Valkoinen kristillinen nationalismi (VKN) on tällä haavaa valtavirtaa amerikkalaisessa kristillisyydessä. Tutkimusten mukaan 70–80 % valkoisista kristityistä on kristillisiä nationalisteja, ja kaikkiaan lähes puolet amerikkalaisista kannattaa sitä. Sosiologi ja tunnustettu kristillisen nationalismin asiantuntija Andrew L. Whitehead on kirjoittanut kirjan, jossa hän paitsi analysoi ilmiötä tieteellisesti myös osoittaa, millä tavalla se on käytännössä ristiriidassa Jeesuksen opetusten kanssa ja miten sitä voi vastustaa. Valta, pelko ja väkivalta ovat hänen mukaansa valkoisen kristillisen nationalismin kolme epäjumalaa. Kirjassa hän tarkastelee erityisesti sitä, miten ne synnyttävät rasismia ja muukalaispelkoa.
Mitä valkoinen kristillinen nationalismi sitten tarkoittaa? Whiteheadin mukaan se tavoittelee yhteiskunnan toiminnan järjestämistä Yhdysvalloissa tietynlaisen konservatiivisen protestanttisen kristillisyyden näkemysten mukaisesti. Se asettaa etusijalle valkoiset kristityt, kun se opettaa, että maan perustivat valkoiset kristityt miehet valkoisten konservatiivisten kristittyjen kansalaisten hyväksi. Sellaisessa yhteiskunnassa muunväriset ja ei-konservatiivit ovat epäilyttäviä ”vieraslajeja”, jotka uhkaavat valkoisten konservatiivisten kristittyjen mielenrauhaa ja turvallisuutta. Kehotukset tehdä Yhdysvalloista kristitty maa (tai kansa) liittyvät rodullisesti syrjiviin asenteisiin, sillä kristitty kansa tarkoittaa tässä ajatusmaailmassa ja kielenkäytössä nimenomaan valkoista kansaa.
Valkoiseen kristilliseen nationalismiin kuuluu kolme keskeistä elementtiä. Ensimmäinen on pakkomielle vallasta ja sen pitämisestä omissa käsissä. Vallan omistaminen voittaa aina demokratian. VKN pyrkii luomaan hierarkioita, joissa ylimpänä ovat ne, jotka ovat ansainneet paikkansa ”Jumalan tahdosta”. Siirtolaiset ja pakolaiset ovat valkoisten kristittyjen nationalistien silmissä pohjasakkaa, ja heidät yhdistetään helposti rikollisuuteen. He ovat huolissaan siitä, että siirtolaiset ja pakolaiset uhkaavat ”perinteisiä amerikkalaisia arvoja ja tapoja”. He pelkäävät erityisesti muslimeja, mutta he eivät hyväksy helposti myöskään kristittyjä siirtolaisia. Siirtolaisten ja pakolaisten vastaiset ajatukset heijastuvat myös suhtautumiseen kotimaisiin uskonnollisiin vähemmistöihin.
Vallasta pidetään kiinni hintaan mihin tahansa, eikä sitä olla valmiita jakamaan. Tasa-arvoisuus tuntuu valkoisille kristityille nationalisteille kammottavalta ajatukselta, sillä se tuntuu syrjinnältä, kun on tottunut etuoikeuksiin. Uskonnonvapaudesta on tullut koodisana konservatiivisen kristillisyyden ylivallalle muihin uskonnollisiin traditioihin nähden. Uskonnonvapauden äänekkäimmille puolestapuhujille ei enää ole tärkeintä se, että hallitus ei puutu uskonnon harjoittamiseen, vaan ”religious freedom” ja ”religious liberty” ovat iskusanoja ja ”retorisia työkaluja”, joiden avulla pyritään lisäämään konservatiivien valtaa ja saamaan yliote kulttuurisodissa. Tällainen ideologinen tulkinta uskonnonvapaudesta on näkynyt Suomessakin eräissä yhteyksissä.
Pelko ja uhattuna olemisen tunne ovat VKN:n toinen tärkeä elementti. Se pyrkii luomaan vastakkainasettelua ”meidän” ja ”niiden” välillä ja aiheuttamaan pelon tunteen, että ”meidän” valtamme ja etuoikeutemme ovat uhattuna. On muodostunut tietynlainen käänteinen kultainen sääntö: odota muiden tekevän sinulle niin kuin sinä haluaisit tehdä heille. Se tarkoittaa, että pelko kulttuurisen ja poliittisen vallan menetyksestä saa kristityt haluamaan toisten ryhmien kansalaisoikeuksien, esimerkiksi äänioikeuden rajoittamista, koska he pelkäävät, että juuri siten toiset ryhmät kohtelisivat valtaan päästessään heitä itseään.
Kolmas elementti on väkivallan käyttö oman aseman turvaamiseksi. Valkoisille kristityille nationalisteille se ei ole mikään ongelma. He tukevat aseiden omistamista ja niiden väkivaltaista käyttämistä tarpeen tullen. Väkivaltaa pidetään jopa ensisijaisena työkaluna tavoitteiden saavuttamisessa, eikä sitä rajata vain tietyissä tilanteissa oikeutetuksi keinoksi. Kristitty nationalismi tarjoaa teologisen oikeutuksen väkivallan käyttämiselle vihollista vastaan. Väkivalta, jota käytetään Yhdysvaltain puolesta, on aina oikeutettua, mutta kristityt nationalistit ovat vähemmän kiinnostuneita tukemaan sotilaallisia operaatioita, jotka hyödyttävät muita maita. Tämä saattaa selittää muiden syiden ohella myös sitä, miksi republikaanit ovat viime aikoina jarruttaneet Ukrainalle myönnettävää tukea. Merkittävin jarrumies, Yhdysvaltain edustajainhuoneen puheenjohtaja Mike Johnson tunnetaan kristittynä nationalistina.
Tyynnyttävästi Whitehead toteaa, että vaikka kristillinen nationalismi on tällä hetkellä Yhdysvalloissa näkyvää ja kuuluvaa, se ei kuitenkaan ole kasvamassa vaan supistumassa. Uskontoihin sitoutumattomat amerikkalaiset muodostavat jo suuremman ryhmän kuin yhdenkään kristillisen tradition kannattajakunta. Sitoutumattomien osuus kasvaa jatkuvasti. Varsinkin nuoremmat sukupolvet jättävät uskonnon tai eivät missään vaiheessa edes liity minkään uskonnon kannattajiksi aivan eri mittakaavassa kuin vanhemmat sukupolvet. Tämä osoittaa, että poliittisen vallan tavoittelu tai omistaminen ei ole onnistunut houkuttelemaan lisää amerikkalaisia kristinuskon piiriin.
Arvioitu teos: Andrew L. Whitehead, American Idolatry. How Christian Nationalism Betrays the Gospel and Threatens the Church. Brazos Press 2023. 215 s.
