Vartija vieraili Lontoon-tutkimusmatkallaan anglikaanisessa St Luke’s -seurakunnassa West Hollowayssa, pohjois-Lontoossa. Seurakunta tunnetaan hyvin ihmisläheisestä ja teeskentelemättömästä jumalanpalvelus- ja sielunhoitotyylistään, mikä yhdistetään tavallisesti kirkkoherra Dave Tomlinsoniin. Hän ei ole kuitenkaan seurakunnan ainoa pappi, vaan hänen aisaparinaan toimii kirjallisesti erittäin lahjakas ja aktiivinen Martin Wroe.
Muutama vuosi sitten osallistuessaan retriittiin Ionan saarella Skotlannin länsirannikolla Martin Wroe kuuli jonkun sanovan, että kirkko on viides evankeliumi, ja ajatus jäi pyörimään hänen mieleensä.
Viidennellä evankeliumilla on historian kuluessa tarkoitettu erilaisia asioita. Yhtäältä sillä on viitattu Uudesta testamentista pois jätettyyn Tuomaan evankeliumiin. Pyhää maata sinänsä kaikkine Raamatun kertomusten tapahtumapaikkoineen on kutsuttu viidenneksi evankeliumiksi. Karl Barth nimitti Jesajan kirjaa siten.
Rudolf Steiner paljasti luennoissaan ennen tuntemattomia tapahtumia Jeesuksen elämästä ja kutsui niitä viidenneksi evankeliumiksi.
Wroe päätti toteuttaa toisenlaisen tulkinnan viidennestä evankeliumista. Se lähtee ajatuksesta, että kirkko on viides evankeliumi, mutta sitä on edelleen sovellettu yksilötasolle, kirkon jäseniin. Entä jos ajateltaisiinkin, että jokaisella seurakunnan jäsenellä on oma ilosanomansa kerrottavana, että he kaikki ovat osa viidettä evankeliumia.
Seurakunnassa ihmiset eivät välttämättä kovin helposti opi tuntemaan toisiaan muuten kuin pienten välähdysten tai vahingossa ilmi tulleiden yksityiskohtien välityksellä. He eivät ehkä ole tekemisissä keskenään juuri muulloin kuin jumalanpalvelusten yhteydessä eivätkä välttämättä tiedä edes toistensa nimiä. Kuka tietää, millaisia elämäntarinoita itse kullakin olisi kerrottavanaan?
Aivan konkreettisesti ajatus oli lähtenyt toteutumaan Wroen eräänä päivänä pysähdyttyä puhumaan yhden seurakuntalaisensa, Agneksen, kanssa tämän ollessa kampanjoimassa kadulla oman poliittisen puolueensa puolesta.
Tämä kohtaaminen kirkon ulkopuolella oli herättänyt Wroen tajuamaan, miten vähän hän aiemmin oli tiennyt Agneksen elämästä. Hän ymmärsi, että sama koski hänen suhdettaan lähes kaikkiin muihinkin seurakuntalaisiin ja useimpien seurakuntalaisten suhdetta toisiinsa. Aina läheisimmätkään ystävät eivät tiedä, mitä kaikkea piilee toisen ihmisen julkisivun takana.
Wroe halusi tietää enemmän Afrikassa syntyneen Agneksen elämästä. He tapasivat pari kertaa teellä, ja Wroe teki ahkerasti muistiinpanoja. Hän on kuvaillut kirjoitusprosessia seuraavasti:
Kirjoitin hänen tarinansa. Kirjoitin sen käyttäen hänen sanojaan mutta toimitin ja järjestelin ne oman kirjoittajan vaistoni mukaan.
Tavoitteena oli saada kuulija kiinnostumaan ja pitää hänet kiinnostuneena loppuun asti. Tunti keskustelua, toinen tunti. Tuhansia sanoja, jotka kirjasin ja joita mietiskelin, kunnes jonkinlainen teema nousi esiin.
Sitten toimitin tekstin suullista esitystä varten. Sen täytyi olla tarpeeksi lyhyt, jotta se pitäisi otteessaan ihmiset, joilla ei ollut mitään pakkoa olla kirkossa sunnuntaiaamuna.
Sanallinen muotokuva. Otos elämästä. Uskoa ja toivoa, rakkautta ja kaipuuta. Taju taivaallisesta kumppanuudesta. Hyviä uutisia sellaisinakin päivinä, jolloin uutiset olivat lähinnä huonoja. Ilosanoma.
Miten tällaisia henkilökohtaisia historioita sitten voisi hyödyntää jumalanpalveluksissa? Wroe keksi, että silloin tällöin evankeliumin luvun yhteydessä voitaisiin lukea jonkun seurakunnan jäsenen oma, viides evankeliumi. Hän esitti idean seurakunnan kirkkoherralle, ”loputtoman mukautuvalle” Dave Tomlinsonille, joka hyväksyi sen heti.
Eräänä sunnuntaina muutama vuosi sitten ”viidennen evankeliumin käytäntö” aloitettiin kirkossa ”Agneksen evankeliumilla”. Agneksen ei itse tarvinnut lukea sitä, vaan tehtävään valittiin joku toinen. Tekstiä edelsivät seuraavat johdantosanat:
On sanottu, että kirkko on viides evankeliumi, joten silloin tällöin palveluksiimme kuuluu ylimääräinen evankeliumiteksti, joka on peräisin tämän pohjoislontoolaisen kirkon evankeliumista.
Tämän aamun teksti on West Hollowayssa sijaitsevan Pyhän Luukkaan kirkon evankeliumista Agneksen mukaan.
Uudistus sai hyvän vastaanoton ja herätti innostusta. Muutama viikko Agneksen jälkeen oli vuorossa seuraava vastaavanlainen teksti.
Wroe on todennut että nämä henkilöhistorialliset tekstit ovat tuoneet palveluksiin mukaansatempaavan tarinankerronnan elementin ja tarjonneet myös tehokkaan tavan paljastaa oma kätketty elämä muille sekä edistää ymmärrystä ja ystävyyttä.
Kuva on lainattu Martin Wroen teoksen The Gospel According to Everyone (vol. II) kuvituksesta.
Kun näitä tekstejä on seurannut jokin tavallinen evankeliumiteksti, on voinut huomata, miten paljon samanlaisia kysymyksiä 2000 vuotta sitten eläneiden ja nykyään elävien ihmisten elämässä on.
Martin Wroe on koonnut viidennen evankeliumin tekstejä jo kahdeksi pieneksi kirjaksi otsikolla The Gospel According to Everyone. Hänen vaimonsa Meg on joko maalannut tai piirtänyt jokaisen tekstin keskushenkilöstä kuvan.
Käytännön herättämää huomiota kuvastaa se, että toisen osan esipuheen on kirjoittanut Lontoon piispa Richard Chartres. Se kertoo myös siitä, ettei virallisella taholla ole mitään asiaa vastaan.
Jokamiehen evankeliumitekstit ovat kiehtovaa sekä usein hyvin koskettavaa ja liikuttavaa luettavaa. Rakkaus ja läheisten menetykset, omat täyttyneet ja täyttymättömät toiveet, lupaukset ja pettymykset, ilo ja suru kuuluvat luonnollisesti jokaisen elämään.
Mielenkiintoisia ovat myös ihmisten joskus hyvin kiemuraiset tiet juuri Pyhän Luukkaan seurakuntaan. Jotkut ovat käyneet läpi monta uskonnollista yhteisöä ennen perille päätymistään, ja joskus seurakunnan löytäminen on ollut myös aivan sattuman kauppaa. Joidenkin elämälle on ollut välttämätöntä välillä, useiden vuosienkin ajaksi, ottaa etäisyyttä omaan kirkkoon.
Stimulus
Etusivun kuvaan on lainattu otteita Wroen teoksen The Gospel According to Everyone (vol. II) kuvituksesta. Kirja on saatavana ilmaisena e-kirjana Wroen verkkosivustolta.
