The Other Profile. Kuva: DocPoint.

Uusia ja yllättäviä näkökulmia Docpointissa

Suomen ainoa dokumenttielokuvien festivaali DocPoint levittäytyy Helsinkiin tammi–helmikuun taitteessa 30.1.4.2.2024. Festivaaliohjelmistoon on tänäkin vuonna valikoitu huippukiinnostavia elokuvia, jotka tarjoavat ajatuksia herättäviä ja yllättäviäkin kuvia meitä ympäröivään maailmaan ja tähän kummalliseen aikaan. Seuraavassa on esitelty muutama ennakkoon nähty poiminta festivaaliohjelmistosta. Koko ohjelmisto ja aikataulut festarin verkkosivuilla.

Eikä hätää, jos et ehdi teatteriin: ohjelmistossa on myös muutamia verkkonäytöksiä, joihin voi paneutua kotisohvalta käsin juuri itselle sopivaan aikaan.

Total trust

TOTAL TRUST näyttää nyky-Kiinan valvontayhteiskunnan, jossa kansalaiset ovat hallinnon moninaisen tarkkailun alla. Joka puolella olevien valvontakameroiden ja erilaisten kasvojentunnistusohjelmien lisäksi Kiinassa käytetään tekoälyä ja big dataa tiedonkeruuseen kansalaisista. Big datalla tarkoitetaan esimerkiksi valtavien tietomassojen keräämistä, ja sitä kertyy esimerkiksi erilaisista ihmisten paikkatietoja käyttävistä ohjelmista, verkkoliikenteestä ja vaikkapa sosiaalisen median sisällöistä. Kansa on saatu myös keräämään eräänlaisia sosiaalisuuspisteitä kuin Black Mirror -sarjassa konsanaan: saat pisteitä, kun autat vähäosaisten ruokailuss, menetät pisteitä, kun kävelet punaisia päin tai järjestät tuhlailevat häät. Tässä pelissä voit saada pisteitä  noin parilla sadalla eri tavalla mutta menettää niitä yli tuhannella eri tavalla. Pisteistä saa hallinnolta palkintoja. Miinukselle joutuneella voi olla pitkä matka kirittävänä takaisin hyvän maineen puolelle. Naapurustoissa tarkkaillaan autoja, polkupyöriä ja roskaamista. Viatonkin auttaminen voi nopeasti alka näyttää kyttäämiseltä ja tarkkailulta, jota korona-aika on vain lisännyt.

Total Trust. Kuva: DocPoint.

Total Trust. Kuva: DocPoint.

Yhdysvalloissa asuva kiinalaisohjaaja Jialing Zhang kulkee Total Trust -dokumentissaan kahden kiinalaisen ihmisoikeusasianajajan perheen ja yhden toimittajan mukana ja näyttää, miten kafkamaisen oudoksi ja  pelottavaksi arki voi muuttua, kun on valtiokoneiston näkökulmasta haitta ja siksi jatkuvan valvonnan kohteena. Todellisuus on ahdistava, eikä raivolta ja kyyneliltäkään vältytä, varsinkaan siellä vankilan ulkopuolella, kun ei voi tietää varmaksi, onko vankeuteen kadonnut lakimiespuoliso muurin takana vai  kenties jossain ihan muualla.

Total Trust, 2023. Ohjaus Jialing Zhang.

Praying for Armageddon

PRAYING FOR ARMAGEDDON on huima kuva amerikkalaisesta maailmanpoliisi-hybriksestä sekä uskonnon ja politiikan häkellyttävästä sekoittumisesta. Politiikantoimittaja Lee Fang jututtaa fundamentalistikristittyjä, jotka toimivat neuvonantajina nimekkäille poliittisille hahmoille tai ovat itse senaatissa tai kongressissa, ja juoksee kiinni poliitikkoja kommentoimaan näkemyksiään Yhdysvaltojen pyhästä roolista maailmassa. Välillä poiketaan megakirkkojen tilaisuuksissa ja kuullaan, kuinka lopun aikoja lähestytään, kun Israel (vaikka sitten pienelle tuella) voittaa sotansa, Jeesus tulee takaisin ja lopulta johtaa uskovat sotaan. Kaikki tämä on luettavissa Raamatusta, onhan se BIBLE, Basic Information Before Leaving Earth. Megakirkkojen johtajilla on tavaton valta mielipiteiden ja tulevaisuuden näkymien muokkaajina. Poliitikkojen taustalta voi löytyä rahakkaita tukijoita juuri näistä uskonnollisista piireistä.

Praying for Armageddon. Kuva: DocPoint.

Praying for Armageddon. Kuva: DocPoint.

Praying for Armageddon -dokumentista on tarjolla myös verkkonäytös.

Praying for Armageddon, 2023. Ohjaus Tonje Hessen Schei, Michael Rowley.

Iron Butterflies

IRON BUTTERFLIES palaa kymmenen vuoden taakse, mutta on yhäti ajankohtainen muistutus tapahtumista, joiden on voinut ounastella ennakoivan Venäjän toimia Ukrainassa. Dokumentti kertoo siitä,  kun venäjämieliset joukot vuonna 2014 ampuivat ohjuksella malesialaista matkustajakonetta, joka lensi Donetskin yli. Kaikki koneessa olleet kuolivat. Putoamispaikan lähellä asuvat ihmiset kuulivat ja näkivät jotain, joku kuvasi kännykkäkameralla horisontista nousevaa savupilveä. Samoihin aikoihin Ukrainassa tapahtui muutakin, kuten tiedämme. Krim miehitettiin, Kiovassa tukahdutettiin mielenosoituksia. Maailma ei silti tuntunut reagoivan, ja malesialaiskoneen tuhoakin taivasteltiin hetki, kunnes katse siirtyikin jo toisaalle. Dokumentissa näytetään, miten venäläismedia tapausta selittää ja millaisia asioita toimittajat penäävät koneen putoamista selvittäviltä ihmisiltä. Ukrainalainen ohjaaja Roman Liubyi on tehnyt tyylikkään, eri tyylilajeja yhdistävän elokuvan tapauksesta, sitä seuranneesta selvitystyöstä ja Venäjän levittämästä disinformaatiosta.

Iron Butterflies. Kuva: DocPoint.

Iron Butterflies. Kuva: DocPoint.

Iron Butterflies, 2023. Ohjaus Roman Liubyi.

Transition

TRANSITION vie katsojan toimittaja Jordan Bryon mukana sekä Afganistaniin että sukupuolenkorjausprosessiin. Australialaistoimittaja on asunut Afganistanissa vuosia, on kotiutunut ja tuntee maan poikkeuksellisen hyvin. Kun Yhdysvallat vetäytyi Afganistanista 2021 ja Taliban otti vallan maassa vain muutamassa päivässä, Bryon jäi seuraamaan tilannetta, tutustui talibanmiehiin ja voitti muutamien luottamuksen siinä määrin, että joku heistä jopa puhuu puhelimessa Bryonin äidille, vaikka se ei ole sopivaa.

New York Timesin toimeksiannosta Jordan Bryon alkoi tehdä dokumenttielokuvaa talibaneista. Hän tietenkin ymmärsi, että se voi olla vaikeaa ja hänelle henkilökohtaisesti myös vaarallista, eikä vähiten siksi, että hän oli aloittanut samoihin aikoihin sukupuolenkorjausprosessin. Bryon ei elättele ruusuisia kuvia siitä, että hänen kanssaan tutustuneet miehet hyväksyisivät asian. Miesten välisistä keskusteluista käykin ilmi, ettei Bryon lopulta “ole yksi heistä”, vaikka tuttu miesporukka vaikuttaakin jossain määrin ottaneen hänet joukkoonsa.

Transition. Kuva: DocPoint.

Transition. Kuva: DocPoint.

Bryon on valloittava ja suorasukainen, hänen nauravaisesta persoonastaan on selvästi helppo pitää, ja dokumentissa viivähdellään ystävyyksien muodostumisen ja melko henkilökohtaistenkin keskustelujen parissa. Toisaalta Bryon sopii kameramiehensä Teddyn kanssa, että jos hänen salaisuutensa paljastuu, Teddy ei sitten tiedä asiasta mitään. Teddy suhtautuu ehdotukseen vähintäänkin vastahakoisesti, mutta Bryon uskoo, että hän itse voisi menettää siinä tilanteessa henkensä. Dokumentti avaa tavattoman kiinnostavan ikkunan ääriliikkeeseen, jonka sisälle on tällä tavoin vaikea päästä. Uskomatonta kyllä, Bryonin hyvin henkilökohtainen tarina ja elämäntilanne lomittuu joukkoon onnistuneesti ja ennen muuta kiinnostavasti.

Muista myös Hollywoodgate-dokumentti, jossa ohjaaja Ibrahim Nash’at seuraa Afganistanin tilannetta pian yhdysvaltalaisjoukkojen lähdettyä maasta!

Transition, 2023. Ohjaus Jordan Bryon, Mónica Villamizar.

The Burden

THE BURDEN puolestaan kuljettaa Keski-Afrikan tasavaltaan ja näyttää, millaista on elää syvästi kristillisessä yhteisössä, jos sairastaa aidsia. Heti elokuvan alkukohtauksessa on voimakasta symboliikkaa, kun mies ja nainen kampeavat painavan oloista, isoa metallista ristiä hankalasti pystyyn. Ohjaaja Elvis Sabin Ngaïbino tuntee kotimaansa ja sen ilmapiirin, mutta myös dokumenttinsa keskushenkilöt. Rodrigue ja Reine ovat aviopari, ja Rodrigue on ohjaajan serkku. Molemmat puolisot sairastavat aidsia, mutta asiasta ei voi yhteisössä puhua lainkaan, sillä sitä pidetään Jumalan rangaistuksena.  Toisaalta asiasta, sen herättämistä tunteista ja vaikutuksista parisuhteeseen olisi tarpeellista puhua, saada apua ja tukea, onhan perheessä kolme lastakin. Ja entä, kun sairaus etenee ja aiheuttaa näkyviä vaivoja? Melko konservatiivisessa seurakunnassa Jumalan sana on ratkaisu kaikkeen. Kun jalat eivät enää kanna, rukoillaan sitäkin kovemmin.

The Burden. Kuva: DocPoint.

The Burden. Kuva: DocPoint.

The Burden, 2023. Ohjaus Elvis Sabin Ngaïbino.

 

Pray for our sinners

PRAY FOR OUR SINNERS  tuo jälleen yhden uuden näkökulman katolisen kirkon toimintaan menneinä vuosikymmeninä. Elokuvassa ollaan pienessä irlantilaisessa Navanin kaupungissa, jossa ikänsä eläneet nyt jo vanhukset kertovat nuoruudestaan  katolisen kirkon välittömässä vaikutuspiirissä. Irlannin itsenäistyttyä katolinen kirkko onnistui luomaan itselleen vaikutusvaltaisen aseman, jossa määritellä köyhän maan tapaa elää ja järjestäytyä.

Pray for Our Sinners. Kuva: DocPoint.

Pray for Our Sinners. Kuva: DocPoint.

Elokuvan tarina haarautuu kahtaalle. Toisaalta käsitellään sitä, miten nuorten naisten avioliiton ulkopuoliset raskaudet hoidettiin. Toisaalta kerrotaan jo aikanaan 1960-luvulla julkisuuteen nousseista tapauksista, joissa lapsiin oli kohdistettu kirkon ylläpitämissä kouluissa ankaraa väkivaltaa ja fyysisiä rangaistuksia. Ohjaaja Sinéad O’Shea haastattelee tuolloin lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläneitä, väkivallan ja häpeän kokeneita ihmisiä sekä tiukkaa ja suorasukaista lääkäriä Mary Radlesia, joka piti nyt jo edesmenneen puolisonsa Patrickin kanssa vastaanottoa Navanissa. Salaa he auttoivat avioliiton ulkopuolella raskaaksi tulleita nuoria naisia, jotka kirkko olisi muutoin sijoittanut laitoksiin, jotka oli tarkoitettu naimattomina raskaaksi tulleille naisille ja heidän vauvoilleen. Viimeisilläänkin raskaana olleet tekivät näissä paikoissa raskaita töitä ja vastasyntyneet erotettiin äideistään ja annettiin adoptoitaviksi. Radlesin lääkäripariskunta pyrki auttamaan uhreja sen minkä pystyi, toimitti ehkäisyvälineitä ja esti vastoin äitien tahtoa tehtyjä adobtioita. Kaiken tämän väkivallan uhreja on alettu kuulla vasta hiljattain. Elokuvassa puhuvat vanhukset ovat liikuttavia ja sisukkaita.

Ohjaaja Sinéad O’Shea on paikalla Pray for Our Sinners -näytöksessä keskiviikkona 31.1.

Pray for Our Sinners, 2022. Ohjaus Sinéad O’Shea.

The Other Profile

THE OTHER PROFILE vie hämmentävälle matkalle Kongon demokraattisen tasavallan pääkaupungin Kinshasan kaduille ja taiteilijayhteisöön. Mitä tekisit, jos huomaisit, että sinulla on Facebookissa profiili, jossa on sinun kuvasi ja joka vaikuttaa toimivan aktiivisesti afrikkalaisessa kaupungissa, samoissa hommissa joita itse teet? Ranskalaiselle elokuvaohjaajalle Armel Hostioulle kävi näet näin. Joku oli Kinshasassa luonut hänen tiedoillaan profiilin ja kutsui nuoria naisia koekuvauksiin ja casting-tilaisuuksiin. Facebook ei paljon Hostiouta kuunnellut, joten hän lähti itse seikkailemaan ja etsimään profiilin ylläpitäjää. Ei ihan helppo tehtävä miljoonakaupungissa. Hostiou pääsee kuitenkin miehen jäljille uusien taiteilijaystäviensä avustuksella, osaavathan he sen koodikielen ja toimintatavat, joita maassa ja kaupungissa käytetään. Feikkitilin ylläpitäjää metsästettäessä sivutaan kolonialismia, historiankirjoitusta ja sitä, miltä länsimaat näyttävät ja mitä kongolainen identiteetti on. Mutta miten on mahdollisen FB-profiilin väärentäjän laita: onko hän oikeasti vilungin takana vai ei, ja miksi kukin toimii niin kuin toimii?

The Other Profile, 2023. Ohjaus Armel Hostiou.

Artikkelikuvassa kohtaus elokuvasta The Other Profile. Kuva: DocPoint.


Avatar photo

About

Kirjoittaja on kustannustoimittaja ja vapaa toimittaja, tarkkailija ja päiväuneksija, joka pukeutuisi mielellään supersankariviittaan.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.