Vihaa vai kristillistä rakkautta?

USA:n repeytyneessä ilmanalassa on jonkin aikaa kierrellyt sanonta “there is no hate quite like Christian love”.  Tämä sarkastinen huuli on saanut myös asiallista kritiikkiä, mutta sivallus kuvaa hyvin sitä tulehdusta, joka on myrkyttänyt valtameren takaisen maan. Kristillinen oikeistolainen fundamentalismi on monikerroksinen rakennelma. Tässä käsittelen vain yhtä tuon henkivallan keskeistä maustetta, seksuaalisuutta normittavaa jyrkkyyttä ja suvaitsemattomuutta. Atte Korholan kirja ja Jarmo Tarkin artikkeli Vartijassa kuvaavat asetelmaa, joka ei ole vain Amerikan ominaisuus vaan näkyy myös Euroopassa ja isänmaassamme. Seuraavassa kaksi pysäyttävää esimerkkiä.

CNN julkaisi äskettäin nuoren miehen Greg McDonald Jr:n ja hänen perheensä tarinan. Greg oli vuonna 2001 aloittamassa college-opiskelun. Hän oli kätkenyt sukupuolisen suuntautumisen perheeltään ja aluksi myös itseltään, mutta tunsi tarvetta paljastaa asian eli astua ulos kaapista. Hänellä oli rakastavat vanhemmat ja hyvä koti evankelikaalisen kristillisen yhteisön keskellä turvallisella alueella. Greg ei ollut uskaltanut avautua vanhemmilleen koska tiesi tapauksia, joissa uskonnollinen perhe ajaa ulos homoksi paljastuneen lapsensa ja esimerkiksi purkaa lupaukset opintojen rahoittamisesta. Perheen maine ja status kristittyjen yhteisön jäsenenä on liian iso häpeä kannettavaksi. Kun asia paljastui ja isä tunkeutui Gregin tietokoneen hakuihin, juuri tällainen räjähtävä kriisi purkautui. Seurasi jämäkkää kristillisen rakkauden ilmaisua. ”Jos vaikka olisit kirvesmurhaaja, me rakastaisimme sinua aina. Mutta meidän täytyy saada sinut korjattua”.  Seurakunnan pastorit tuomitsivat, seurakuntalaiset ja tuttavat torjuivat. Häpeä ja epäonnistumisen tunne ahdistivat.

Kertomuksen jatko ja Gregin vanhempien tarina on vielä tärkeämpi. Gregin ulostulon seurauksena hänen vanhempansa ajautuivat syvään kriisiin itsensä ja yhteisönsä kanssa. Kun Greg astui ulos kaapista, isä ja äiti astuivat omaan pimeään komeroonsa. Edessä oli tuskallinen kasvu, kokonaan uuden ajatustavan opettelu ja erityisesti uskonnollisen mielenvarustuksen purkaminen ja uudelleen kokoaminen muuntuneelle perustukselle. Gregin ja vanhempien välit lopulta korjaantuivat ja tarinalla on uudenlainen loppu.

Annin perhe, suomalainen kasvukertomus

Luimme äskettäin Helsingin Sanomista samanlaisen tapauksen Suomesta. Annin ja hänen perheensä tarina on kuin toisinto Gregin kertomuksesta Atlantin takaa. Fundamentalistinen yhteisö, uskonnolleen omistautuneet vanhemmat, kristityn mittaa parhaansa mukaan seurannut Anni ja vuosien ristiriita oman identiteetin ja uskontoyhteisön opetuksien välillä. Yhteistä on myös vanhempien uskomaton kasvutarina, nöyrtyminen ja uudenlaisen maailmankuvan avautuminen henkisen koulun, itsetutkistelun ja syvän pohdinnan tuloksena.

Järkyttävä piirre näissä tapauksissa on tuomitsemisen ja eheytymispainostuksen vääntyminen kristillisen rakkauden väitteeksi. Me (ja Jumala) rakastamme homoseksuaalista ihmistä jumalan kuvana, mutta emme hyväksy homoseksuaalista viettiä ja sen ilmaisua eli identiteetin mukaista käytöstä. Jumala rakastaa ihmistä mutta vihaa homoutta. Tämä rakastamisen irvikuva kertoo miten tosi ja oikeaan osuva tuo amerikkalaisen suoraviivainen one liner on: Joskus kristillinen rakkaus on vihaa hurjempaa.

Homous ja oikeuden etiikka

 On sopiva kohta muistuttaa viime vuosien surullisesta oikeusdraamasta, joka tosin on vielä kesken, koska ylemmät oikeusasteet saattavat palata asiaan. Myös laajemmin Euroopan ja maailman tasolla on nähty miten sukupuolisten vähemmistöjen syrjiminen, halventaminen ja jopa vainoaminen uskonnollisten katsomusten nojalla on saatu väännettyä sananvapausteeman alle. Uskonnolliset katsomukset esitetään kuin auktoriteetin valtuuttamina tosiasioina ja näin syrjivien ja halventavien lausuntojen esittäminen käännetään sananvapauden oikeuttamaksi. Tämä on absurdi silmänkääntö. Sananvapaus ei voi kieltää sanomasta esimerkiksi: ”Minun mielestäni homoseksuaalisuus on vastenmielistä, rumaa ja syntiä” tai ”UT:n mukaan Paavali oli kanssani samaa mieltä”.  Oikeuteen tuodun kiistan ydin on muualla. Oleellista on tosiasian statuksen sujauttaminen katsomuksen ja mielipiteen yhteyteen. Niinpä oikeussali on väärä tai ainakin outo foorumi mielipiteiden punnitsemiseen.

Heteroksi kasvaneen ihmisen vastenmielisyys homoseksuaalisuuden ilmaisua, kuten lähentelyä, kohtaan on ymmärrettävää ja oikeutettua. Tällainen allergista reaktiota vastaava torjunta ja sen ilmaiseminen on ihmisoikeus. Ilmiö on tieteelle edelleen monin tavoin tuntematon; se saattaa olla vaistoperäisen, hormonaalisen, geneettisen tai yksilön elämänhistoriasta ja kulttuuritaustasta nousevan kehityskulun tulos. Nämä tuntemukset tulee käsitellä mielipiteinä, mieltymyksinä, ei tosiasian ja perustellun faktan kaltaisina. Sananvapauteen vetoavat perustelut ovat oikeudenkäytön vääristelyä, luonnonoikeuden loukkaus.

Vuosituhannen takaiset kirjoitusten jakeet nostetaan epäjumalan asemaan kuin loitsuiksi ja taikayrtiksi. Uskonnon yhteydessä asia tulisi käsitellä lähimmäisen kunnioituksen, luovuttamattoman ihmisarvon, hyvän käytöksen, mielihyvän kunnioituksen ja etiikan kontekstissa. Homovastaiset, rodulliset, kulttuurista syrjintää, vammaisuutta, terveys- tai ulkonäkötekijöitä koskevat halventavat puheet ovat samaan koriin kuuluvia. Sananvapauden ja ihmisarvon loukkauksen välinen rajankäynti tulee tehdä tarkalla mitalla.

Homoseksuaaliset lähimmäisemme saavat osakseen syrjintää, pilkkaa ja joskus väkivaltaa. Kun luemme uutisen homomiehen pahoinpitelystä, myös konservatiiviset fundamentalistikristityt ilmaisevat myötätuntoa, sääliä ja lähimmäisestä välittämistä. Vakuuttavat rakastavansa homoseksuaalia lähimmäistä, mutta eivät epäröi ajatella, että häntä odottaa mukilointia pahempi rangaistus tuonpuoleisessa. Tuollainen melkeinpä vahingoniloa piilottava kristillinen rakkaus on kierossa muodossaan avointa vihaa pahempaa. There is no hate like Christian love.

Kuva: Mikko Ketola.