synodi patriarkka Kirillin sotaa tukevat lausunnot ja sen, että Venäjän ortodoksinen kirkko on liittänyt itseensä laittomasti Krimin ja muiden Venäjän miehittämien alueiden UOK:n hiippakuntia.[6]
Moskova toimii tässä tilanteessa kuin parisuhteessa hylätty huonokuuloinen kumppani. Sen näkökulmasta mikään ei ole muuttunut. Kirkkojärjestyksen mukaan UOK on edelleen Venäjän ortodoksisen kirkon yhteydessä, ja metropoliitta Onufri on Moskovan patriarkaatin pyhän synodin ensimmäinen pysyvä jäsen, vaikkei ole sodan alkamisen jälkeen sen kokouksiin osallistunut.[7]
Tällä hetkellä noin kymmenen prosenttia Ukrainan autonomisen kirkon (UOK) seurakunnista on siirtynyt autokefaaliseen kirkkoon (OKU).[8] Siirrokset vahvistavat pitkään jatkunutta trendiä, jossa ukrainalaiskansallinen ortodoksinen kirkko vahvistuu venäläiseksi mielletyn kirkon kustannuksella. Toisaalta 90 % seurakunnista on toistaiseksi jäänyt UOK:n yhteyteen, joka todistaa sen olevan edelleen tärkeä monille ukrainalaisille.
Ukrainan valtiolliset toimijat suhtautuvat Ukrainan autonomiseen kirkkoon (UOK) erittäin epäilevästi. Presidentti Volodymyr Zelenskyi antoi joulukuussa 2022 asetuksen, jonka tavoitteena on estää uskonnollisin perustein tapahtuva yhteiskunnan jakautuminen. Venäjän vaikuttaminen Ukrainan autonomisen kirkon (UOK) kautta pyritään torjumaan tavalla, joka on kansainvälisen oikeuden vakaumuksenvapauden periaatteiden mukainen.[9]
Ukrainan autonomisen kirkon (UOK) toiminnan lisäksi Ukrainan viranomaiset ovat puuttuneet hiljattain myös sen oikeuteen käyttää tärkeimpiä kirkollisia rakennuksia. Esimerkkinä tästä on Kiovan luolaluostari. Ukrainan turvallisuuspalvelu teki luostariin viime marraskuun lopussa etsinnän, jonka tuloksena sieltä ilmoitettiin löytyneen Venäjä-mielistä propagandakirjallisuutta. Ukrainan valtio irtisanoi vuokrasopimukset, jonka perusteella UOK oli pitkään ollut yksinomainen toimija Kiovan luolaluostarin katedraaleissa.
Päätöstä vuokrasopimusten irtisanomisesta korosti se, että Ukrainan autokefaalisen kirkon (OKU) johtaja, metropoliitta Epifanios toimitti yhdessä kuuden piispan kanssa joulupäivän liturgian 7.1.2023 Kiovan luolaluostarin Uspenien kirkossa. Tapahtuma oli näyttävä, lähes voitonjuhla. Sen merkitystä kuvattiin siten, että luostarin alueella toimitettiin ensimmäistä kertaa 300 vuoteen ukrainankielinen jumalanpalvelus. Kansankielisestä palveluksesta tuskin oli kysymys, eiköhän siinä käytetty kirkkoslaavin ukrainalaista varianttia.
Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamassa kireässä tilanteessa kaikkien kirkollisten kiistojen osapuolten retoriikka ja niistä seuraavat tulkinnat ovat erittäin kärjekkäitä. Silti kirkkojen käytännön työ seurakunnissa ja luostareissa on todennäköisesti juuri niin normaalia kuin se sodan olosuhteissa on mahdollista.
Kirkot sodan alla
Seurasin sodan alettua etänä ukrainalaisten ortodoksisten kirkkojen jumalanpalveluksia. Suurimman vaikutuksen minuun tekivät Kiovasta matalalla resoluutiolla striimatut liturgiat, joita autokefaalisen kirkon (OKU) metropoliitta Epifanios toimitti sodan olosuhteissa hyvin pienen seurakunnan kanssa. Toisinaan kirkkokansan joukossa vilahteli yksi tai kaksi maastopukuista sotilasta, jotka olivat saaneet palvelukseensa tauon osallistuakseen ehtoolliseen. Vielä riipaisevampi oli kuva, jossa kerrottiin toimitettavan liturgiaa Harkovan metron maanalaisella asemalla. Valitettavasti katseltavaksi tuli myöhemmin vieläkin järkyttävämpää kuvamateriaalia tuhotuista kirkoista ja venäläisten tekemistä kammottavista sotarikoksista.
Pääosa sodan aikana uskonnollisille yhteisöille aiheutuneista tuhoista on kohdistunut paradoksaalisesti Ukrainan autonomisen kirkon (UOK) pyhäkköihin ja luostareihin, vaikka juuri siihen kohdistuvan vainon lopettamisen on Venäjän valtion ja ortodoksisen kirkon johto maininnut ”sotilaallisen erikoisoperaationsa” tavoitteeksi.
Venäläisten sotilaiden tekemien ja erityisesti siviileihin kohdistuneiden sotarikosten paljastuminen korostaa sodan luonnetta kansakunnan selviytymistaisteluna. Puolustaja ei taistele ainoastaan itsemääräämisoikeudestaan, maastaan ja sen koskemattomuudesta, vaan suojelee omaa kansaansa vihollisen julmuuksilta. Hyökkäyksen kohteena olevalla ei ole etuoikeutta pohtia teoreettisesti onko sen taistelu mahdollisesti oikeutettua puolustussotaa – toimintatavan sanelee pikemminkin välttämättömyys. Vaihtoehtona on oman kansan fyysinen ja henkinen tuhoutuminen.
Suomessa loppuvuodesta 2022 vieraillut Ukrainan autokefaalisen kirkon (OKU) pastori Serhi Berežnoi, joka kuuluu myös maassa toissa vuonna perustettuun sotilaspapistoon[10], on joutunut tehtävässään vastaamaan useasti sotilaiden kysymyksiin: ”isä, onko vihollisen tappaminen syntiä?” Hän kertoo vastaavansa seuraavasti: ” Te, ette mene tappamaan vihollista. Te menette suojelemaan lapsianne, vaimojanne, sisarianne, veljiänne, isiä, äitejä – kaikkia ukrainalaisia.”[11]
Viitteet
[1] Lalu, Petteri, Kirilin Sotaisa kieli ja mieli, Vartija 4.10.2022, https://www.vartija-lehti.fi/kirillin-sotaisa-kieli-ja-mieli/
[2] Ukraina, Venäjä ja kristillisyys -paneelikeskustelu, Vartija ja Töölön seurakunta, https://www.seurakuntatoolo.fi/tapahtumat/2023-02-15/ukraina.-venaja-ja-kristillisyys-paneelikeskustelu
[3] Православна Церква України, https://www.pomisna.info
[4] Ektenia on ortodoksisessa kirkossa diakonin tai pastorin lukema rukoussarja lyhyitä anomuksia, joihin kuoro vastaa ”Herra armahda” tai Anna Herra”. Kolminkertainen ektenia (Потрійна ектенія) koostuu kahdesta rukouksesta opettavien puolesta ja kiitosrukouksesta, jotka luetaan liturgian (ehtoollisjumalanpalvelus) opetusosuuden jälkeen ennen eukaristian eli ehtoollisosuuden alkua.
[5] Особливі молитви за Україну, https://www.pomisna.info/uk/vsi-novyny/osoblyvi-molytvy-za-ukrayinu/
[6] The clergy and laity of the UOC-MP demand answers to 10 questions regarding the status of their Church and withdrawal from the ROC, https://risu.ua/en/the-clergy-and-laity-of-the-uoc-mp-demand-answers-to-10-questions-about-the-status-of-their-church-and-withdrawal-from-the-roc_n135802
[7] Устав Русской Православной Церкви, http://www.patriarchia.ru/db/document/133114/
[8] Переходи до ПЦУ, https://twitter.com/perehody_do_PCU/status/1621091079037804545
[9] Указ президента України №820/2022, https://www.president.gov.ua/documents/8202022-45097
[10] Verkhovna Rada adopts bill on military chaplaincy service, https://df.news/en/2021/11/30/verkhovna-rada-adopts-bill-on-military-chaplaincy-service/
[11] Proctor, Marika, Priesthood, Politics and Propaganda: One Clergyman’s Life in War-Torn Ukraine, https://wordandway.org/2022/08/03/priesthood-politics-and-propaganda-one-clergymans-life-in-war-torn-ukraine/
Artikkelikuvassa Kiovan luolaluostari. Litografia 1800-luvulta.
