Uskontodialogista ja kristinuskon ytimestä

Bergoglio hämmentää

 Seuraan arvostamani veli Bergoglion taivalta kristityn ohdakkeisella polulla ja tehtävänsä paineissa. Paavin äskeinen pitkä kiertomatka Kaakkois-Aasiaan ja Oseaniaan käsitti neljä valtiota. Franciscus on viime aikoina toistuvasti ilmaissut uskontojen välisen dialogin tärkeyttä. Puhuessaan Singaporessa paikalla oleville nuorille hän sai aikaan kohahduksen ja yllätyksen, joka kiirii ympäri maailmaa järkytyksenä. Katolisen kirkon sotajalalla olevat influensserit ovat valkohehkuisella kiukulla toistaneet paavin olleen lopullisesti harhaopin ja skisman asialla. Toiset lähteet ja palstanpitäjät ovat tasapainottaneet tilannetta ja tulkinneet Franciscuksen tarkoituksia parhain päin.

Paavi viittasi maailman uskontojen moninaisuuteen, tarkoittaen läntisen maailman lisäksi muun muassa idän uskontoja. Skandaaliin johtaneen joviaalin jutustelunsa avainkohta lienee tämä. Kielenkäännöksien haasteen vuoksi asiaa tulee tarkastella varovasti. Franciscus sanoi: Tutte le religioni sono un cammino per arrivare a Dio. “All religions are path[way]s to reach God.” Suomen kieleen käännettynä tulee mieleen kaksi käännösmahdollisuutta.

• Kaikki uskonnot ovat polkuja Jumalan luo ja
• Kaikki uskonnot ovat polkuja Jumalaa kohti.

Skandaalin aihe on ajatus, jonka mukaan paavi sotkee uskonnot toisiinsa ja tunnustaa kaikki (lähes?) samanarvoisiksi. Kellään ei olisi syytä tuomita toisen uskontoa omaansa paremmaksi. Huomatkaa suomen kieleen kääntämisen mahdollistama sävyero. Käännösversio (2) on avarampi. Vaikka kaikki polut suuntaavat samaa kohdetta kohti, kaikki eivät välttämättä johda perille asti.

Paavin puhetta myönteisesti tulkitsevat apologeetat tarttuvat ilmeisesti juuri tähän. Kaikki uskonnot kurkottavat samaa tarkoitusta kohti, mutta vain Katolinen kirkko sisältää totuuden, joka johtaa perille Jumalan luo. En arvuuttele enempää paavin tarkoitusta mutta annan tunnustusta pyrkimykselle avata uskontojen välistä dialogia. Franciscus jatkoi ajatusta vielä vertaamalla uskontoja eri kieliin, jotka puhuvat samasta asiasta.

Toivoisin, että Franciscus voisi uskaltautua myös asettamaan katolisen kirkon toteemisen oppitulkinnan tasapuolisuutta etsivään analyysikehykseen tavalla, joka avaisi tietä katolisuuden, protestanttisuuden, juutalaisuuden ja islamin sillanrakennukseen. Ei sulautumista ja yksiäänisyyttä teeskentelemällä vaan keskinäiseen suvaitsevuuteen ja avoimeen radikaaliin itsekriittisyyteen myöntymällä. Ymmärrän kyllä miksi skismaatikoksi moitittu Bergoglio on kieli keskellä suuta. ”Melkein protestantti” lienee yksi hänen saamistaan moitteista.

Kari Kuulan pointit

 Verkkolehti Seurakuntalainen siteeraa teologian tohtori Kari Kuulan kirjoitusta, jossa hän pohtii katugallupia, jossa kysyttäisiin satunnaisilta vastaantulijoilta, mistä kristinuskossa on pohjimmiltaan kyse.  . Tällainen pohdinta sopii samaan yhteyteen, jossa paavi Franciscus etsii uskontojen keskeistä sisältöä. Kuula kirjoittaa:

Arvatenkin katugallupissa kuulisimme useimmiten kaksoispointin: lähimmäisenrakkaus ja oikeudenmukaisuus. Tässä kristinuskon ydin. Muu on kehällistä, vähemmän tärkeää. Väärin vastattu. Valitan. Lähimmäisenrakkaus ja oikeudenmukaisuus ovat ihmisyyden sydänverta. Jokainen kutsutaan osoittamaan niitä. Ja jokainen kykenee niihin uskontokunnasta riippumatta. Niihin ei kristinuskoa tarvita. Sen pointti onkin muualla.

Tästä kuvauksesta näyttäisi puuttuvan yksi tärkeä palanen, sisäisen ihon ja omantunnon aistimus. Uskontokunnasta riippumatta rehellisyyden ansaan jäänyt ihminen tuntee kolotusta siitä, miten vajavaisesti nuo ihmisyyden ydinasiat, lähimmäisenrakkaus ja oikeudenmukaisuus, kohdallani toteutuvat. Tämä sisäisen aistin ja omantunnon herättely ja ylläpito on kristinuskon ydintä. Tällä kohtaa myös kyseenalaistan kirjoittajan oletuksen, jonka mukaan ”… jokainen kykenee niihin uskontokunnasta riippumatta.”

Liberaali ja maallistunut kirkollisuus saa usein tosiuskovien suunnalta alhaisen arvosanan juuri sen vuoksi, että se nähdään uskonnon laimentamiseksi ”pelkästään” humaanisuuden ja rakkauden koristamaksi ”helpoksi kristillisyydeksi”. Mutta totisesti – sanoisi Nasaretin opettaja – oman vajavuutensa ja puolittaisen kilvoituksensa vikoja tunteva kristitty ei koe elämäänsä kevyeksi eikä huojuvaa uskoansa helpoksi. Kari Kuulan vääränä vastauksena kuvaama kristinuskon ydin on äärimmäisen kova juttu. Niinpä juutalaisuuden syvintä olemusta kuvanneen Jeesuksen kerrotaan huudahtaneen: ”Tässä on laki ja profeetat” (Matt 7).

Miten eri katsomusyhteisöt asiaa käsittelevät, olisi tärkeä avoimen ja syvän uskontodialogin aihe. Miten elää tuon velantunteen kanssa? Pyhityskilvoitusta, vastapalveluksia Jumalalle, uhrauksia ja hyväntekeväisyyttä, kieltäymyksiä, kurinalaista elämää, itsekidutusta, määrämuotoisia rituaaleja, maagista elämysterapiaa, eksorkismia?

Colosseumin rakentajat

 Suomen TV:n tarjonnassa näyttää alkaneen kiinnostava historiallinen teos, joka vie ajatukset uskontojen dialogiin ja vaatii pohtimaan, mikä on keskeistä ja mikä kehällistä. MTV3 kanavalla näkyvä Those about to die kertoo Rooman valtakunnan loiston ja rappion tapahtumista keisari Vespasianuksen (9–79) ja hänen seuraajiensa ajalta. Itse teosta en osaa arvioida enkä sitä, missä määrin viihteen seassa avautuu historiallinen tietosisältö. Teoksen kohde antaa syyn pohdintaan.

Syntymässä olevan kristinuskon alkuhetket ja ikuisen kaupungin näyttämö ovat ainutlaatuisen draaman polttopiste. Rooman outo diktaattori Nero oli kuollut avustetun itsemurhan kautta vuonna 68. Imperiumin armeija Tituksen johdolla valloitti Juudean, ryösti Jerusalemin, murskasi kapinaan nousseiden Juutalaisten vastarinnan ja hävitti vuonna 70 Jerusalemin temppelin, juutalaisen uskonnon keskuksen. Roomassa Neron seuraaja, keisari Vespasianus aloitti samana vuonna valtaisan amfiteatterin, Colosseumin rakentamisen. Rakentamiseen käytettiin Juudean hävityksestä saaliina tuotua työvoimaa. Arvioidaan, että rakentamassa oli yli 60000 juutalaisorjaa.

Colosseum toimi Rooman hallitsijoiden ja rahvaan huvikeskuksena gladiaattoritaistelujen, kilpailujen ja perverssien näytösten tapahtumapaikkana. Kristinuskon riipaisevaa perimätietoa ovat kristittyjen kidutukset villieläinten kynsissä. Historialliset todisteet näiden yleisyydestä juuri Colosseumilla ovat ilmeisesti hataria. Kristittyjen vainot valtakunnan vihollisina kuitenkin jatkuivat Rooman imperiumissa Neron ajoista 300 luvun alkuun asti.

Uskontodialogi ja kulttuurien vuorovaikutus on aina ollut tuskallisen vaikeata. Keisari Konstantinukseen ulottuvassa ajanjaksossa näyttämöllä vuorottelevat antiikin pakanauskonnot, juutalaisuus ja kristinusko. Jo vuosisata myöhemmin taas uuden valtauskonnon edustajat osoittivat suvaitsemattomuutta ja julmuutta pakanauskontojen ja juutalaisuuden edustajille.

Paavi Franciscuksen puheenvuoro Singaporessa nuorelle kuulijakunnalle on osa isoa uskontojen historian kaoottista ja traagista palapeliä.